Lähetin keväällä 2012 innoissani ja toiveikkaana sata, omasta mielestäni hauskaa lastenrunoa suurelle kustantamolle. Odotin vastausta kärsivällisesti lähes vuoden, välillä kirjoitin runoja aikuisille.

Keväällä 2013 otin kustantamoon yhteyttä, mainitsin että lähetin noin vuosi sitten teille sadan runon käsikseni. Pahaksi onnekseni jostain kumman syystä runoja oli tullut perille vain 27. No, toisella kerralla kaikki runot tulivat onnellisesti perille. Odottelin kärsivällisenä muutaman kuukauden.

Syksyllä -13 kustannustoimittaja ehdotti käsikseen joitain muutoksia, osa ideoista oli hyviäkin. Hioin runoja kiltisti toiveiden mukaan ja kirjoitin uusia runoja ehkä pari-kolmekymmentä.

Talvella -14 kustantaja palautti uudet runot kommenttien kera. Nyt hän kaipasi lisää leikkimieltä ja hassuttelua, sekä edellisten lastenkirjojeni hauskoja tunnelmia. Mielestäni olin kirjoittanut valoisan ja hyvin humoristisen kokoelman. Riimirunojakin hän toivoi lisää. Riimirunoja oli runsaasti, mukana oli hieman vapaatakin mittaa, minusta sekin on ok. Pelkkä riimirunoilu on aika ahdistavaa. Moni runoista oli kuulemma edelleen kovin aikuisen näkökulmasta kerrottu ja kaihoisa. Kaksi lasta esiintyi silti lähes joka runossa. Mielestäni on ihan virkistävää, että runoissa seikkailee välillä mummo ja vaarikin. Kaihollakin on paikkansa, kuka jaksaa monen kymmenen sivun verran pelkkää auringon paistetta ja Onnelaa?

Taas kirjoitin kiltisti lisää, vaikka aloin jo väsyä. Jaksoin hommaa, koska sovimme jo treffit kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa. Sitten kuvittaja sairastui ja tapaamista siirrettiin.

Tuoreestakin runosadosta löydettiin paljon korjattavaa, tuntui että mikään ei enää kelvannut heille. Parin runon kohdalle oli sentään kirjoitettu: kiva.
Tyynen tunnelmarunon jälkeen vaadittiin hurjaa runoa merimiehen elämästä, seikkailuista. Kun kirjoitin repäisevän runon Ryskemeren hirviöstä sekään ei käynyt.Lasten leikkirunoja haluttiin lisää. Kirjoitin että vadelmat ovat rubiineja, joilla Siiri ostaa tavaraa. Ei, ei! Kirjoitin vielä runon villistä vedenkeittimestä, jonka höyry on lapsille lampun henki. Ei, ei, runo ei ole valitettavasti tarpeeksi luonteva! Merirosvoleikki. Ei, ei sanoi kustantaja. Hänen ehdotuksensa oli sovinnaisista sovinnaisin: kauppaleikkiruno tai kukkakaupparuno. Loppuyllätyksiäkin oli kustannustoimittajan mielestä runoissa liikaa ym. ym.

Alussa hyvän maininnan saaneet runotkaan eivät olleet enää suosikkilistalla. Hämmennyin ja huokaisin. Sitten kirjoitin pitkän kirjeen: En jaksa enää tämän kokoelman parissa. Kun hauskaan kokoelmaan haluttiin lisää iloa ja hauskuutta, kirjoitin että joko minun tai teidän huumorintajunne on muuttunut. Siltoja en kuitenkaan polttanut, kerroin mielelläni lähettäväni sitten joskus uuden käsikirjoituksen teille, se kuulemma sopii.

Lähetin käsikirjoituksen kaikkiaan kuudelle kustantajalle. Aprillipäivänä sain soiton Schildts & Söderströmiltä: kokoelmasta tehdään runo-värityskirja, onko se ok? On! vastasin, saman tien sovimme treffit. Tapaaminen oli asiallinen, pienet hiomisehdotukset järkeviä. Kuvittajaehdokaskin heillä jo oli, hänen töissään oli nostalgista henkeä, josta pidin heti.

Lähes vuoteen en kirjoittanut ainoaakaan lastenrunoa, en jaksanut tehdä itsestäni edes esittelyä Nuortenkirjailijoiden matrikkeliin. Välillä luin käsikirjoitustani ja tuumasin, että kelpo tämä on, vaikka tavaraa on liikaa.

Vanhalla kustantajallani käsikirjoitustani luki liian moni. Jokainen ehdotti palkkansa eteen ristiriitaisiakin muutoksia. Oma kustannustoimittajani oli ehkä epävarma ja monien tuulien vietävissä. Pomokin talossa vaihtui, moni tuttavani läksi talosta hänen tultuaan. Ja harvoinpa ne runot myyvät, vaikka olisi oikein nelivärilaitos. Mutta olen runoilija ja runoilijana haluan jatkaakin.

Sokerina pohjalla, hieman ironistakin, sain vasta apurahan lastenrunokokoelman kirjoittamista varten. Ehkäpä sen kanssa kaikki sujuu edes hieman sutjakkaammin..

Muutama kesäinen runo Lystisaaresta (työnimi)

Kaksi seppeltä

Saarella kasvaa
pienen pieniä mansikoita.
Siiri laittaa ne korsiin,
tekee niistä seppeleet
keijulle ja pääskylle.

Kanan päivä

Kesätuulen haistelua,
jyväkakun maistelua,
torkkumista tovi.

Kaakatusta, kotkotusta,
kukolle motkotusta,
hippaa katin kanssa.

Hiekkakylpy ja hiukopala,
sitten orrelle oi,
onnelliseen uneen!

Rantapallot

Minulla on rantapallo.
Se vasta on suuri.
Minulla on rantapallo.
Se vasta on keltainen.
Heitellään sitä!

Kaukana on suurin
ja keltaisin pallo,
sillä ei voi leikkiä.

Tiedätkö jo?
Se on aurinko.

Saunailta

Ilmassa on savun tuoksua,
siispä saunaan täyttä juoksua!
Isä heittää löylyä,
vielä, vielä! Ville vaatii.
Eikä, eikä! Siiri kieltää.
Äiti vihtoo läps, läps
ja läps, kiuas sihahtaa.
Siiri pesee nuken tukan,
panee kutreille kukan.
Kun sauna on enää haalea,
sisään luikkii kisu vaalea.
Se lauteilla loikoilee
ja hiljaa hyrisee.

Ai niin, tuo kutreille on vanhahtava sana, sanoi eka kustannustoimittaja. Otetaas sille!
t. Heikki