You are currently browsing the monthly archive for Touko 2015.

Milan kesäsuunnitelmat ja vastaukset niihin saivat oikein miettimään taas kerran tätä kirjailijan tai minkä tahansa luovan alan ammattilaisen osaa. Niin onnellinen kuin se monelta osin onkin, yksi huono puoli siinä piilee: lähes jatkuva huono omatunto. Kunnon luterilaisen kasvatuksen saaneelle on yksinkertaisesti tungettu liikaa työmoraalia, joten:

Jos ei ehdi kirjoittaa, omatunto ihmettelee, miksi ei muka. Miksi ei vaikka väkisin käytä aikaansa asiaan, jota niin halajaa, kirjoittamiseen.

Jos kirjoittaa, omatunto muistuttelee, miten hirveän monta asiaa on retuperällä. On siis parempi tuijottaa tiukasti ruutua eikä erehtyä vilkaisemaan ympärilleen tai tehtävälistaan.

No joo, niihin hyviin puoliin kuuluu tosin tietysti myös se hirmuisen hyvä olo, kun on voinut keskittyä kirjoittamiseen oikein kunnolla. Mutta kieltämättä myös kiukku siitä, että ainako mun pitää. Sillä niinhän se menee, että kun kirjailija kerran on kotona haahuilemassa, kyllä se sen kodin siinä sivussa hoitaa.

Hoidatteko te kaikki? Tai osaatteko sanoa itsellenne, että ei mun tosiaankaan aina tartte? Että hyvä kirjoitusvire on hieno ja niin tärkeä asia, ettei sitä saa hukata touhuamiseen. Jos, niin kertokaa, miten se onnistuu?

Miten omatunto ei vain vaienneta vaan nujerretaan?

Mainokset

Kuukaudet ovat vierähtäneet töiden tuiskeessa. Nyt tuomi pihalla on jo roihahtanut valkeaksi soihduksi. Yöt ovat ihmeen vaaleita. Kesä on käsillä.

Kesäloma? Aion viettää sitäkin. Koululaiseni ovat vielä tämän viikon koulussa, ja sitten alkaa loma. Pakolliset hommat on kesälläkin tehtävä, esimerkiksi kolumnit juoksevat. Enkä varmasti malta olla pitämättä näppejäni kokonaan erossa joistakin keskeneräisistä kässäreistäkään.

Kesälomamatkallakaan en täysin irrottaudu töistä, sillä osa reissusta tehdään tausta-aineiston keruuta varten. Ilokseni perheeni on lähtenyt kanssani vaikka maan ääreen, jos työ on kutsunut. Myös lyhyemmän kesäreissun aion tehdä tausta-aineisto mielessä väikkyen.

Kotona on vähän puutarhanhoitoa ja puutarhahoitoa. Minä hoidan puutarhaa, mutta suurimmaksi osaksi puutarha kyllä hoitaa minua. Luonto auttaa pysähtymään, hengittämään, olemaan läsnä – kirjoittamaan. Kirjoittaminen kun on aika pitkälle havaintojen tekemistä. Kun on aikaa pysähtyä puunlehden tai pienen ötökän äärelle, tarina saattaa avata polkunsa tai runonalku sykähtää esiin.

Kesällä on myös valoisia iltoja lukea. Ja kaikki lukeminen ruokkii kirjoittamista. Varsinkin iäkkäiden kirjojen harvinaisemmat sanat saattavat sytyttää lisää sanoja. Loma ja kesän ilot ravitsevat siis monin tavoin kirjoittamista.

Miten sinä vietät kesää ja lomaa?

lumipallopuuwä sileälaineW

Valoisia, lämpimiä ja tuoksuvia kesäpäiviä ja -iltoja!

Mila

P. S. Yritin ensimmäistä kertaa liittää kuvia postaukseeni. Lumipallopuu kasvaa pihallamme, ja toinen kuva on otettu Vesijärveltä Lahdesta.

Pyörryttävät terveiset Kirjahyrrä-festareilta Naantalista! Nelipäiväinen lastenkirjallisuusfestivaali on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Monipuolinen ohjelma levittäytyi laajasti ympäri Naantalia. Tarjolla oli työpajoja, kirjailijavierailuita, musiikkia, teatteria, satujen luentaa, kirjavinkkausta ja paljon mukavaa yhdessäoloa.

