Lähetin keväällä 2012 innoissani ja toiveikkaana sata, omasta mielestäni hauskaa lastenrunoa suurelle kustantamolle. Odotin vastausta kärsivällisesti lähes vuoden, välillä kirjoitin runoja aikuisille.
Keväällä 2013 otin kustantamoon yhteyttä, mainitsin että lähetin noin vuosi sitten teille sadan runon käsikseni. Pahaksi onnekseni jostain kumman syystä runoja oli tullut perille vain 27. No, toisella kerralla kaikki runot tulivat onnellisesti perille. Odottelin kärsivällisenä muutaman kuukauden.
Syksyllä -13 kustannustoimittaja ehdotti käsikseen joitain muutoksia, osa ideoista oli hyviäkin. Hioin runoja kiltisti toiveiden mukaan ja kirjoitin uusia runoja ehkä pari-kolmekymmentä.
Talvella -14 kustantaja palautti uudet runot kommenttien kera. Nyt hän kaipasi lisää leikkimieltä ja hassuttelua, sekä edellisten lastenkirjojeni hauskoja tunnelmia. Mielestäni olin kirjoittanut valoisan ja hyvin humoristisen kokoelman. Riimirunojakin hän toivoi lisää. Riimirunoja oli runsaasti, mukana oli hieman vapaatakin mittaa, minusta sekin on ok. Pelkkä riimirunoilu on aika ahdistavaa. Moni runoista oli kuulemma edelleen kovin aikuisen näkökulmasta kerrottu ja kaihoisa. Kaksi lasta esiintyi silti lähes joka runossa. Mielestäni on ihan virkistävää, että runoissa seikkailee välillä mummo ja vaarikin. Kaihollakin on paikkansa, kuka jaksaa monen kymmenen sivun verran pelkkää auringon paistetta ja Onnelaa?
Taas kirjoitin kiltisti lisää, vaikka aloin jo väsyä. Jaksoin hommaa, koska sovimme jo treffit kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa. Sitten kuvittaja sairastui ja tapaamista siirrettiin.
Tuoreestakin runosadosta löydettiin paljon korjattavaa, tuntui että mikään ei enää kelvannut heille. Parin runon kohdalle oli sentään kirjoitettu: kiva.
Tyynen tunnelmarunon jälkeen vaadittiin hurjaa runoa merimiehen elämästä, seikkailuista. Kun kirjoitin repäisevän runon Ryskemeren hirviöstä sekään ei käynyt.Lasten leikkirunoja haluttiin lisää. Kirjoitin että vadelmat ovat rubiineja, joilla Siiri ostaa tavaraa. Ei, ei! Kirjoitin vielä runon villistä vedenkeittimestä, jonka höyry on lapsille lampun henki. Ei, ei, runo ei ole valitettavasti tarpeeksi luonteva! Merirosvoleikki. Ei, ei sanoi kustantaja. Hänen ehdotuksensa oli sovinnaisista sovinnaisin: kauppaleikkiruno tai kukkakaupparuno. Loppuyllätyksiäkin oli kustannustoimittajan mielestä runoissa liikaa ym. ym.
Alussa hyvän maininnan saaneet runotkaan eivät olleet enää suosikkilistalla. Hämmennyin ja huokaisin. Sitten kirjoitin pitkän kirjeen: En jaksa enää tämän kokoelman parissa. Kun hauskaan kokoelmaan haluttiin lisää iloa ja hauskuutta, kirjoitin että joko minun tai teidän huumorintajunne on muuttunut. Siltoja en kuitenkaan polttanut, kerroin mielelläni lähettäväni sitten joskus uuden käsikirjoituksen teille, se kuulemma sopii.
Lähetin käsikirjoituksen kaikkiaan kuudelle kustantajalle. Aprillipäivänä sain soiton Schildts & Söderströmiltä: kokoelmasta tehdään runo-värityskirja, onko se ok? On! vastasin, saman tien sovimme treffit. Tapaaminen oli asiallinen, pienet hiomisehdotukset järkeviä. Kuvittajaehdokaskin heillä jo oli, hänen töissään oli nostalgista henkeä, josta pidin heti.
