Pikku marttyyri minussa hoki keväällä: Sinulle ei kuulu lomaa, kirjoita, kirjoita kesälläkin kynä sauhuten! (Varsinkin kun apurahankin sait! Taisi kertoa myös siitä etten arvosta tarpeeksi kirjailijantyötäni.

Uusi työ alkoi nihkeästi, menin takalukkoon , kirjoitin runoja väkisin. Sitten päätin, että palaan elokuussa asiaan.

Samaan aikaan hioin keväällä -16 ilmestyvää käsikirjoitustani perusteellisesti. Kustannustoimittajalla oli selkeitä ideoita ja toiveita, siitä huolimatta tuskastuin välillä, vanhat pelotkin nousivat pintaan, jos nämä uudet versiot ovatkin aivan surkeita.. Välillä mielikuvitus ryöpsähti iloisesti valloilleen ja kaikki sujui sutjakkaasti. Tämän työn sain valmiiksi kesäkuun lopussa. Kustannustoimittaja kirjoitti, että lähetä uusi versio vasta elokuun alussa.

Järjen ääni sanoi: Pidäpä sinä itsekin nyt oikea loma! Unohda ne pari muutakin käsikirjoitusta, palaa niitten pariin syksymmällä, eiväthän taitosi mihinkään katoa.

Lomapäätöksen jälkeen oloni helpottui. Kävin eräällä hypnoterapeutilla, jolta sain rentoutuslevyn päivittäin kuunneltavaksi.
Teen kävelyretkiä metsään ja rannoille. Kuntosalilla käyn innolla, en haaveile Vuoden lihaskimpun tittelistä, mutta salin myötä olen alkanut elää enemmän tässä hetkessä. Fyysistä rasitustakin olen kaivannut, kokin töiden lopettamisen jälkeen.

Soin itselleni luvan lukea muutakin kuin Aamulehteä ja Hesaria. Haltioiduin mm. Salla Simukan romaanista Punainen kuin veri, jossa yhdessä kohdassa seikkaillaan Kalevankankaan hautausmaallakin, jossa tapaan vaellella. Tampere- talokin miesten vessoineen esiintyi kirjassa, huvitti kun olin juuri käynyt lipun ostossa.
Löysin Heidi Köngäksen romaanin Vieras mies, joka sijoittuu 40-luvun lopun Raaheen. Kirjan luettuani sain päänsärky- ja itkukohtauksen, joka on tuiki harvinaista. Varsinkin Iiris herätti myötätuntoni.
Kreetta Onkelin Kotirouva oli hirtehisen hauska ajankuva 2000-luvun Suomesta.

Pohjanmaaretken laajensin Ouluun ja Hailuotoon saakka. Keskustelin kauan vanhan kuvataiteilijan kanssa, joka oli armeijassa joutunut onnettomuuden uhriksi, kädet oli amputoitu kyynärpäistä. Ammensin häneltä elämänviisautta ja rohkeutta. Saaren karut rannat ja lähes hiiskumaton hiljaisuus mykistivät. Saunominenkin teki hyvää.

Kalajoella pelasin siskon ja hänen lastensa kanssa mölkkyä. Hypin ilmaan, jos heittoni joskus epäonnistui, pirut ja paskatkin lentelivät silloin, mutta usein myös riemunkiljahdukset.

Loppuun vielä pari Maila Pylkkösen runoa kokoelmasta On kesä vain (-77)

Hyttyräinen, inninkäinen
inisi sänkyni päällä
kesäisenä yönä.
Kesän öitä ei ole liian monta.
Valvoin mielelläni koko yön,
hengitin, haistelin vahvaa kesää.

Syömme ketunleipiä suurten kuusten alla;
syömme kesää.
Syömme kuusenkerkkiä,
haistelemme pihkaisia käpyjä.

Meillä on olohuoneen pöytänä vanha ladon ovi.
Rautaosat ja naulat käsin taotut.
Sen päälle pieneen vesilasiin
mieheni toi minulle yhden ruusun;
hän tietää etten pidä kukkien paljosta
taittamisesta.
Se tuoksui monta päivää vadelmalle:
punainen ruusu.
Terälehdet putosivat yksitellen
niin kuin kesä varisee ja kukkii.

Heikki

Advertisement