Festivaalin avajaistilaisuudessa jaettiin myös alan palkintoja. Anni Swan -mitalin sai Vilja-Tuulia Huotarinen teoksestaan Kimmel (Karisto 2014).  Ote palkintoperusteista: ”Kimmel tarkastelee ja purkaa nuortenkirjallisuudessa tyttöhahmoihin ja tyttöyteen liitettyjä mielikuvia. Kliseitä osoitetaan, muunnetaan ja niillä leikitellään niin temaattisella kuin rakenteellisella tasollakin. Tyttöjen maailmasta ja elämästä Huotarinen kirjoittaa ilmeikkäästi ja iskevästi. Kimmel on kunnianhimoinen ja kaunokirjallisesti erittäin korkeatasoinen teos.” Anni Swan -mitali jaetaan joka kolmas vuosi, sen myöntää IBBY Finland.

Vilja-Tuulian kauniit kiitokset.

Vilja-Tuulian kauniit kiitossanat.

*

Kirjahyrrän avajaisohjelmaan kuului myös Onnimanni-palkinnon jako. Palkinnon myöntää Lastenkirjainstituutti, se jaetaan vähintään joka kolmas vuosi yksilölle tai yhteisölle, joka on edistänyt lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa. Vuoden 2015 Onnimannin pokkasi Lukuinto-ohjelma lasten ja nuorten lukemista edistävästä työstä. Palkinnon vastaanotti Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteiden tiedekunta.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali vaatii paitsi hyvän idean myös lukemattoman määrän innostuneita ihmisiä, suunnittelutunteja ja organisointia. Yksi Kirjahyrrän alullepanijoista ja pyörittäjistä on kirjailija ja lastenkulttuurin läänintaiteilija Tittamari Marttinen, jolle suuri kiitos muun muassa esiintyjien huolenpidosta ja naurun helskeestä.

Kirjahyrrä-leivos ja Tittamarin ilo.

Kirjahyrrä-leivos ja Tittamarin ilo.

Myös kirjailijoiden kouluvierailut olivat osa festivaaliohjelmaa. Itse kävin Markku Karpion kanssa juttelemassa kirjailijantyöstä Rymättylän koulun viitos-kuutosille ja Suopellon yläkoulun seiska-kaseille. Sanokaa mitä sanotte, lasten ja nuorten kiinnostus kirjoittamiseen ja lukemiseen on voimissaan. Olisitte nähneet takarivin poikien ilmeet, kun Markku paljasti, miten koulussa kaverit eivät olleet yhtään kiinnostuneita hänen jutuistaan, kunnes hän kerran päätti sepittää ison ja ruman valheen. Johan heräsi kiinnostus. Samalla Markku hoksasi, että kannattaa kirjoittaa kirjoja, jos haluaa tulla kuulluksi – kukaan ei keskeytä ja saa valehdella silmät päästään.

Markku eläytyy ja porukka kuuntelee hipihiljaa.

Markku eläytyy ja porukka kuuntelee hipihiljaa.

*

Markku ja Lehtisen Tuija Naantalin orastavassa kesässä matkalla uusiin tarinoihin.

Markku ja Lehtisen Tuija Naantalin orastavassa kesässä matkalla uusiin tarinoihin.

*

Runoilija Kári Tulinius, Anna Swan -palkittu Vilja Tuulia ja kirjailija Kari Levola.

Runoilija Kári Tulinius, Anna Swan -palkittu Vilja Tuulia ja kirjailija Kari Levola Kirjahyrrän avajaisissa.

*

Kirkon takaa löysin ihastuttavan huvimajan, josta avautui kunnon näkymä satamaan.

Kirkon takaa löysin ihastuttavan huvimajan, josta avautui kunnon näkymä satamaan.

*

Majan olivat minua ennen löytäneet Antti ja Jade.

Majan olivat minua ennen löytäneet Antti ja Jade.

