Helsingin Sanomain Mielipide-sivulla kirjailija Ari Wahlsten kirjoitti 8.4.2015 seuraavaa:
Kirjailijat ja kustantajat tuhlaavat toistensa aikaa
Kirjailijoilla ja kirjan kustantajilla on omituinen pattitilanne, joka pitäisi purkaa. Kustantamoilla on pitkät jonot. Useat niistä ilmoittavat, että kustannuspäätös voi viipyä jopa puoli vuotta käsikirjoituksen saapumisesta. Koska jokaisella kustantajalla on omat mieltymyksensä ja valintakriteerinsä, moni menestyskirjakin on löytänyt omansa vasta neljännellä tai viidennellä yrittämällä.
Kirjailijan kannalta tämä tarkoittaa pahimmillaan yli kahden vuoden odotusta. Monet kustantajat eivät myöskään vaivaudu ilmoittamaan kielteisestä päätöksestään, mikä lisää kirjailijan piinaa kuukausilla.
Kirjailijat yrittävät minimoida odotusaikansa lähettämällä saman käsikirjoituksen useaan kustantamoon. Tämä johtaa siihen, että raskaasti työllistetyt kustannustoimittajat lukevat samanaikaisesti samaa tekstiä eri kustantamoissa.
Koska kustantajia on lopulta vain yksi, menee muiden lukuaika hukkaan, mikä on omiaan pidentämään kustantamoiden jonotusaikaa entisestään. Usein kirjailija ei myönteisen päätöksen saatuaan vaivaudu ilmoittamaan asiasta muille kustantajille, joten nämä saattavat pakertaa käsikirjoituksen parissa vielä senkin jälkeen, kun kustannussopimus on jo toisaalla allekirjoitettu.
Kirjailijat ja kustantajat tuhlaavat siis toistensa aikaa varsin surutta. Onko tällaiseen karhunpalvelusten tekemiseen puolin ja toisin todella varaa, vai voisiko tilanteeseen keksiä jotenkin tolkulliset pelisäännöt? Asia on tärkeä. Toimiva ratkaisumalli olisi kummankin osapuolen kannalta hyödyllisempi kuin nykymeno.
Itse lähetin saman runokokoelman yhtä aikaa kolmeen kustantamoon. En tiedä toiminko oikein vai väärin, mutta ajattelin että en joudu ainakaan odottamaan vastausta vuosia. Tuumin myös, että on ihme jos usea kustantamo kiinnostuu samasta runokokoelmasta, romaanikäsikirjoituksen kohdalla asia voisi olla jo toisin?
Joskus olen lähettänyt käsiksen vain yhdelle kustantamolle kerrallaan. Pahimmassa tapauksessa olen odottanut vastausta vuodenkin, vaikka olen soitellutkin kustantajalle välillä. Jokainen kustantamo on ainakin minun tapauksessani sentään vastannut.
Mitä mieltä te olette saman käsikirjoituksen lähettämisestä yhtä aikaa useille kustantamoille?
Terveisin Heikki
Grafomania 
8 kommenttia
Comments feed for this article
10 huhtikuun, 2015 klo 8:35 am
Vaarna
Näin harrastelijakirjoittajana en voi tietää etukäteen millainen teksti sopii mihinkin kustantamoon. Jotain osviittaa saa varmasti kustantamon julkaisemista kirjoista, mutta kässärin läpimenoon vaikuttaa aina siihen tarttuvan kustannustoimittajan maku. Tätä kässärin ja lukijan kemiaa on mahdotonta ennustaa.
Minusta olisi aika järjetöntä käydä Suomen kustantamoita läpi yksi kerrallaan, etenkin kun osa isoista ei vaivaudu koskaan hylsyä lähettämään. Ilmoittaisin saamastani kustannussopimuksesta myös muihin kustantamoihin.
Jos lähetän usealle, häviää usein se kustantamo, jonka sisääntulevien käsikirjoituksien käsittely on tehotonta. En mielestäni tuhlaa kustantamon aikaa, sillä käsikirjoitusten läpikäynti on heidän työtään. Eiköhän yhtäaikaa monessa kustantamossa harkinnassa oleva käsikirjoitus ole kuitenkin loppujen lopuksi aika harvinainen.
10 huhtikuun, 2015 klo 10:04 am
Terhi
Sanataideohjaajana neuvon kirjoittajia aina tutustumaan kustantajien ohjelmiin ja lähettämään tekstin mahdollisimman moneen paikkaan yhtä aikaa. Lastenromaania ei kannata lähettää taloon, joka ei julkaise lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Tällä hetkellä tilanne tuntuu erittäin nihkeältä. Ei-vielä-julkaissut ystäväni sai hylsyn odotettuaan vastausta KAKSI vuotta. Miettikää, jos hän sitten vasta lähettäisi tekstin seuraavaan taloon ja odottaisi taas kaksi vuotta… :I
Valitettavasti hiukan samanlaisia kaikuja kuuluu myös ammattikirjailijoiden suusta. Odotusajat ovat pidentyneet. Kirjailija-lehden numeron 1/2015 teema onkin sopivasti odottaminen. Odottaminen on keskeinen osa työtämme, niin hyvässä kuin pahassa.
Lykkyä runokokoelmallesi, Heikki!
10 huhtikuun, 2015 klo 10:44 am
annelitre
Tässä nyt vaaditaan kirjailijoilta tai sellaiseksi haluavilta liikaa lojaalisuutta kustantamoita kohtaan. Jos kustantamot vastaisivat kohtuullisen nopeasti, ei kirjoittajalla olisi tarvetta lähettää käsikirjoitustaan yhtä aikaa usealle kustantajalle.
