Niin omituista kuin se onkin, huomaan suhtautuvani lukemiseen eri tavoin kesällä ja talvella. Talvella luen luonnollisesti ja sen suuremmin pohtimatta, yleensä syksyn teoksia tai pitkään vuoroaan odottaneita kirjoja.

Kesällä luen niin sanottuja kesäkirjoja. Ne ovat usein romaaneja, joita olen odottanut ja säästänyt kesää varten tai pitkäaikaisia ystäviäni, lemppareitani vuosien varrelta.

Minulle kesäkirja ylitse muiden on Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Nyt kun omenapuut kukkivat pihassani, ajattelen päivittäin Ilon Wiklandin tekemää kirjankantta ja Korpun ja Joonatanin seikkailuja Nangijalassa.

Featured image

On ylimääräistä luksusta, jos kesäkirjassa kuvataan kesää.

”Ensin saa herätä siihen, että aurinko paistaa ikkunasta ja linnut laulavat iloissaan pihapuissa, ja Joonatan puuhailee keittiössä ihan hiljaa, laittaa meille maitoa ja leipää pöytään, ja sitten kun on syöty, pääsee ruokkimaan omia kaniinejaan ja sukimaan hevostaan. Ja sitten lähdetään ratsastamaan, voi voi, ratsastamaan lähdetään, ja ruohikossa on kastetta ja joka paikka on yhtä kimmellystä ja säkenöintiä, ja mehiläiset ja kimalaiset pörisevät kirsikan kukissa, ja hevonen pinkaisee laukkaan, eikä pelota juuri ensinkään.”

Täksi kesäksi olen säästänyt ainakin Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmelin ja Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä.

Mistä sinun kesäkirjasi on tehty?

Johanna