*

Eikä hotellihuoneen ikkunasta avautuvassa näkymässäkään ollut valittamista. Hotelli oli Amandis ja huoneen nimi Kaisla. Sängyn yläpuolelle ripustettu Saaristomeren kartta, siinä keskellä Vänö, minun saareni.

Ei hotellihuoneen ikkunan näkymässäkään ollut valittamista. Majapaikka oli Amandis ja huoneen nimi Kaisla. Sängyn yläpuolelle ripustettu Saaristomeren kartta, siinä keskellä Vänö, minun saareni. Oih.

*

No juu, töissähän siellä oltiin. Tässä vielä Markku iskussa Rymättylän koulussa.

No juu, töissähän siellä oltiin. Tässä vielä Markku iskussa Rymättylän koulussa.

*

Kiitos Naantali. Kiitos Kirjahyrrä. Hienosti pyörähti käyntiin, hyvä jatkaa. Iloa ja pitkää ikää uudelle festivaalille!

 

Kirsti

 

Lähetin keväällä 2012 innoissani ja toiveikkaana sata, omasta mielestäni hauskaa lastenrunoa suurelle kustantamolle. Odotin vastausta kärsivällisesti lähes vuoden, välillä kirjoitin runoja aikuisille.

Keväällä 2013 otin kustantamoon yhteyttä, mainitsin että lähetin noin vuosi sitten teille sadan runon käsikseni. Pahaksi onnekseni jostain kumman syystä runoja oli tullut perille vain 27. No, toisella kerralla kaikki runot tulivat onnellisesti perille. Odottelin kärsivällisenä muutaman kuukauden.

Syksyllä -13 kustannustoimittaja ehdotti käsikseen joitain muutoksia, osa ideoista oli hyviäkin. Hioin runoja kiltisti toiveiden mukaan ja kirjoitin uusia runoja ehkä pari-kolmekymmentä.

Talvella -14 kustantaja palautti uudet runot kommenttien kera. Nyt hän kaipasi lisää leikkimieltä ja hassuttelua, sekä edellisten lastenkirjojeni hauskoja tunnelmia. Mielestäni olin kirjoittanut valoisan ja hyvin humoristisen kokoelman. Riimirunojakin hän toivoi lisää. Riimirunoja oli runsaasti, mukana oli hieman vapaatakin mittaa, minusta sekin on ok. Pelkkä riimirunoilu on aika ahdistavaa. Moni runoista oli kuulemma edelleen kovin aikuisen näkökulmasta kerrottu ja kaihoisa. Kaksi lasta esiintyi silti lähes joka runossa. Mielestäni on ihan virkistävää, että runoissa seikkailee välillä mummo ja vaarikin. Kaihollakin on paikkansa, kuka jaksaa monen kymmenen sivun verran pelkkää auringon paistetta ja Onnelaa?

Taas kirjoitin kiltisti lisää, vaikka aloin jo väsyä. Jaksoin hommaa, koska sovimme jo treffit kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa. Sitten kuvittaja sairastui ja tapaamista siirrettiin.

Tuoreestakin runosadosta löydettiin paljon korjattavaa, tuntui että mikään ei enää kelvannut heille. Parin runon kohdalle oli sentään kirjoitettu: kiva.
Tyynen tunnelmarunon jälkeen vaadittiin hurjaa runoa merimiehen elämästä, seikkailuista. Kun kirjoitin repäisevän runon Ryskemeren hirviöstä sekään ei käynyt.Lasten leikkirunoja haluttiin lisää. Kirjoitin että vadelmat ovat rubiineja, joilla Siiri ostaa tavaraa. Ei, ei! Kirjoitin vielä runon villistä vedenkeittimestä, jonka höyry on lapsille lampun henki. Ei, ei, runo ei ole valitettavasti tarpeeksi luonteva! Merirosvoleikki. Ei, ei sanoi kustantaja. Hänen ehdotuksensa oli sovinnaisista sovinnaisin: kauppaleikkiruno tai kukkakaupparuno. Loppuyllätyksiäkin oli kustannustoimittajan mielestä runoissa liikaa ym. ym.

