Tekijän oikeus

Aivan. En kirjoita tuota nykytyylillä, yhteissanaa erikseen, vaan otsikossa on tarkoituksella kaksi sanaa. Eilen nimittäin hämmennyin oikeuksistani tekijänä. Olen luullut niiden antavan minulle paremman turvan kuin ne todellisuudessa tekevät.

Olin Tennispalatsissa kuuntelemassa Maailman henkisen omaisuuden päivän Suomen päätapahtumana  järjestetyn seminaarin antia. Asianajaja Mikko Manner puhui aiheesta Pilvipalvelut ja IPR (immateriaalioikeudet, joihin tekijänoikeuskin kuuluu). En vanno, että ymmärsin kaiken oikein, niin paljon puheessa ja kankaalle heijastetuissa teksteissä oli englanninkielistä erikoissanastoa, mutta näin olin vakavasti ymmärtäväni:

Tekijänoikeudet ovat mielessäni olleet hyvä ja kattava turva sille, ettei tekstejäni noin vain lainailla. Täällä Suomessa ne tosiaan ovat turvan taanneetkin. Pilvipalvelut ovat kuitenkin tullessaan tuoneet sekä valtavat mahdollisuudet että melkoiset vaarat. Suomeksi tekstiä kirjoittavalla tuskin on niinkään suuria uhkia näkyvissä, mutta ainakin kuvilla ja musiikilla on jo nyt. Tekijänoikeus antaa nimittäin vain sananmukaisesti oikeuden nostaa syytteen, jos joku rikkoo tekijänoikeuksiani. Ja syyte on nostettava erikseen jokaisessa maassa, missä sitä on rikottu. Tuomioistuin siellä sitten  käsittelee asian sen maan lakien mukaisesti.

Hups!

Käytännössä tavallisella kirjailijalla, kuvan tekijällä, muusikolla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia pitää huolta oikeuksistaan. Kuten sanoin, suomeksi kirjoittavalle kirjailijalle tämä nyt ei varmaankaan iso uhka ole, mutta se on kuitenkin osoitus siitä, miten valtavia muutoksia kulttuurin alalla on pienen ajan kuluessa tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Ja onhan meilläkin jo monia kirjailijoita, joiden tekstejä käännetään yhä useammille kielille.

Tietysti voi uskoa ja toivoa, että kustantamot lakimiehineen pitävät kirjojensa ja kirjailijoittensa puolia, vaikka kirja kuoleekin jo vuodessa tai parissa eikä kai sen jälkeen suuremmin kiinnosta. Lisäksi meillä on Kirjailijaliitto, Sanasto, Kopiosto ja Teosto. Mutta rikkomukset olisi ensin huomattava, ja siinä kai pitäisi olla itse valppaana. Googlaamalla?

Tämmöiset hämmensivät pääni eilen. Puhuttiin siellä niistä pilvipalvelujen suomista suurista mahdollisuuksistakin, mutta hm! jotenkin ne hämärtyivät taustalle. Ja sitäkin juuri mietin, että puhunko nyt asiasta, joka kaikille muille on selvää jo ennestään. Tiesittekö te kaikki muut tämän?

Raili

Advertisement

Kirjailija Seita Vuorela on poissa

Äkillistä suru-uutista on vaikea uskoa: kirjailija Seita Vuorela on kuollut.

Seitan kirjoittama, kuolemasta kertova romaani Karikko palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla ja Tulenkantajat-palkinnolla.

Se ja hänen muutkin kirjansa tekivät minuun vaikutuksen.

Suomalaiselle kirjallisuudelle hänen poismenonsa on musertava menetys. Kun suree kirjailijaa, suree myös kaikkia niitä kirjoja, jotka hän olisi vielä voinut kirjoittaa. Silti Seita ehti jo tähänkin mennessä kirjoittaa täyden ja hienon tuotannon.

Vaikka lahjakas kirjailija on poissa, hänen sanansa ja tarinansa jatkavat elämäänsä. Siinä mielessä tämän kirjoituksen otsikko on vähän harhaanjohtava.

Mila

*

Kuva: Kirsti

 

Opin tiellä oppineita

Kutsun itseäni mieluummin kirjoittamisen ohjaajaksi kuin opettajaksi. Minua on kyllä kirjoittajana opetettu mutta on myös lempästi ohjattu. En tiedä, olisiko jo aika vaihtaa titteliä, sillä teonsanana kuitenkin opetan enkä ohjaa.

Tämä lukuvuosi on ollut täynnä työtä. Tärkeille vakioryhmilleni Pirkkalassa heilutin tänä keväänä hyvästit, samoin vähennän Tampereen kesäyliopistolla.

Ensi syksynä tapahtuu jotain uutta, jännittävää ja hienoa: minusta tulee tamperelaisen, kolmivuotisen kirjoittajakoulun Viita-akatemian opettaja. Olen tästä hurjan iloinen ja innostunut.

Olen itsekin käynyt läpi Viita-akatemian, ja valmistuin sieltä Vuokko Tolosen lempeässä ja viisaassa opastuksessa tasan kymmenen vuotta sitten. Jännittävää astua nyt vuorostani Niina Hakalahden saappaisiin. Lupaan tehdä parhaani.

Iloisten uutisten jakamisen lisäksi halusin kysyä teiltä, armaat kollegat, kuinka moni teistä ei opeta, ei ole opettanut eikä aio opettaa. Avaisitteko, miksi? Ja saa siitäkin kertoa, miksi opettaa.

Minä opetan siksi, että rakastan sekä sitä työtä että kirjoittamista. Olen kokenut jakamisen arvon suureksi, kun olen saanut vuosien varrella ohjausta ja opetusta Vuokko Toloselta, Harri István Mäeltä ja Taija Tuomiselta. Kiitos. Ja nyt taas rohkeasti uusiin tuuliin.

