”Miten kauan ajattelet voivasi kirjoittaa lapsille tai nuorille?” kysyi ystävä. ”Ihan vain siinä mielessä, ettet ole liian vanha.”

Hämmennyin, mumisin jotain omituista vastaukseksi.

Tottahan se on: olen ylittänyt sen kynnyksen, että takanani on luultavasti enemmän elämää kuin edessä. Se tuntuu hyvältä, luonnolliselta ja tärkeältä. Elämällä on aikansa, ja tämä on hyvä aika.

Silti tai ehkä juuri sen takia ensimmäinen nuortenkirjani ilmestyy ensi keväänä. Seuraava lastenkirjani ilmestyy ensi syksynä. Suunnitelmia on pitkästi eteenpäin.

Missä vaiheessa pitää lopettaa? Sitten kun kotona ei enää asu sopivia lähteitä? Sitten kun ei enää tunnista lasta itsessään tai muistikuvat omasta lapsuudesta ja nuoruudesta hapertuvat liikaa? Sitten kun luulee, että jumpperi, perunannostoloma, pankkikirja, moviebox, mummonmarkat ja kasetin vouaus korvalappustereoissa ovat kurantteja sanoja ja ilmiöitä? Kun täyttää x-kymmentä?

Vai eikö tarvi lopettaa koskaan?

Oletko koskaan ajatellut, että sinun olisi jo aika lopettaa? Tai ettet halua edes aloittaa, koska?

Featured image

Johanna