Alussa hyvän maininnan saaneet runotkaan eivät olleet enää suosikkilistalla. Hämmennyin ja huokaisin. Sitten kirjoitin pitkän kirjeen: En jaksa enää tämän kokoelman parissa. Kun hauskaan kokoelmaan haluttiin lisää iloa ja hauskuutta, kirjoitin että joko minun tai teidän huumorintajunne on muuttunut. Siltoja en kuitenkaan polttanut, kerroin mielelläni lähettäväni sitten joskus uuden käsikirjoituksen teille, se kuulemma sopii.

Lähetin käsikirjoituksen kaikkiaan kuudelle kustantajalle. Aprillipäivänä sain soiton Schildts & Söderströmiltä: kokoelmasta tehdään runo-värityskirja, onko se ok? On! vastasin, saman tien sovimme treffit. Tapaaminen oli asiallinen, pienet hiomisehdotukset järkeviä. Kuvittajaehdokaskin heillä jo oli, hänen töissään oli nostalgista henkeä, josta pidin heti.

Lähes vuoteen en kirjoittanut ainoaakaan lastenrunoa, en jaksanut tehdä itsestäni edes esittelyä Nuortenkirjailijoiden matrikkeliin. Välillä luin käsikirjoitustani ja tuumasin, että kelpo tämä on, vaikka tavaraa on liikaa.

Vanhalla kustantajallani käsikirjoitustani luki liian moni. Jokainen ehdotti palkkansa eteen ristiriitaisiakin muutoksia. Oma kustannustoimittajani oli ehkä epävarma ja monien tuulien vietävissä. Pomokin talossa vaihtui, moni tuttavani läksi talosta hänen tultuaan. Ja harvoinpa ne runot myyvät, vaikka olisi oikein nelivärilaitos. Mutta olen runoilija ja runoilijana haluan jatkaakin.

Sokerina pohjalla, hieman ironistakin, sain vasta apurahan lastenrunokokoelman kirjoittamista varten. Ehkäpä sen kanssa kaikki sujuu edes hieman sutjakkaammin..

Muutama kesäinen runo Lystisaaresta (työnimi)

Kaksi seppeltä

Saarella kasvaa
pienen pieniä mansikoita.
Siiri laittaa ne korsiin,
tekee niistä seppeleet
keijulle ja pääskylle.

Kanan päivä

Kesätuulen haistelua,
jyväkakun maistelua,
torkkumista tovi.

Kaakatusta, kotkotusta,
kukolle motkotusta,
hippaa katin kanssa.

Hiekkakylpy ja hiukopala,
sitten orrelle oi,
onnelliseen uneen!

Rantapallot

Minulla on rantapallo.
Se vasta on suuri.
Minulla on rantapallo.
Se vasta on keltainen.
Heitellään sitä!

Kaukana on suurin
ja keltaisin pallo,
sillä ei voi leikkiä.

Tiedätkö jo?
Se on aurinko.

Saunailta

Ilmassa on savun tuoksua,
siispä saunaan täyttä juoksua!
Isä heittää löylyä,
vielä, vielä! Ville vaatii.
Eikä, eikä! Siiri kieltää.
Äiti vihtoo läps, läps
ja läps, kiuas sihahtaa.
Siiri pesee nuken tukan,
panee kutreille kukan.
Kun sauna on enää haalea,
sisään luikkii kisu vaalea.
Se lauteilla loikoilee
ja hiljaa hyrisee.

Ai niin, tuo kutreille on vanhahtava sana, sanoi eka kustannustoimittaja. Otetaas sille!
t. Heikki

Lastenkirjainstituutissa Tampereen Puutarhakadulla on 27.5.2015 asti näyttely Haluan kasvaa aikuiseksi. Näyttelyssä voi tutustua toista maailmansotaa on käsitelevään lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ja niihin näkökulmiin, joita lapsille ja nuorille on sodasta kirjallisuudessa tarjottu. Toisen maailmansodan päättymisestähän tuli lauantaina kuluneeksi 70 vuotta.

