Kesä on tosiasiassa outoa aikaa kirjailijan elämässä. Tai ainakin oletan sen olevan sitä muidenkin kuin omalla kohdallani. Yleensä kesällä puhutaan lomista, ilmasta, veden lämmöstä, reissuista, rantavartalosta, jäätelöstä, siis kaiken maailman kesäasioista. Entäpä me, peitämmekö koneen huolellisesti paksun peiton alle tai annammeko sen pölyttyä rauhassa, vai hiivimmekö muiden silmän välttäessä edes vähän naputtelemaan? Vai onko sellaisiakin, jotka tyynesti opastavat perhettä kiirehtimään rannalle päästäkseen itse töiden ääreen? Kirjailijallehan kirjoittaminen on usein varsin nautinnollinen olemisen muoto. Tunnustuksia!

Juu, minä tunnustan, olen aina tehnyt kirjoitustöitä kesällä. Päivätyömaailmassani viikonloput, lyhyet apurahavapaat ja kesälomat olivat ainoita mahdollisuuksia. Pitäisi oikeastaan kysyä lapsilta, miten paljon he siitä kärsivät. Vai kärsivätkö? Ainakin aina tiesivät, mistä äidin löytää. – Ihmeellistä muuten, että tätä kysymystä en ole heille koskaan esittänyt. Olisikohan korkea aika, vaikka vastaus ei enää mitään muutakaan. – Tottahan minä sentään osan lomasta pyhitin perheellekin, kai. Niin ainakin olen muistavinani.

Muisti on tosin melkoisen petollinen kaveri. Vastahan tässä taas lehdessä todisteltiin, miten samat tapahtumat muistetaan aivan eri tavalla. On ne tietysti voitu aikoinaan kokeakin eri tavalla. Miten paljon me lopulta tiedämme siitä, mitä tuttukin ihminen pohjimmiltaan asioista ajattelee, mitä jossain tilanteessa tuntee. Omien sisarusten kanssa tämän on huomannut selvästi. Meillä on vanhemmistammekin aivan eri käsityksiä. Aika paljon näitä myös on kirjallisuudessa käsitelty.

WP_20150625_18_45_39_Pro

Huomenna tai ylihuomenna syöksyn Hämeenlinnan maakunta-arkistoon. Siellä on valtavasti tietoa Hämeenlinnan kuritus- ja työvankilasta pengottavaksi. Juuri oikeaa työtä lämpimänä kesäpäivänä!

Entä sinä? Miten päiviäsi vietät?