Ihmettelen, mikseivät kustantamot palkkaa jonkinlaisia ”esilukijoita”, jotka seuloisivat pinosta pois selvät eit. Se ei olisi vaikeata, minkä jokainen kirjoituskilpailujen raateihin osallistunut tietää. Varsinaiselle kustannustoimittajalle jäisivät helmet ja ehkät.
Minä puolestani neuvon lähettämään käsikirjoituksen 4 – 6 kustantamoon. Jos jokin niistä osoittaa lievää kiinnostusta ja antaa kehittämisehdotuksia, ne voi ottaa huomioon, kirjoittaa seuraavan version ja nyt on vielä takataskussa neitseellisiä kustantamoja, joita voi lähestyä.
Kustantamot harvoin innostuvat saman käsiksen eri versioista, jolleivät itse ole sellaista pyytäneet. Eli jos on kerran saanut hylsyn, se yleensä on sitten hylsy siinä kustantamossa.
10 huhtikuun, 2015 klo 12:16 pm
Jari Mäkipää
Olisiko niin, että kaupankäynnin lait ovat vain tulleet selvemmin mukaan myös kirjallisuuteen? Jos kauppiaan tavoite on myydä maksalaatikko, maistattaako hän sitä yhdelle ainoalle asiakkaalle ja pitää varattuna, kunnes asiakas päättää tuleeko ostamaan koko laatikon? Ehkä asiakas ei tule, viimeinen käyttöpäivä menee ohi ja laatikko mätkähtää kauppiaan hävikkiämpäriin. (Pahoittelut tästä arkisesta vertauksesta.)
Olen Vaarnan kanssa samaa mieltä siitä, että käsisten läpikäynti on kustantamon työtä. Siellä päässä on ratkaistava se, kuinka homma hoidetaan niin, että saapuvien käsisten joukosta löydetään helmet ennen kuin kilpailija ehtii ensin.
10 huhtikuun, 2015 klo 12:45 pm
Leena
Surullinen tosiasia on, että kustantamoissa on liian vähän väkeä. Esilukijajärjestelmä, joka toimi vielä parikymmentä vuotta sitten, olisi hyvä. Silti älkäämme suostuko ilmaisiksi esilukijoiksi, vaikka kustantaja sitä meiltä pyytäisi. Kustannustoimittajien aikaa menee kaiken lisäksi kehittämis- ja markkinointipalavereissa istumiseen ym. sivuhommaan. Eikä paneutuvasti taida edes jaksaa lukea satoja sivuja päivässä.
Ilman muuta kannattaa lähettää käsis useaan kustantamoon, mutta Terhin ohjeiden lailla julkaisuohjelmaa katsoen. Näin minäkin ohjeistan neuvonkysyjiä, ja opastan samalla kärsivällisyyteen. Ei silti ole todellakaan oikeudenmukaista, että vastausta joutuu odottamaan jopa vuosia.
Nopeaa ja myönteistä vastausta ketjunaloittaja-Heikille!
10 huhtikuun, 2015 klo 3:55 pm
Kirsi Pee
Ja tähän voin ilokseni lisätä, että hyvä saate voi nopeuttaa asian käsittelyä. Uudesta kustantamosta oikein erikseen kiittivät sähköpostilla saatteesta, ja lupasivat palata asiaan viimeistään kuukauden kuluttua. Niin tekivät, sopimus tehtiin.
Pointti: saatteen ei tarvitse olla myyntikirje, mutta kun kustantajalla saa selkeän käsityksen siitä, mitä paketti sisältää ja mitä se voi olla juuri heille, prosessi voi nopeutua.
Jaa ehkä saatekirjelmän laatiminen pitäisikin sisällyttää kirjoittajakoulutukseen..? 😀
10 huhtikuun, 2015 klo 6:08 pm
Magdalena Hai
Hyvä idea, Kirsi Pee. Synopsikset ja saatteet. Ägh. Vihaan. Niitä kuitenkin joutuu kirjoittelemaan vielä kustantamon löytäneenäkin kirjailijana apurahahakemuksiin.
Samaa ajattelin kuin Anneli ja Vaarna, ei voi olettaa, että varsinkaan kirjailijaksi vasta haluavat kiltisti lähettäisivät käsikirjoituksiaan yksi kerrallaan kustantamoihin. Vuosien odottelu voi syödä terän käsikirjoitukselta ja kirjoittajalta.
13 huhtikuun, 2015 klo 8:26 am
Johanna Hoo
Minäkin täältä vielä huikkailen reissun jälkeen vähän jälkijunassa. Opiskelijoille korostan vielä sitä, että kässäri kannattaa lähettää vain sellaisiin kustantamoihin, joiden oikeasti haluaa julkaisevan tulevan kirjan.
Joskus nimittäin olen saanut hämmentäviä kysymyksiä, kun jokin kustantamo on ollut halukas julkaisemaan kirjoittajan kässärin, mutta kirjoittaja ei oikeastaan haluakaan sitä kustantamoa vaan jonkin toisen (joka ei ehkä ole vielä vastannut tai on lähettänyt muutostoiveita ilman sitoomusta). Kirjoittaja on halunnut tietää, miten kieltäytyä julkaisusta paremman kustantamon toivossa.
Eli kässäriä ei kannata lähettää yhteenkään kustantamoon, jos ei sitten halua, että se julkaistaan. Julkaisun ehdot toki ovat neuvottelukysymys, mutta itse julkaiseminen kannattaa miettiä etukäteen. Joskus kuvittelin, että tämä olisi itsestään selvää..
Jos kustantamojen hierarkia on jo valmiiksi mielessä, sitten lähettäisin ensin vain kiinnostavimmille.