Osallistuin lauantaina näyttelyn avajaisiin, missä Marita Rajalin kertoi sotakuvauksia suomenruotsalaisessa sekä ruotsalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Mervi Kaarninen kertoi sota-ajasta kahden koulutytön kirjeenvaihdon kautta. Tuomas Teporan aihe oli toisen maailmansodan aikaiset poikien sotakirjat, ja Ville Hänninen esitteli sota-ajan suomalaista sarjakuvaa ja pilapiirroksia.

Oli niin mielenkiintoista, että puhisen vieläkin. Aihe on vaikea ja kamala, mutta en voinut olla ajattelematta, että siitä puhuminen juuri kirjallisuuden kautta on rauhantyötä parhaimmillaan. Kirjallisuudella on parantava voima.

Suosittelen käymään näyttelyssä, jonka eteen Lastenkirjainistuutin väki on tehnyt valtavan työn. Ja mikä parasta, materiaaliin voi tutustua myös verkossa osoitteessa http://lkinstituutti.wix.com/sotalapsensilmin

Jos menette paikalle, kuulette myös Heikki Vatialan näyttelyyn suunnitteleman vaikuttavan äänimaiseman Suojassa. Hän lähetti avajaisiin terveisensä, että oli ajatellut sitä tehdessään sodan keskellä olevaa lasta, joka on kuitenkin suojassa.

Featured image

Kuva 1: Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Paula Halkola toivottaa kuulijat tervetulleiksi näyttelyn avajaisiin.

Featured image

Kuva 2: Näyttelyä.

Featured image

Kuva 3: Tutkija Marita Rajalin ja näyttelyä koonnut kirjastonhoitaja Virpi Kurhela keskustelevat.

Featured image

Kuva 4: Näyttelyä.

Johanna

Hui, onpa kohottautunut olo Oulun jälkeen. Yritän välittää siitä edes siivun.

Sain kutsun Valveen sanataidekoulun vieraaksi Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataidefestareille. Osasin ounastella hienoa reissua saadessani tutkija Päivi Heikkilä-Halttuselta toivotuksen ”hyvää Oulun matkaa, Oulussa tehdään uraa uurtavaa sanataidekasvatusta”, mutta silti Oulu onnistui ylittämään villeimmätkin kuvitelmani.

Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve kuhisee teatteria, tanssia, sarjakuvaa, musiikkia, sanataidetta…

Tuossa ihmetalossa majailee Valveen sanataidekoulu, joka järjestää monipuolista ja pitkäjänteistä harrastustoimintaa kirjoittaville lapsille ja nuorille. Lukuvuosi huipentuu toukokuiseen festariin ja suureen iltajuhlaan. Ennen juhlaa vierailin Ylikiimingin koulun molempien viitosluokkien luona – ja totisesti, keikka oli peruskaurasta kaukana. Valveen sanataidekoulun Kieku-kirjailijavierailuihin kuuluu se, että oppilaat saavat etukäteen tutustua kirjailijaan, lukea hänen tuotantoaan, tehdä kirjoihin liittyviä tehtäviä ja suunnitella kysymyksiä. Ylikiimingin viitosluokkalaiset olivat valmistautuneet kyläilyyni perusteellisesti sanataideohjaaja ja esikoiskirjailija(!) Minna Mikkosen johdolla. Minna oli kuljettanut koululaiset niin syvälle Vili Voipioiden maailmaan, että oppilaat lievästi pettyivät, kun ovesta astuikin kirjailija Kuronen eikä kirjailija Voipio. No, ensipettymyksen jälkeen keskusteltavaa riitti. Erityisesti Artun pikkusiskon hahmo tuntui kiinnostavan, varsinkin Nippelin omalatuinen puheenparsa. ”Onko Nippelillä esikuvaa, miksi se puhuu niin häröjä?” Kirjailija Voipion omistuskirjoituksia olen saanut ennenkin väärentää, mutta Nippelin nimmaria pyydettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Ennen iltajuhlaa ehdin kierrellä lumotussa Oulussa ja ihastua Hupisaarten alueeseen, jossa lukuisat viehkot puusillat yhdistävät saaria toisiinsa.

Olisipa kesä.

Olisipa kesä.

 

Käkkyräpuussa kaikki kiipeily ja leikkiminen sallittu.

Lintulammen yksinäinen tukkasotka.

