Olen jo pitkään yrittänyt etsiä päästäni erästä kirjasarjaa, jota luin lapsena. Päädyin kirjoittamaan Facebookiin avunhuudon:

”Kyselen tänään lisää Lastenkirjainstituutin mahtavalta Päiviltä, mutta osaisiko joku heti vinkata: Mitä olivat ne 70-luvun lopulla luetut arvoituskirjat, joiden lyhyehköissä tarinoissa oli monta syyllisehdokasta ja lukija sai itse arvata, kuka on pahis? Lopussa oli sitten ratkaisut jokaiseen tarinaan. Näitä kirjoja oli siis monta, sarjamaisesti. Pohjoismaisia ehkä tai saksalaisia alunperin?”

Sain läjän avuliaita vastauksia. Eräs ystävistäni lupasi välittää kysymyksen kirjastonhoitajaserkulleen.

Yhdellä kirjailijakollegalla soitti kelloa, mutta ei vain muistunut mieleen. Toivoin, että kollegan pää toimisi omaani paremmin.

”Joskus aivot pudottaa ratkaisun vähän aikaa suristuaan. Katsotaan, miten käy. Kansikuvallisesti liittäisin ne ehkä Agaton Sax -sarjan ajan maailmaan ja tyyliin..”

(Huom. tarkoitin AS-sarjan suomenkielisten laitosten kansia, en alkuperäisiä.)

Puolisoni muisti, että hänkin on luultavasti lukenut samaa sarjaa reilusti 80-luvun puolella.

Eräs ystävistäni alkoi muistella etsiväkirjoja 1980-luvun lopulta, joissa lukija pystyi vaikuttamaan juonenkäänteisiin valitsemalla haluamansa juonilinjaston. Hän lupasi penkoa arkistojaan ja palata seuraavana päivänä asiaan.

”Kiitos! Tapaan tänään Päivin, joten ilmoitan, jos selkenee aiemmin. Tuossa ei ollut sen kummempaa juonilinjastokuviota kuin tarinan lopussa kysymys, kuka oli syyllinen ja kirjan lopussa oikeat vastaukset lyhyine perusteluineen.”

Vaihtoehtoiset tarinakulut innostivat muitakin muistelemaan. Itsekin muistin yhden lisää.

”Gunnel Linden Valassaaren valtakunta oli ainakin tällainen.”

Sitten alkoi jo polttaa. Eräs ystävistäni muisteli, olisiko hahmon nimi suomennoksessa ollut Samuli ja sukunimessä jonkinlainen viittaus ehkä vaaraan… Myöhemmin kävi ilmi, että oikea kirjailija oli jo löytynyt.

Kirjastonhoitajaystävä kertoi faktaa vaihtoehtoisista juonilinjoista. Hän kertoi, että kyseessä oli neliosainen Valitse oma seikkailusi -sarja 1980-luvulla tai 1990-luvun alussa. Etsiväkirjoja ne eivät kuitenkaan olleet vaan aikamatka, syvänmeren seikkailu, vampyyritarina ja mahdollisesti jonkinlainen scifijuttu.

Minä en tiennyt, mistä oli puhe.

”Nämä on mulle ihan outoja. Olen liian vanha.”

Eräs ystävistäni vinkkasi myös Roddy Doylen Hihittäjähoidon ja Rover pelastaa joulun -kirjan vaihtoehtoloppuineen, mutta totesi itsekin ne selkeästi uudemmiksi.

Eräältä ystävältä tuli ehdotus, olisivatko kyseessä Donald Sobolin kirjat Salapoliisi Välkystä (Encyclopedia Brown alkukielellä), mutta valitettavasti sekin tie vei jorppakkoon.

Tässä vaiheessa suuntasin aiemminkin mainostamaani Lastenkirjainstituuttiin Tampereen Puutarhakadulle. Instituutin huippuammattilainen kirjastonhoitaja Päivi Nordling lupasi paneutua asiaan ja arveli löytävänsä sarjan tiedoillani. Kävelin sitten kuitenkin pari minuuttia kokoelmaa lävitse ja pong, sieltähän silmä oikeat selät hyllystä.

.Featured image

Kyseessä oli siis Wolfgang Ecken neliosainen Salapoliisitehtäviä-sarja.

Kotona heti tiedottamaan tulokset:

”Muisti on ihmeellinen epeli: Löysin kirjat noin minuutissa kävelemällä läpi LKI:n mittavaa kokoelmaa. Lisäksi kirjailija on saksalainen, mutta ainakin ekan osan eka juttu kertoo tukholmalaisesta yksityisetsivästä Olaf Kjellbjörnistä (se pohjoismaalaisuus). Sarjan neljä kirjaa on julkaistu suomeksi 1978-1979 ja ovat aikansa lapsia. Jo ekassa virkkeessä Olaf ”heittää viimeisen silmäyksen television kuvaruudussa olevaan upeaan vaaleaverikköön” ja hetkeä myöhemmin ”työntää viskipulloaan kohti vierastaan”. ”Ottakaapa nyt toisellekin jalalle…”

Suomennos on Jukka Kemppisen.

Mitä tulee otsikon provokatiiviseen kysymykseeni, en osaa päättää. Kirjastosta kirjat tietysti löysin: näköaisti, kirjaston omintakeinen tuoksu, inspiroiva keskustelu asiastani kiinnostuneen kirjastonhoitajan kanssa ja aakkosjärjestys kaikki arvatenkin auttoivat oikean hyllyn luo.

Toisaalta kirjojen etsiminen ystävien kanssa virtuaalisesti herätti monissa lukumuistoja ja ihmisten avuliaisuus on valtavaa. Sain myös ideoita, mitä lukea seuraavaksi.

Ehkä sopivin loppukaneetti siis on: eläkööt kirjastot ja eläkööt ystävät!

Johanna