You are currently browsing the monthly archive for maaliskuu 2015.

Vaikka kirjojen tunkeminen kategorioihin ja kaikenmaailman luokittelu on  minusta jokseenkin epäkiinnostavaa, nyt tuli pieni tenkkapoo. En tiedä, mitä olen kirjoittanut.

Uusin kirjani Paha puuska on runomuotoinen tarina ja näyttää tältä:

IMG_3419

Työvaiheessa ja apurahahakemuksissa puhuin runoromaanista, kun en parempaa keksinyt. Kriitikot ovat käyttäneet runoelmaa, runokirjaa, runokokoelmaa, proosarunoa, runomuotoista romaania… Noh, katsotaanpa esimerkiksi proosarunoa: se on säkeisiin jakamatonta runoa, siis pitkiä rivejä, mutta Paha puuska on juuri päinvastaista eli lyhyisiin säkeisiin kirjoitettu tarina. Olisiko runotarina? Ehkä tarinarunoa tai kertomarunoa?

Ilahduin kuullessani ratkaisun norjalaiselta kollegalta: Paha puuska on novel in verse eli verse novel. Kuulemma maailmalla tunnettu ja suosittu muoto. Mutta Suomessa puhuisin mieluiten suomea. Tietääkö joku, onko novel in verselle olemassa virallinen suomalainen vastine? Epävirallinenkin käy, jos se on hyvä ja kertoo olennaisen. Saa keksiä. (minttudominoita)

Parhaan ehdotuksen keksijälle tarjoan sopivan juoman heti sopivana hetkenä. En kuitenkaan ennen huhtikuun puoliväliä, sillä huomenna häivyn maisemista ja netistä kahdeksi viikoksi. Teen töitä 2859 kilometrin päässä – oliivipuiden ja villisikojen seurassa. Saa kadehtia.

Kirsti

Mainokset

Anteeksi, en ehdi nyt kirjoittaa lyhyesti enkä pitkästi enkä oikeastaan ollenkaan.

Syy on suloinen: yhtäkkiä alkoi puskea uutta käsikirjoitusta.

Näin ei ole koskaan ennen käynyt. Kaikkia aiempia kirjojani olen miettinyt ennen kirjoittamista pitkään. Koskaan en ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia mutta viihtynyt mielessäni kirjan maisemissa ja tarinoissa, testaillut kertojia ja aikamuotoja ja rakenteita. Esikoista haudoin melkein 20 vuotta.

Kirjoittamiseni on pitkään ollut pinnaltaan arkista työtä, johon suhtaudun virkamiesmäisen vastuullisesti. Teen sen, mitä aion, ja tuskailen luomisen tuskani yksin ja sen suurempaa meteliä pitämättä. Vahvimpana ja yksityisimpänä on aina taide ja sen eettiset pohdinnat. Kuohut sikseen.

Jos joku on kertonut tekstistä, joka oli vain pakko kirjoittaa tai joka alkoi vain tulla, olen hymyillyt joviaalisti ja sanonut, että sepä mahtava homma. Itse en ole sellaista kokenut.

Nyt en ole ehtinyt miettiä mitään. Tiistaina, junassa matkalla Kirjailijaliiton työhyvinvointipäivään, aloin sen enempää ajattelematta kirjoittaa. Ehdin jatkaa perjantaina ja lauantaina ja taas tänään.

Olen maaninen, nauran kovaa. Se ei ole minulle tavanomaista. Jos eläisin toisessa ajassa ja paikassa arvelisin, että jonkinsortin riivaaja taitaa Hulkko-parassa nyt jyllätä. Ei ole normaalia käytöstä aikuiselle ihmiselle tuo, ei.

Mitä tämä nyt on? Olen aivan ihmeissäni kertojani kanssa. Mistä hän yhtäkkiä ilmestyi? Voiko eri kirjojen syntytarina todellakin olla näin erilainen?

Eli sori, tämän kummempaa ei nyt irtoa. Kertokaa kuitenkin, miten te aloitatte. Voiko näinkin kirjoittaa? Vai jyllääkö päässäni todellakin joku takkutukkainen henkiolento?