Lintulammen yksinäinen tukkasotka.

 

V.A Koskenniemi pönöttää, kuten niin usein. Ei ykkössuosikkini.

V.A Koskenniemi pönöttää, kuten niin usein. Ei ykkössuosikkini.

Hmm, lattia kattona ja katto lattiana. Tuskin on kovassa huudossa tiaisten asuntomarkkinoilla.

*

Niin tyypillistä, harhaudun. Puistoihin ja lintuihin.

Takaisin olennaiseen. Oulun vierailuni huipentui Lumottuun iltaan.

Sanataideohjaajat Minna Mikkonen (vas.) ja Kati Inkala viimehetken valmisteluissa ennen juhlaa. Näiden naisten komennuksessa ja huolenpidossa tunsin olevani kaunein koru kaulalla.

Sanataideohjaajat Minna Mikkonen (vas.) ja Kati Inkala viime hetken valmisteluissa ennen juhlaa. Näiden naisten komennuksessa ja huolenpidossa tunsin olevani kaunein koru kaulalla.

Juhlassa sanataidekoululaiset esittivät lukuvuoden aikana syntyneitä tekstejään. Ja huh millä roihulla sen tekivät!

Ensin loisti nuorempien ryhmä...

Ensin loisti nuorempien ryhmä…

... sitten vanhempien nuorten.

… sitten vanhempien.

Lumotussa illassa julkaistiin myös sanataidekoululaisten teksteistä koottu antologia Kosketuksessa mahdottomaan, johon sain kummikirjailijana kunnian kirjoittaa alkutervehdyksen. Kannet pitävät sisällään toinen toistaan kiehtovampia todisteita siitä, miten kirjoittajalle mikä tahansa on mahdollista. Muutama maistiainen:

Oona Kälkäjä (s. 2003)

Oona Kälkäjä (synt. 2003)

Olivia Ala-Poikela (s. 2004)

Olivia Ala-Poikela (s. 2004)

Ja tässä vielä koko lumottu sanataitajien klaani:

IMG_3098Takariviläinen olisi toivonut, että hänenkin lapsuudessaan ja nuoruudessaan olisi ollut kohtaamispaikka himokirjoittajille, jollei opetusta niin edes vähäinen kerho. Omien joukossa on ilo ja turva olla, kirjoittamisen palo yhdistää. Tulee ymmärretyksi.

Huiskuttakaa vimmaisesti sanataidelippua jatkossakin. Nähdään ja kuullaan, varmasti!

 

Terveisin

Kirsti, lumoutunut

 

 

 

 

Olen 70-luvun yhteisvastuukasvatuksen hedelmä. Täytin jo ala-astelaisena viikkorahoistani monta pahvista säästöpossua, joiden kylkeä koristi laihan afrikkalaislapsen kuva. Koulussa puhuttiin yleismaailmallisesta oikeudenmukaisuudesta aivan yhtä luontevasti kuin nykyään somesta. Meidät kasvatettiin ajattelemaan aina muita ennen kuin itseämme.

Luin artikkelin, joka avasi silmäni jälleen yhden vääryyden suhteen. Aion perustaa asiasta adressin, sillä niillä voi muuttaa maailmaa ilman että se käy liian rasittavaksi.

Asiahan on niin, että lapsille lukemisesta on tutkitusti hyötyä. Voi vain kysyä, onko siis reilua, että toiset lapset saavat sen hyödyn ja toiset eivät? Eikö lukevien vanhempien pitäisi ajatella niitä vähäosaisia ja olla lukematta ainakaan niin paljon? Tai vielä parempi: kielletään koko homma! Sillä tavalla kaikki saavat tasa-arvoisen lähtökohdan ja maailmasta tulee parempi paikka.

Nimim. Vesimies -69

http://m.dailytelegraph.com.au/news/nsw/reading-to-children-at-bedtime-abc-questions-value-of-time-honoured-practice/story-fni0cx12-1227335151442?sv=f0baf5666b931bd5ab59c0b55abe1bf5

http://www.abc.net.au/radionational/programs/philosopherszone/new-family-values/6437058

Featured image

Kuvassa lapsi, jolle on luettu.

