Niihin kuuluu tämänkertainen kirjoitusvuoroni, joka oli jo viime viikolla. Aikomukseni oli kirjoittaa mökkielämän rauhassa, mutta unohdin, etten ole kirjautunut tänne Grafomaniaan tabletin kautta. Ja kun tunnukset puuttuivat, siinähän istuin puhtaan kaulani kanssa.
Haa, rakastan näitä vanhoja sanontoja ja mietin aina, mitä on niiden taustalla. Kuka on istunut ensimmäisenä missä ja miksi puhtaan kaulansa kanssa? Jos joku tietää, valaise, ole kiltti. Monessa sanonnassa on taustalla tosi hauska tarina, kun sen vain joskus kuulisi. Tässäkin olisi jollekin kirjan aihe. Tarinat sanontojen takana.
Toinen mutka matkaan kirjoittamiseni kanssa tuli vielä täällä kotikoneen ääressä. Annoin koneen päivittää tähän Windows 10:n, josta jo kuulin, ettei ehkä olisi pitänyt. No, täällä se nyt kumminkin on, enkä nyt puolestaan meinannut löytää suosikkejani, eli päästä sitä kautta tänne. Aina näitä pieniä teknisiä ongelmia riittää, mutta yleensä ne ennen pitkää ratkeavat. Joskus jonkun toisen avulla, toisinaan ihan itse ratkaistuina.
Ja, hei, täällä ollaan!
Viime viikon torstai oli mukava päivä. Ensin tapasin uuden kustantamoni, Robustoksen, kustantajan Heikki Savolan, ja tunsin olevani oikeassa paikassa. Tunnen niin edelleen. Kun tietää oman kustantajansa tekevän työtään puhtaasti rakkaudesta kirjaan, tulee hyvä mieli. En tässä ollenkaan väitä, etteivätkö edelliset kustannustoimittajatkin olisi tehneet työtään samasta syystä, mutta heidän suuret kustannustalonsa ovat jo mahdollisimman suureen voittoon pyrkiviä liikelaitoksia, joiden kanssa pieni kirjailija tuntee usein olevansa melkoisen Oskari Olematon.
Kustantajan tapaamisen jälkeen oli vuorossa graafikon tapaaminen ja hänen aivan omanlaiseensa pikku puutarhaan tutustuminen. Meillä on mielessä yhteistyö, jossa kerrotaan juuri tuosta puutarhasta. Odotan suorastaan jännittyneenä, mitä siitä syntyy. Työ etenee niin, että Matti tekee tauluja, joista yhdessä valitsemme kirjaan mukaan tulevat. Kasveihin liittyy paljon tarinoita, sekä perinnejuttuja että Matin omia kokemuksia ja ajatuksia.
Olen vain kerran aikaisemmin tehnyt kaksi kirjaa akateemikko Matti (tosiaan, hänkin) A. Pitkäsen valmiisiin kuviin. Silloinkin Matti A. kertoi omia ajatuksiaan ja yhdessä suunniteltiin. Navetan eläimillä saimme jopa silloin vielä jaetun Suomalainen kuvakirja -palkinnon. Yhteistyö saattaa siis onnistua näinkin päin, vaikka muistan silloin epäilleeni kovasti, ennen kuin läksin mukaan. Kertokaa mahdollisia kokemuksianne näin tapahtuvasta yhteistyöstä. Voisin kuvitella sen joskus takkuilevankin aika tavalla.
Entä nyt? Nyt toivon jo seuraavan kirjoitusvuoroni koittaessa voivani kertoa uuden kirjani, jos ei nyt jo ilmestyneen, ainakin olevan ilmestymäisillään. Mutta siitä sitten enemmän sillä kertaa.
Miten voivat teidän tekniset laitteenne, taitonne ja taiteelliset intohimonne tällä hetkellä?
6 kommenttia
Comments feed for this article
11 elokuun, 2015 klo 8:35 am
Johanna Hoo
Ihana, iloinen ja kupliva teksti! Kiitos!
11 elokuun, 2015 klo 8:59 am
Raili
Annoit siis noin helposti anteeksi. Kiitos itsellesi! Seuraavalla kerralla yritän olla tarkkana niin tekniikan kuin itseni kanssa.
11 elokuun, 2015 klo 9:41 am
kirsti k
Mukavan jutusteleva teksti Raili, kuin kirje kaverille.
Kiitos kysymästä, tahtoisin heittää kaikki tekniset laitteet järveen vaikkei niitä montaa olekaan. Kun poika vielä asui kotona, se pelkäsi että jonain päivänä me muutetaan laavuun ja lämmitetään ruoka nuotiolla. Edelleen jaksaa vinoilla: piirsi synttärikorttiini pacman-kentän ohjeistuksella ”kerää tillit ja vältä elektroniikkaa”.
Teknisistä taidoista kertoo jotain se, että kännykättömänä ihmisenä en vielä pari vuotta sitten osannut lähettää tekstaria, siis puhelimella jossa on näppäimet, en ollut koskaan moista viestiä kirjoittanut enkä tajunnut että nappulaa pitää painaa monta kertaa jotta saa haluamansa kirjaimen.
Taiteellinen intohimoni keskittyy tällä hetkellä puihin kiipeämiseen ja kauas katsomiseen. Männystä näkyi vuolteen yli seuraavalle järvenselälle.
11 elokuun, 2015 klo 11:46 am
Raili
Kirsti, naurattaa tuo tekniikan rakkautesi, kun tietää työtaustasi. Minulle nimittäin samantapainen tausta toi aikamoisen kiinnostuksen tekniikkaan, vaikka en voi sanoa sitä hyvin hallitsevani.
12 elokuun, 2015 klo 7:16 am
milateras
Tekniset vempaimeni voivat hyvin, ja kiitos kuuluu yleensä perheeni jäsenille. Kymmenvuotias tyttönikin on jo aika näppärä näissä asioissa ja neuvoo sujuvasti äitiään mm. älyluurin kanssa.
Ja taiteelliset intohimot sitten. Kesä on ollut ihana, mutta huomenna alkaa arki ja lapsilla koulu. Minulla on siis aivan eri tavalla aikaa ja rauhaa lähteä samoilemaan tulevien kirjojeni maailmoihin. On se vaan kivaa!
12 elokuun, 2015 klo 4:05 pm
Raili
Tuttava kertoi juuri viikonvaihteessa tämän: Hänen ensimmäinen lapsenlapsensa on nyt kaksivuotias, mutta kun tyttö oli 1,5 mummi antoi leikkikaluksi vanhan toimimattoman kännykkänsä. Semmoisia lapset mummin mielestä tykkäävät tutkiskella. Lapsi räpläsi sitä hetken, tyrkkäsi sivuun ja pyysi: Isi, anna pädi.
Ihanaa tosiaan päästä taas kiinni uuden kirjan tausta- ja suunnitteluvaiheeseen. Se on niin tavattoman jännittävää!!