Taas opin jotain minulle uutta, vaikka tosiasiassa tämä on vanha juttu, ajoilta ennen sähköistä nopeaa tiedonvälitystä. Aika viehättävä kuitenkin, historiaa haviseva jo itsessään.

Joskus 1900-luvun alkupuolella tuli Suomeen muualla jo hyvin suosittu viestityksen muoto, postimerkkien kieli. Ilmeisesti se piti pintansa lähes puoli vuosisataa, sillä ainakin 1940-luvulla koulua käynyt helsinkiläinen tunsi ilmiön omilta kouluajoiltaan. Hän kertoi, että jos ei ollut postimerkkiä tuhlattavaksi, poika saattoi piirtää paperilapulle postimerkin tiettyyn asentoon ja sujauttaa sen tytölle.

Ilokseni löysin netistä kuvan, joka paljastaa kielen salat. Huomasin lähettäneeni monenlaisia viestejä milloin kenellekin, sillä en ole kovin tarkka postimerkin asennosta. Saattaa se välillä olla ylösalaisinkin. Jos siis olet saanut minulta kirjeen tai kortin, jossa olen kysellyt postimerkillä, rakastatko minua, tai älä kirjoita minulle enää, unohda asia. Vakuutan, että en ole tiennyt, mitä viestitin. Ja lupaan olla tarkempi tästä lähtien. Juuri niin kuin pitäisi olla, kaikessa viestimisessään.

postimerkkien kieli

Vahinko, ettei näin hauskaa kieltä enää voi käyttää. Vastaanottaja tuhahtaisi vain, että onpa siinä taas merkki huiskaistu kiireessä paikalleen.

Raili

Advertisements