(Johanna. Anteeksi. Ei tämä ole edes hauskaa. En vain voinut vastustaa.)

Eilen jaettiin legendaarisen Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkinnot jo 64. kerran. Hyvä uutinen: tulee myös 65. kerta! Kilpailun lopettamista on ehditty kaavailla säästösyistä, mutta nyt Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen on ilmoittanut, että haluaa kilpailun jatkuvan. Miten ja kenen toimesta, se on vielä auki. Tähän saakka kilpailun on järjestänyt Tampereen kaupunginkirjasto.

Minulla oli tänä vuonna kunnia olla mukana palkintoraadissa yhdessä Terhi Rannelan, Timo Malmin ja Kari Aronpuron kanssa. Kilpailuun saapui lähes 400 tekstiä, proosasarjaan 226 ja lyriikkasarjaan 160. Kilpailun tavoitteena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen.

Palkittuja sanavelhoja: Juho Hakkarainen (vas.), Janne Lyytinen, Tapani Mäkinen, Katri Ikonen, Marika Riikonen, Niina Virtanen ja Raimo Valkonen.

Palkittuja sanavelhoja: Juho Hakkarainen (vas.), Janne Lyytinen, Tapani Mäkinen, Katri Ikonen, Marika Riikonen, Niina Virtanen ja Raimo Valkonen.

*

Tässä palkintojuhlassa pitämäni puhe:

”Hyvät sanataiturit,

7 ja puoli kiloa runoa ja 10 kiloa proosaa.

Ajatelkaa. Miten voimissaan kirjoittamisharrastus on Pirkanmaalla, miten tavaton ilmaisunhalu. Kuten eräässä kilpailurunossa todetaan, ihmisillä on tarve kirjoittaa itsensä näkyviin.

Näin suuresta joukosta seuloutuminen palkinnoille on komea saavutus. Tekstin täytyy sykähdyttää ja yllättää erottuakseen, kirjoittajan persoonallinen ote ja tuore ääni ovat välttämättömiä.

Olen kiitollinen kunniatehtävästä toimia tuomarina, vaikka vähän kauhuissani vastuusta. Tekstien arvottaminen oli tuskallista, kun ymmärsin niiden sisältämän sydänveren määrän. Ei auttanut kuin siirtää isommat tunteet syrjään ja nostaa analyyttiset lasit silmille. Onhan taitavalle kaunokirjalliselle tekstille kuitenkin olemassa kriteerit, edes jotenkuten objektiiviset. Lasit nenällä huomasin, että monessa kilpailutyössä tarina kantoi mutta tyyli ja kieli eivät vielä olleet yhtä vahvoja. Tai toisinpäin: ilmaisu soljui mutta sisältö ei täysin kirkastunut. Ilahduin töistä, joissa koko palikkatorni pysyi pystyssä.

Paljon käsiteltiin yksinäisyyttä, kuolemaa, syrjäytymistä, vanhenemista, surua, nuorten pahoinvointia, pettymyksiä ja työelämän murheita. Pintaan nousivat myös lapsuusmuistot, rakkaudennälkä, oman identiteetin ja paikan etsiminen ja arjen vaatimukset.

Tekstien yleishenki oli synkähkö, paljon tummia juonteita. Huumoria sai etsiä, ja kun sitä löytyi, siitä melkein aina riemastui. En tiedä, kuvaako ilottomuus tätä aikaa vai taipuvatko elämän epäkohdat ja tragediat helpommin kaunokirjalliseen muotoon, ehyt sydän ei ehkä viritä luomisvimmaa yhtä korkealle kuin risa.

Rohkean omaääniset ja kokeilevat tekstit piristivät, niitä olisin lukenut enemmänkin, esimerkiksi visuaalista muotoon aseteltua runoutta. Toisinaan muoto tuki sisältöä ja toisinaan ei, mutta poikkeuksetta kokeilut herättivät mielenkiinnon. Tyyli- ja lajikirjoa oli mukavasti: satua, murretta, loruja, tieteelliseksi esseeksi naamioitua proosaa, päiväkirjaa – jopa joulukalenteri.

