Usein puhutaan inspiraatiosta, siitä, kuinka kirjaidea vaan laskeutuu korkeuksista maan päälle. Niinkin toki saattaa käydä, mutta monasti kirjan tekeminen on melkoista kamppailua alusta lähtien.

Niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin kirjoissa on omat haasteensa, eikä mikään kirjoittaminen ole kovin helppoa. Jokainen kirja vaatii ainakin täydellistä heittäytymistä.

Viime vuosina olen saanut tehdä kuvakirjoja. Niiden rikkaus on siinä, että kahden ihmisen näkemykset ja tarinat muodostavat kokonaisuuden. En ole yksin. Karoliina Pertamon kuvan tupsahtaessa sähköpostiini ajattelen, että tekstini on kuin kartta, jonka mukaan kuvittaja on kävellyt ja tuonut sitten mukanaan sen, mitä hän on matkalta löytänyt.

Kuvittamattomassa lastenromaanissa soutelen kuitenkin yksin vesillä. Viime aikoina olen työstänyt myös ensimmäistä tällaista kirjaani. Uuden muodon ”haltuunotto” on aina vähän tavalllista kiperämpää. Usein myös tuntuu, että lapsille kirjoittaminen on kaikkein haastavinta. Lukijat on yritettävä houkutella mukaansa joka sivulla.

Ei ole helppoa koettaa kirjoittaa kiinnostavaa, vivahteikasta tekstiä, joka olisi samaan aikaan selkeää ja helppoa kuin hengitys.

Kaivan itsestäni sanoja ja järjestelen niitä yhä uudestaan.

Työn hankalimmassa vaiheessa ajattelen ballerinaa, jonka kevyeltä näyttävä hyppy on vaatinut tuhansien tuntien harjoittelua. Tai sitten ojankaivajia ja sitä, ettei tämä ehkä sittenkään niitä kaikkein raskaimpia hommia ole­.

Tämä on kirjoittamista, joskus helppoa, useimmiten kuitenkin aikamoista möyrimistä. Työtä, joka haastaa joka rivillä.

Onko kirjoittaminen sinulle helppoa?

Miten nyt menee?

Mila

Advertisements