Johanna

Tiistaina oli kirjailijaliiton Työterveyspäivä, jossa oli mukana yli viisikymmentä kirjailijaa. Tietysti keskusteluun nousivat henkilökohtaiseen toimeentuloon liittyvät huolet uusien outojen kirjailijan tuloja entisestään niukentavien käytäntöjen myötä. Mutta paljon keskusteltiin myös valinnanvaran niukkenemisesta.

Miksi se sitten niukkenee. Koska kustantajat lähettävät kirjakaupoille näytekirjoina huomattavasti pienentyneen osan julkaistuista kirjoista, eivätkä niihin silloin kuulu vähiten myyvät kirjat: runot, novellikokoelmat, niiden uusien kirjailijoiden kirjat, jotka eivät kerralla nouse lööppeihin. Kun lukija menee hakemaan kirjakaupasta tiettyä kirjaa vaikkapa ensi sunnuntaina syntymäpäiviään juhlivalle, ei siinä auta lupaus, että tilataan ja tulee kahden viikon päästä. Silloin ostetaan muuta tai ei kirjaa ollenkaan.

Toinen asia on vielä englantilaisen kirjailijan, Sadie Jonesin toteamus, että lukeminen vaatii itsekuria. Luulen, että tässä on yksi ikävä syy lukemisen vähenemiseen. On yhä enemmän niitä, jotka eivät ole tottuneet itsekuriin. Yleistäminen on kurja juttu, silti tilastot puhuvat puolestaan.

Minulle henkilökohtaisesti päivä oli kuitenkin iloinen. Lounasaikaan tarkistin sähköpostini ja sain sieltä varmistuksen, että sodan jälkeiseen, alkuosaltaan valvontakomission aikaan sijoittuva  aikuistenkirjani voidaan kutsua ulkopuolelle lain ilmestyy ensi syksynä. Meillä oli ollut puheena myös pienten hyvin kustantamojen rooli, joten oli oikea hetki kertoa, että kustantajani on juuri tällainen, Robustos.

Mutta Nyt: kipikipi selkokirjakokoukseen. Palaan puikkoihin joskus iltapäivällä.

Raili

Asian vakavuuden takia liitän tähän Lukukeskuksen tiedotteen suoraan. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää?

”Suomalaisten nuorten lukutaito lipsuu maailman huipulta

Tiedote
17.3.2015 / Julkaisuvapaa heti

Suomalaiset ovat yhä lukukansaa, mutta huippulukijoiden määrä vähenee. Lukukeskus julkaisee 10 faktaa lukemisesta Lukuviikon 20.–26.4. kunniaksi. Selvityksessä erityisesti poikien ja maahanmuuttajien lukutaidon heikkeneminen aiheuttaa huolta. Samalla julkaistaan Lukuviikon valtakunnallinen ohjelma, joka pitää sisällään yli 80 kirjallista tapahtumaa Helsingistä Sodankylään. 10 faktaa -kooste sekä ohjelma sivuilla: http://www.lukuviikko.fi

Lukukeskuksen järjestämää Lukuviikkoa vietetään huhtikuussa Kirjan ja ruusun päivän kanssa samalla viikolla. Lukukeskus on koonnut eri tutkimuksista 10 faktaa, jotka selvittävät suomalaisten lukutaitoa ja suhtautumista lukemiseen.

Tutkimukset osoittavat, että suomalaiset ovat lukukansaa – vielä. Nuorten asenne lukemiseen käy kuitenkin kielteisemmäksi. Suomalaiset 9. luokkalaiset ovat lukijoina yhä maailman kärkijoukoissa, mutta taso laskee jatkuvasti. Tutkijat katsovat, että lukemiseen sitoutuminen ja taidon arvostus vaikuttavat eniten taitotasoon. Jo neljäsluokkalaisten motivaatio on 45 vertailumaan joukossa toiseksi matalin. Yläkoulussa into laskee entisestään.

Hälyttävää on, että tyttöjen ja poikien väliset erot lukutaidossa ovat suuremmat kuin missään muussa OECD-maassa ja ero kasvaa. Suomalaiset pojat uhkaavat syrjäytyä lukemisesta. On nähtävissä merkkejä myös siitä, että koulutuksen tasa-arvo rapautuu. Vähävaraisten ja vähän koulutettujen perheiden pojat ovat vakavimmassa vaarassa.