Kirjoittajan lahjakkuudesta kertoo myös se, että osaa luoda hengittävän hahmon, pystyy uimaan erilaisten ja eri-ikäisten henkilöiden maailmaan. Kun avasimme nimimerkkikuoria, ällistyin monta kertaa: Mitä ihmettä, voiko tämä olla naisen kirjoittama! tai Oho, luulin teiniksi mutta onkin ikäihminen! Taitavassa kirjoittajassa asuvat kaikki iät, ajat, tavat ja kokemukset. Eikä kaikissa teksteissä edes menty ihmisolennon nahkoihin, mukana oli muun muassa hykerryttävä kalan näkökulma, jossa kala lopulta ymmärsi rakkaudesta enemmän kuin ihminen: ketään ei saa omistaa.

Lopuksi haluan nostaa teksteistä suoria lainauksia, ajatuksia jotka sävähdyttivät minua:

– Kun puhumme säästä, puhumme jostakin muusta. Kun vaikenemme vaikenemme jostakin. Jos hiljaisuus on merkittävää hiljaisuutta, sitä on kuunneltava.

– virus-sana tulee latinasta ja tarkoittaa myrkkyä, nainen tulee baarista ja tarkoittaa hyvää

– yritän huijata aivojani kehräämällä

– Jotenki ny pitäs ol täyrellist, ko o suvi kauneimmillas. Ja mää karehri muurahaisii.

– Rivissä juoksivat jääni poikki, salomaan sudet, saalista vailla.

– katsoisin antikvariaatin ikkunaa mutta joku katsoo sitä jo

– laulaisinko? tanssisinko? nauraisinko? mitä kaikkea on tapana, iloisena

– Jätän villakoiraat ja kissanaaraat keskenään. Paritelkoot rauhassa.

– ihokarvat värisivät kuin pikkuruisen pedon niskavillat

– Aina en tunnista itseäni peilistä, sillä en muista, miltä näytin ennen

– Kaipaus on ihminen kahlittuna kapaloksi

kuvitteellinen romaanin nimi: Tekojää petti, avovaimo jätti

– minussa on jokin kuohuttava totuus, se on vain kaivettava esiin

– Päätän alkaa aikuiseksi. Ostan ehkä asunnon. Mitähän äiti sanoo?

– Kasvoista oli jäänyt jäljelle silmät. Äiti oli hajonnut auton mukana.

– muistan isän ensimmäisen kuoleman

– inhoan kun en tee mitään enkä silti tee

– Jään kuuntelemaan oman ääneni kaikua, enkä koskaan kuule ääntäni niin kuin hän.

– Jotkut tytöt katoavat bittiavaruuteen, jotkut laitokseen, jotkut hautaan. Tuuli puhaltaa tyttöjä pois.

– Palaamisen jälkeen vaikeinta on lähteminen. Voiton jälkeen vaikeinta on luopuminen. Rakkauden jälkeen vaikeinta on rakkaus. Ei tämä ole niin monimutkaista, etteikö tätä ymmärtäisi

Lämmin kiitos jokaiselle kisaan osallistuneelle. Toivon että jatkatte kunnianhimoista luovaa kirjoittamista, ja lennätte!”

Kirsti

Opiskellaanko vuonna 2016 vain verkon, median ja tv-sarjojen monilukutaitoa? kysyy toimittaja Suvi Ahola tänään Hesarin artikkelissaan.

Aiheellinen huoli koskee opetushallinnon lukion äidinkielen uutta opetussuunnitelmaa, joka on parhaillaan kommentointivaiheessa. Ei ole myöhäistä älähtää, jos siltä tuntuu. Toivottavasti mahdollisemman monesta tuntuu.

Hyvä lukutaitohan on perusta kaikelle muulle oppimiselle ja ymmärtämiselle, ihmisenä olemiselle.

Mitä mieltä?

Kirsti

 

 

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin ”Pönttö” kisaa Top…
Nimetön artikkeliin ”Pönttö” kisaa Top…
kirsti k artikkeliin ”Pönttö” kisaa Top…
Raili artikkeliin ”Pönttö” kisaa Top…
annelitre artikkeliin ”Pönttö” kisaa Top…

Arkistot