Lähes vuoteen en kirjoittanut ainoaakaan lastenrunoa, en jaksanut tehdä itsestäni edes esittelyä Nuortenkirjailijoiden matrikkeliin. Välillä luin käsikirjoitustani ja tuumasin, että kelpo tämä on, vaikka tavaraa on liikaa.
Vanhalla kustantajallani käsikirjoitustani luki liian moni. Jokainen ehdotti palkkansa eteen ristiriitaisiakin muutoksia. Oma kustannustoimittajani oli ehkä epävarma ja monien tuulien vietävissä. Pomokin talossa vaihtui, moni tuttavani läksi talosta hänen tultuaan. Ja harvoinpa ne runot myyvät, vaikka olisi oikein nelivärilaitos. Mutta olen runoilija ja runoilijana haluan jatkaakin.
Sokerina pohjalla, hieman ironistakin, sain vasta apurahan lastenrunokokoelman kirjoittamista varten. Ehkäpä sen kanssa kaikki sujuu edes hieman sutjakkaammin..
Muutama kesäinen runo Lystisaaresta (työnimi)
Kaksi seppeltä
Saarella kasvaa
pienen pieniä mansikoita.
Siiri laittaa ne korsiin,
tekee niistä seppeleet
keijulle ja pääskylle.
Kanan päivä
Kesätuulen haistelua,
jyväkakun maistelua,
torkkumista tovi.
Kaakatusta, kotkotusta,
kukolle motkotusta,
hippaa katin kanssa.
Hiekkakylpy ja hiukopala,
sitten orrelle oi,
onnelliseen uneen!
Rantapallot
Minulla on rantapallo.
Se vasta on suuri.
Minulla on rantapallo.
Se vasta on keltainen.
Heitellään sitä!
Kaukana on suurin
ja keltaisin pallo,
sillä ei voi leikkiä.
Tiedätkö jo?
Se on aurinko.
Saunailta
Ilmassa on savun tuoksua,
siispä saunaan täyttä juoksua!
Isä heittää löylyä,
vielä, vielä! Ville vaatii.
Eikä, eikä! Siiri kieltää.
Äiti vihtoo läps, läps
ja läps, kiuas sihahtaa.
Siiri pesee nuken tukan,
panee kutreille kukan.
Kun sauna on enää haalea,
sisään luikkii kisu vaalea.
Se lauteilla loikoilee
ja hiljaa hyrisee.
Ai niin, tuo kutreille on vanhahtava sana, sanoi eka kustannustoimittaja. Otetaas sille!
t. Heikki
14 kommenttia
Comments feed for this article
12 toukokuun, 2015 klo 7:25 am
Johanna Hoo
Kiitos, Heikki, kun avasit tätäkin puolta kirjailijan elämästä. Näitä tarinoita ei liian usein kerrota. Muistan valon, joka sinusta säteili, kun viimeksi tapasimme ja kerroit, että kirja siitä lopulta tulee. Olen iloinen sinun ja lukijoittesi puolesta!
13 toukokuun, 2015 klo 9:18 pm
Nimetön
Kiitos sinulle! Oli pakko kertoa tämä. Sisu tässä kasvaa. Nauroin kun löysin sukuselvityksestä Saara Sitkiän, nimi on enne. T. Heikki
12 toukokuun, 2015 klo 11:02 am
Kaisla Pirkkalainen
Heikki, minä olen hirmu onnellinen sinun puolesta ja mielissäni kun olen saanut tutustua tuotantoosi. Jaksa jatkaa! T: Kaisla
13 toukokuun, 2015 klo 9:22 pm
Nimetön
Kiitos sinulle! Tällaista tämä kirjailijan työ on välillä. Nyt voimistunut olo ja uskomattoman luova kausi. T. Heikki
12 toukokuun, 2015 klo 11:07 am
annelitre
Runoilijuus on näköjään kestävyyslaji. Kunnioitan suuresti sitä että olet jaksanut tuon prosessin menettämättä hermojasi. Noin ei pitäisi mennä.