Ilmiö toistuu maahanmuuttajien keskuudessa: sukupuolten väliset erot ovat yhtä jyrkät maahanmuuttajissa kuin kantasuomalaisissa. Maahanmuuttajat ovat ryhmä, jonka lukutaitoon tulisi kiinnittää huomiota. Vuoden 2012 PISA-tutkimuksesta käy ilmi, että maahanmuuttajien lukutaito jää kauas suomalaisten yleisestä korkeasta tasosta ja selvästi alle OECD-maiden keskiarvon.

Lukutaidon puolustaminen ja edistäminen on koko kansakunnan etu. Lukutaito on läpi elämän tarvittava perusvalmius, joka korreloi menestykseen myös muilla elämän osa-alueilla sekä esimerkiksi matemaattisessa päättelyssä ja ongelmanratkaisussa. Lukutaidon kehittymisessä auttaa erityisesti varhainen lukeminen. Kodin myönteinen asenne heijastuu lapsen hyvään lukutaitoon.

”Tilaamamme kooste antaa havainnollisen kokonaiskuvan Suomen lukutaitotilanteesta. Erityisen huolestuttavaa on poikien lukutaidon lasku, johon tulisi välttämättä puuttua. Lukutaito luo edellytykset hyvään elämään ja on tärkeää koko Suomen kilpailukyvyn kannalta tulevaisuudessa”, sanoo Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís.

Lukuviikko tukee ja edistää lukutaitoa

Lukukeskuksen järjestämä Lukuviikko pyrkii innostamaan lukemisen pariin erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla sekä tarjoamalla lapsille ja nuorille materiaaleja maksutta. Viikko sisältää runsaasti ilmaisohjelmaa ympäri Suomea koko perheelle, vauvasta vaariin.

Lukuviikon avajaispäivää juhlitaan mm. kirjallisilla naamiaisilla eri paikkakunnilla sekä nuortenkirjailijoiden Siri Kolun ja Aleksi Delikouraksen kirjailijavierailulla, joka striimataan verkossa valtakunnallisesti. Vierailu on katsottavissa 20.4. klo 13–14 osoitteessa cloud.vink.helsinki.fi/stream

10 faktaa lukemisesta -paketin lisäksi Lukukeskus tarjoaa katsauksen suomea toisena kielenään opiskelevien nuorten lukuharrastuksen tukemiseksi sekä lapsille ja nuorille erilaisia kirjallisia tehtäviä, kirjoituskilpailun, lukuvinkkejä ym. materiaalia. Koko valtakunnallinen ohjelmisto ja materiaalit sivuilla: http://www.lukuviikko.fi

10+1 faktaa lukemisesta 2015:

1. Suomalaiset ovat lukukansaa – vielä
2. Hyvä lukutaito on kansakunnan menestystekijä
3. Nuorten lukutaito lipsuu maailman huipulta
4. Huippulukijat hupenevat, vaikeuksissa joka kymmenes
5. Lukutaidon taso ja tasa-arvo voidaan yhdistää
6. Poikien lukutaito jää rajusti jälkeen tyttöjen tasosta
7. Luottamus lukutaitoon luodaan kotona
8. Perheen lukuleikki kasvattaa lapsesta lukijan
9. Maahanmuuttajat tarvitsevat erityistoimia
10.  Kaksikielisyys vaikuttaa ruotsinkielisten lukutaitoon
Tvåspråkighet påverkar läsförmågan i Svenskfinland

+1 Miten saan nuoren tarttumaan kirjaan?

Lisätiedot:
– Lukukeskus / Ilmi Villacís, toiminnanjohtaja, ilmi.villacis@lukukeskus.fi, 040 564 7194
– Lukuviikon tiedottaja, Saara Oranen, saara.oranen@lukukeskus.fi, 044 5661903
http://www.lukukeskus.fi

Yhteistyössä: Aluehallintavirastot, Annantalo, Kirjakauppaliitto, Kirjastokaista, Lukuinto, Nuoren Voiman Liitto, Otava Sanasto, Sanoma Media Kids, WSOY, Tammi

Lukukeskus – Läscentrum ry on Suomen keskeisin lukemista edistävä järjestö. Lukukeskus välittää vuosittain lähes 1000 kirjailijaesiintymistä, joista 80 % suuntautuu kouluihin. Kirjailijavierailujen lisäksi Lukukeskus järjestää Lukuviikko-kampanjaa ja toimii lukemisen ja lukutaidon asiantuntijajärjestönä. Lukukeskus julkaisee kolmea arvostettua kirjallisuuslehteä, lapsille suunnattua Vinskiä, nuorten Lukufiilistä sekä kritiikkiverkkolehti Kiiltomato – Lysmaskenia. Lukukeskus on eurooppalaisen lukutaitoverkoston European Literacy Policy Networkin jäsen.