—

Kuvat ovat eräästä helmikuisesta työpajasta Oulun Kaakkurin koulun kahdeksasluokkalaisten kanssa. Teimme runoja lehtileikkeiden avulla. Terveisiä sinne ihanille, luoville tytöille, M:lle, I:lle, A:lle, V:lle, A:lle, S:lle ja P:lle!

Johanna

Kirjoittaminen saa olla myös vaikeaa

Usein puhutaan inspiraatiosta, siitä, kuinka kirjaidea vaan laskeutuu korkeuksista maan päälle. Niinkin toki saattaa käydä, mutta monasti kirjan tekeminen on melkoista kamppailua alusta lähtien.

Niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin kirjoissa on omat haasteensa, eikä mikään kirjoittaminen ole kovin helppoa. Jokainen kirja vaatii ainakin täydellistä heittäytymistä.

Viime vuosina olen saanut tehdä kuvakirjoja. Niiden rikkaus on siinä, että kahden ihmisen näkemykset ja tarinat muodostavat kokonaisuuden. En ole yksin. Karoliina Pertamon kuvan tupsahtaessa sähköpostiini ajattelen, että tekstini on kuin kartta, jonka mukaan kuvittaja on kävellyt ja tuonut sitten mukanaan sen, mitä hän on matkalta löytänyt.

Kuvittamattomassa lastenromaanissa soutelen kuitenkin yksin vesillä. Viime aikoina olen työstänyt myös ensimmäistä tällaista kirjaani. Uuden muodon ”haltuunotto” on aina vähän tavalllista kiperämpää. Usein myös tuntuu, että lapsille kirjoittaminen on kaikkein haastavinta. Lukijat on yritettävä houkutella mukaansa joka sivulla.

Ei ole helppoa koettaa kirjoittaa kiinnostavaa, vivahteikasta tekstiä, joka olisi samaan aikaan selkeää ja helppoa kuin hengitys.

Kaivan itsestäni sanoja ja järjestelen niitä yhä uudestaan.

Työn hankalimmassa vaiheessa ajattelen ballerinaa, jonka kevyeltä näyttävä hyppy on vaatinut tuhansien tuntien harjoittelua. Tai sitten ojankaivajia ja sitä, ettei tämä ehkä sittenkään niitä kaikkein raskaimpia hommia ole­.

Tämä on kirjoittamista, joskus helppoa, useimmiten kuitenkin aikamoista möyrimistä. Työtä, joka haastaa joka rivillä.

Onko kirjoittaminen sinulle helppoa?

Miten nyt menee?

Mila

Käsikirjoitus usealle kustantajalle yhtä aikaa?

Helsingin Sanomain Mielipide-sivulla kirjailija Ari Wahlsten kirjoitti 8.4.2015 seuraavaa:

Kirjailijat ja kustantajat tuhlaavat toistensa aikaa

Kirjailijoilla ja kirjan kustantajilla on omituinen pattitilanne, joka pitäisi purkaa. Kustantamoilla on pitkät jonot. Useat niistä ilmoittavat, että kustannuspäätös voi viipyä jopa puoli vuotta käsikirjoituksen saapumisesta. Koska jokaisella kustantajalla on omat mieltymyksensä ja valintakriteerinsä, moni menestyskirjakin on löytänyt omansa vasta neljännellä tai viidennellä yrittämällä.
Kirjailijan kannalta tämä tarkoittaa pahimmillaan yli kahden vuoden odotusta. Monet kustantajat eivät myöskään vaivaudu ilmoittamaan kielteisestä päätöksestään, mikä lisää kirjailijan piinaa kuukausilla.
Kirjailijat yrittävät minimoida odotusaikansa lähettämällä saman käsikirjoituksen useaan kustantamoon. Tämä johtaa siihen, että raskaasti työllistetyt kustannustoimittajat lukevat samanaikaisesti samaa tekstiä eri kustantamoissa.
Koska kustantajia on lopulta vain yksi, menee muiden lukuaika hukkaan, mikä on omiaan pidentämään kustantamoiden jonotusaikaa entisestään. Usein kirjailija ei myönteisen päätöksen saatuaan vaivaudu ilmoittamaan asiasta muille kustantajille, joten nämä saattavat pakertaa käsikirjoituksen parissa vielä senkin jälkeen, kun kustannussopimus on jo toisaalla allekirjoitettu.
Kirjailijat ja kustantajat tuhlaavat siis toistensa aikaa varsin surutta. Onko tällaiseen karhunpalvelusten tekemiseen puolin ja toisin todella varaa, vai voisiko tilanteeseen keksiä jotenkin tolkulliset pelisäännöt? Asia on tärkeä. Toimiva ratkaisumalli olisi kummankin osapuolen kannalta hyödyllisempi kuin nykymeno.

Itse lähetin saman runokokoelman yhtä aikaa kolmeen kustantamoon. En tiedä toiminko oikein vai väärin, mutta ajattelin että en joudu ainakaan odottamaan vastausta vuosia. Tuumin myös, että on ihme jos usea kustantamo kiinnostuu samasta runokokoelmasta, romaanikäsikirjoituksen kohdalla asia voisi olla jo toisin?
Joskus olen lähettänyt käsiksen vain yhdelle kustantamolle kerrallaan. Pahimmassa tapauksessa olen odottanut vastausta vuodenkin, vaikka olen soitellutkin kustantajalle välillä. Jokainen kustantamo on ainakin minun tapauksessani sentään vastannut.

Mitä mieltä te olette saman käsikirjoituksen lähettämisestä yhtä aikaa useille kustantamoille?

Terveisin Heikki