13 toukokuun, 2015 klo 9:24 pm
Nimetön
Onneksi tässä tarinassa oli onnellinen loppu. Reilu hylsy olisi ollut parempi kuin ees taas huopaaminen.
13 toukokuun, 2015 klo 7:33 am
kirsti k
Ihanaa Heikki, kehrään kanssasi. Tarina kuulostaa tutulta ja on taas yksi todiste siitä että väsymättömyys, sinnikkyys ja usko omaan tekemiseen ovat ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia kirjailijalle. Vaikka kolme vuotta löysää hirttä kuulostaa pitkältä ajalta, valitettavasti se ei tällä hetkellä ole ennätys näissä kuvioissa.
Runovärityskirja! Mikä loistoidea, en malta odottaa että pääsen värittämään, rauhoittumaan. Teroitin jo kynät.
Ja olisipa jo kesä, saisi pujotella niitä mansikkaseppeleitä keijuille ja pääskyille.
Ps. Hopi-hopi tekemään sitä esittelyä Nuorisokirjailijoiden sivustolle.
13 toukokuun, 2015 klo 9:21 pm
Nimetön
Kiitos! Lähetin sen esittelytekstin muuten n. vko sitten. t. Heikki
13 toukokuun, 2015 klo 7:36 am
anuh
Ymmärrän reilun hylsyn, mielellään edes jonkinlaisen perustelun kera. Mutta tuollaista ees taas veivaamista en voi käsittää, ”tee tämmöistä, eikun sittenkin tommoista”, muutosvaatimusta ja taas muutoksen perumista, joka lopulta luhistuu siihen että kustantamo ei kaikesta päätellen edes tiedä mitä haluaa. Proosankin kohdalla tuommoinen ylettömyyksiin menevä, ulkopuolelta ohjattu näpertely moukaroi ennen pitkää koko tekstin hajalle, voin vain kuvitella miten hämmennyksiin runoilija päätyy, kun alun perinkin huolella mietittyjä sanoja ronkitaan loputtomiin 😦
Eikä ole edes ensimmäinen kerta kun kuulen moisesta venkoilusta. Erikoista tilanteessa on se, että tätä tuntuu tapahtuvan nimenomaan isoissa kustantamoissa, joissa kuvittelisi kuitenkin olevan pitkän kokemuksen tuomaa vankkaa näkemystä ja ammattitaitoa.
Hienoa että tässä tarinassasi on kuitenkin hyvä loppu, Heikki. Lasten runo-värityskirja on aivan mahtava yhdistelmä! 🙂
13 toukokuun, 2015 klo 9:26 pm
Nimetön
Oli tuskallinen vaihe. Myönnän että oli rankkaa. Nyt ainakin kaikki on sujunut hyvin vähän pienemmässä talossa. Kiitos sinullekin!
14 toukokuun, 2015 klo 10:32 am
Mila
Ihanaa, että tarina sai onnellisen lopun ja kokoelmasi ilmestyy. Onnea jo nyt! Onnea myös apurahasta!
Kohtuutonta tuo vastauksen pitkittäminen ja tekstin mahdoton veivaaminen – mutta et tosiaan ole ainoa kirjailija, joka on joutunut moisen kohteeksi.
Minäkin joskus kirjoittelen lastenrunoja.
19 toukokuun, 2015 klo 11:51 pm
Nimetön
Kiitos paljon! Eihänhän tämä ennenkuulumatonta ole. Aika uljas olo nyt. Terv. Heikki
15 toukokuun, 2015 klo 7:51 am
Katja
Onnellista, Heikki! Olen niin iloinen puolestasi. Rakastan noita runojasi kutreineen kaikkineen, niissä on hieno, nostalginen tunnelma.
18 toukokuun, 2015 klo 7:05 pm
Stazzy
Runoushan se vasta on erinomainen keino opettaa lapsille vanhahtavia sanoja! Lisää niitä 🙂