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jonka aikana kirjastot ja koulut juhlivat lukemista. Lukuviikkoa on järjestetty vuodesta 1997. Lukukeskus tarjoaa Lukuviikon aikana kirjastoille ja kouluille mm. ilmaisia materiaaleja, tietoa lukemisesta sekä innostaa tapahtumien järjestämiseen.”

— Johanna

Olen allerginen toistolle kaunokirjallisuudessa, ellei ole kysymys tyyli- tai tehokeinosta.

Eniten ärsyttää voimakkaiden ilmausten tautologia. Ne pomppaavat kuin huutomerkit. Pidän eriskummallisista sanoista, jopa itsekeksityistä, mutta niiden moninkertaiselle käytölle olen yliherkkä – jos romaanin sivulla 24 henkilö pihahtaa, en käyttäisi pihahtamista enää uudestaan vaikka sivuja olisi 400.

Johtolauseiden verbit ovat hankalia, varsinkin neutraalia puhetta ilmaisevat. Alituista sanomista. Toteaminen, tuumaaminen ja lausuminen liian hienostelevia. Ärähtämiset ja henkäisemiset korostavat ja teeskentelevät. Onneksi pulman voi usein ratkaista käyttämällä jotain muuta kuin puhumisen teonsanaa. ”Ei hassumpaa”, Simo lusikoi keittoa.

En kovin mielelläni käytä tavallisiakaan sanoja kahta kertaa samassa kappaleessa, esim. käsi -> räpylä, käpälä, tassu, koura, kämmen… Myönnän toki, että homma lipsahtaa helposti kikkailuksi ja kääntyy itseään vastaan. Joskus on tyylikkäintä valita se arkisin ilmaus. Siitä huolimatta, nautin synonyymisuossa samoamisesta ja kulutan tuhottomasti aikaa sanojen kanssa puljaamiseen, en ole varma onko se läheskään aina tarkoituksenmukaista, ehkä enemmän pakkomielle.

 

Kirja, romaani, teos, opus, kertomus, julkaisu...

Kirja, romaani, teos, opus, kertomus, klassikko, julkaisu, nidos…

*

Millainen suhde teillä muilla on synonyymeihin?

 

Kirjoitti, raapusti, kynäili, naputteli, kyhäili, kirjoitteli, tarinoi, kirjasi, sepusti…

Kirsti

Terhi tuolla edellisen postauksen kommenteissa puffasi kahta mainiota kirjailijatapaamista, jotka kannattaa nostaa paremmin näkyviin:

Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella tänään 11.3. klo 18.30 vierailee Anu Holopainen kertomassa uudesta romaanistaan Ihon alaiset (Karisto 2015). Haastattelijana allekirjoittanut. Tulkaa ihmettelemään ja kyselemään! Takaan ettei kukaan pitkästy kauneusihanteita ja muokkauksia ruotivat tarinan äärellä. Karmivan kiehtova kirja.

Kutkuttavan romaanin kirjoittanut Anu Holopainen signeeraa fanien ympäröimänä.

Kutkuttavan romaanin kirjoittanut Anu Holopainen signeeraa fanien ympäröimänä.

Uusi kirja on ISO ILO.

Uusi kirja on ISO ILO.

*

Ja ensi viikon keskiviikkona 18.3. klo 18 samassa paikassa tarjolla Anneli Kanto ja Pyöveli (Gummerus 2015). Historiallisen romaanin julkistamistilaisuudessa Annelin kanssa keskustelee Terhi Rannela.

 

*

Tervetuloa Tulenkantajiin!

Kirsti

 

 

Olen työskennellyt kirjailijana noin kymmenen vuotta. Monta kirjaa olen siinä ajassa ehtinyt kirjoittaa. Mutta olenko viisastunut tässä ammatissa? Mitä haluaisin sanoa nuorelle itselleni, joka oli juuri julkaissut esikoisteoksensa ”Tyttö tulevaisuudesta” vuonna 2004?

  1. Heti ei tarvitse olla valmis. Esiintymäänkin oppii. Kun puhuu riittävän monta kertaa yleisön edessä, varmuus löytyy, lopulta jopa esiintymisen ilo. Ansaitset saman esiintymispalkkion kuin muutkin kirjailijat.
  1. Kritiikki on inhimillistä toimintaa. Se on paljon enemmän riippuvainen muista asioista kuin sinun kirjasi ansioista tai niiden puutteesta. Kannustus paina mieleesi, ikäviä sanoja tai hiljaisuutta älä jää märehtimään.
  1. Palkintoehdokkuuksissa kyse on vaihtelevista mielipiteistä.
  1. Saat kyllä kirjoittaa kaikki kirjat, jotka koet tärkeiksi. Pystyt kirjoittamaan eri lajeja. Älä ylipäätään anna kenenkään määritellä, mihin pystyt ja mihin et.
  1. Monet ihmiset eivät osaa sanoa kirjastasi mitään, suurin osa ei edes lue sitä. Se ei tarkoita mitään. Iloitse siitä, kun joku lukee ja jopa kommentoi.
  1. Tutustu muihin kirjailijoihin esimerkiksi osallistumalla kirjailijoiden yhdistystoimintaan. Saat vertaistukea. Pidä kuitenkin kiinni ystävistä, jotka eivät ole kirja-alalla. Heidän seurassaan pääset todella irti työstä.
  1. Sano rohkeasti ei kaikelle turhanpäiväiselle. Priorisoi kirjoittaminen. Olet kirjailija, et sanataiteen alan ilmaistyöntekijä.
  1. Elä, koe, aisti! Lähde reissuun aina, kun on mahdollisuus. Se on osa työtäsi.
  1. Ole kärsivällinen. Usko itseesi. Ja kirjoita, kirjoita, kirjoita rohkeasti siitä, mille sydämesi eniten palaa.

Tässä nyt asioita, jotka aluksi tulivat mieleen. Listaa saa jatkaa. Mitä te haluaisitte sanoa aloittelevalle kirjailijalle?

Mila

Ruoka on ollut merkittävässä osassa kirjallisessakin tuotannossani esikoisteoksestani Sataa lapsuuteen (Weilin + Göös, -87) lähtien.

Ravintolakokki-kirjailija esitteli itsensä lukijoilleen hieman mahtipontisesti ja ironisesti:

Yölaulu

Minä olen
teurastajan työnantaja!
Kalan tappaja!
Emosta kuutioita, pennusta suikaleita!
Linnuilta katkaisen kaulan,
murskaan silmät ja siivet, hyräilen.
Keitän 70 rapua elävältä,
punainen on siniruskeaa kauniimpaa!
Rikoksia viitenä päivänä viikossa.
Kanssarikolliset
kynttilänhämyisessä salissa
ahmivat ja taputtavat.
Kauniita unia savustuspöntössä!
Paleltaako pannulla?
Odotahan, peittelen sinut
viinillä ja kermalla!
Yöhön lihamylly laulaa.
Elämänviivoihin kuivuu veri.
Ahnein sormin silitän hunajatukkaa.
Tyynyn alla veitsi.

Ensimmäisestä lastenkirjastani Nukunausta Nekkulaan (Elävien Runoilijoiden Seura, -94) poimin pari runoa maistiaisiksi.

Rouva von Fougstedtin dieetti

Hienostorouva syö
vain palsternakkoja,
lakkoja
ja vanhoja Avotakkoja.
Tuonen kello 12 lyö.

Kirjasto, kummituksen ravintola

Kummitus ahmii
hengen ravintoa kirjastossa
ja myhäilee!

Ilmaista ja kaloritonta
safkaa!

Haikukokoelmassani Sinioranssi (ERS, -96) esiintyy jopa Jeesus muutamassa haikussa:

Jeesus savustaa
ahvenia, näkki on
vesi kielellä.

Jeesus huokaisee.
Tuulessa mummo perkaa
syksyn marjoja.

Tuoreessa basilikassa on ihana tuoksu, siksi laitoin sen rakkaushaikuun:

Oi, minut huumaa
basilika, sielusi
suloinen tuoksu.

Keskipohjanmaan murteella kirjoitetuissa runokokoelmissa Ulijasta väkiä (Sammakko, -03) ja Mehtätähtejä ja uuen kylän outoja (Sammakko, -05) syödään myös paljon. Onni on lautasellinen pepua ja lasi kylymää maitua.Perinneruoka pepu tehdään vedestä ja ohrajauhoista, seuraavana päivänä voissa paistettuna se on minusta parempaa.

Kokoelma Näläkä ja jano (Edico, -06) pyörii lähes kokonaan ravintolamaailmassa. Siellä touhuavat kokit ja tarjoilijat, onpa yleismies Unskikin noteerattu parin tarinan arvoiseksi:

Ylleismies Unski

1

Sää, kohta kuuskymppinen irokeesi ajat Oulun, Helsingin ja Kotkan väliä. Oot kahenkymmenen kapakan laatusa ylleismies, remonttireiskain kuningas. Sää taiot vanahan apteekin rentipaariksi, päällystät laattian, korijaat konneet, peset uunin. Joskus harvoin pijät lommaa. Sillon huristat rätkällä ympäri Eurooppaa tai kiijät Taimaaseen, josa maalaat ajankulukses hotellin.

2

Sinut on heleppo ruokkia. Teen kusiaispesänkokosen pyttipannun, sekotan joukkoon kolome munnaa. Toisinnaan paistan sulle lehtipihivin ja pekonia, suikaloin ne valamiiksi, ko sanot aina: ”Tämähän on lusikkaruokaa!” Syöt toimistosa, hykertelet niinkö lapsi. Päälyruvaksi hotkaset konvehteja ja jäätelyä, lappaat hillua päälle. Kiität, otat mukkaas silakanroippeet ja jäteölijyn, supikoirain ja mäyräin herkut.

Ruokaa on tarjolla myös lastenrunokokoelmissani Satakieli ja lakaisukone (Tammi, -08), sekä Peikkovaara (Tammi, -11).

Herkkuja netistä

Nelli netistä
herkkuja tilasi:
Ankanmaksaa Ranskasta,
voileipiä Tanskasta,

kaskinauriita,
metsäkauriita,

taskurapuja,
härkäpapuja,

tuulihattuja
ja vattuja,

artisokkaa
ja mokkaa,
kuhan
ja Juhan.

Peikkovaarasta runomuotoinen kysymys:

Kokkipeikon kompa

Aivonystyröitäsi hiero,
kysymys ei ole kiero.

Mikä näistä on mauste,
sanopa se mulle!

Kiukutti,
kirveli,
kutitti?

Keskiyön pysäkissä (ntamo, -14) vilahtaa leipä eräässä erorunossa.

Leipä

Ostin leipää,
säilytin sitä
viikon, kaksi.
Pussin päällä on kuvasi,
tumma, partainen mies,
hymyilet siinä.

Suloiseksi lopuksi hieman kitkerä haiku vielä julkaisemattomasta kokoelmastani:

Maista totuutta,
raakaa raparperia,
ei sokeria.

Huomenna ruokalistallani on vanhaa uunimakkaraa, lauantaina varmaan jotain vähän fiinimpää.

Terveisin Heikki

Ihmeet tulevat tykö aavistamatta, varkain. Tapahtuu jotain, jonka tulee muistamaan aina. Eilinen ilta oli sellainen. Luin Tulenkantajat-kirjakaupassa ääneen koko Pahan puuskan, tämän kirjan kanssa on helpompi antaa tarinan puhua kuin selitellä.

Haluan lähettää halauksen teille kultaisille, jotka tulitte kuuntelemaan ja kohtaamaan, jakamaan myös omia kokemuksianne.

Kiitoksena Merenneidot-bändin biisi, joka on omistettu Hillan veljen muistolle.

(…)

Lauri elää aina vaan
sama virne kasvoillaan
hymykuoppa poskessaan

Lauri elää, huutelee
mua salaa kuuntelee
Lauri elää, huutelee
mua salaa nuhtelee

mulle hiljaa puhelee
mulle hiljaa puhelee
mulle hiljaa puhelee

Kirsti

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot