Olen jo pitkään yrittänyt etsiä päästäni erästä kirjasarjaa, jota luin lapsena. Päädyin kirjoittamaan Facebookiin avunhuudon:
”Kyselen tänään lisää Lastenkirjainstituutin mahtavalta Päiviltä, mutta osaisiko joku heti vinkata: Mitä olivat ne 70-luvun lopulla luetut arvoituskirjat, joiden lyhyehköissä tarinoissa oli monta syyllisehdokasta ja lukija sai itse arvata, kuka on pahis? Lopussa oli sitten ratkaisut jokaiseen tarinaan. Näitä kirjoja oli siis monta, sarjamaisesti. Pohjoismaisia ehkä tai saksalaisia alunperin?”
Sain läjän avuliaita vastauksia. Eräs ystävistäni lupasi välittää kysymyksen kirjastonhoitajaserkulleen.
Yhdellä kirjailijakollegalla soitti kelloa, mutta ei vain muistunut mieleen. Toivoin, että kollegan pää toimisi omaani paremmin.
”Joskus aivot pudottaa ratkaisun vähän aikaa suristuaan. Katsotaan, miten käy. Kansikuvallisesti liittäisin ne ehkä Agaton Sax -sarjan ajan maailmaan ja tyyliin..”
(Huom. tarkoitin AS-sarjan suomenkielisten laitosten kansia, en alkuperäisiä.)
Puolisoni muisti, että hänkin on luultavasti lukenut samaa sarjaa reilusti 80-luvun puolella.
Eräs ystävistäni alkoi muistella etsiväkirjoja 1980-luvun lopulta, joissa lukija pystyi vaikuttamaan juonenkäänteisiin valitsemalla haluamansa juonilinjaston. Hän lupasi penkoa arkistojaan ja palata seuraavana päivänä asiaan.
”Kiitos! Tapaan tänään Päivin, joten ilmoitan, jos selkenee aiemmin. Tuossa ei ollut sen kummempaa juonilinjastokuviota kuin tarinan lopussa kysymys, kuka oli syyllinen ja kirjan lopussa oikeat vastaukset lyhyine perusteluineen.”
Vaihtoehtoiset tarinakulut innostivat muitakin muistelemaan. Itsekin muistin yhden lisää.
”Gunnel Linden Valassaaren valtakunta oli ainakin tällainen.”
Sitten alkoi jo polttaa. Eräs ystävistäni muisteli, olisiko hahmon nimi suomennoksessa ollut Samuli ja sukunimessä jonkinlainen viittaus ehkä vaaraan… Myöhemmin kävi ilmi, että oikea kirjailija oli jo löytynyt.
Kirjastonhoitajaystävä kertoi faktaa vaihtoehtoisista juonilinjoista. Hän kertoi, että kyseessä oli neliosainen Valitse oma seikkailusi -sarja 1980-luvulla tai 1990-luvun alussa. Etsiväkirjoja ne eivät kuitenkaan olleet vaan aikamatka, syvänmeren seikkailu, vampyyritarina ja mahdollisesti jonkinlainen scifijuttu.
Minä en tiennyt, mistä oli puhe.
”Nämä on mulle ihan outoja. Olen liian vanha.”
Eräs ystävistäni vinkkasi myös Roddy Doylen Hihittäjähoidon ja Rover pelastaa joulun -kirjan vaihtoehtoloppuineen, mutta totesi itsekin ne selkeästi uudemmiksi.
Eräältä ystävältä tuli ehdotus, olisivatko kyseessä Donald Sobolin kirjat Salapoliisi Välkystä (Encyclopedia Brown alkukielellä), mutta valitettavasti sekin tie vei jorppakkoon.
Tässä vaiheessa suuntasin aiemminkin mainostamaani Lastenkirjainstituuttiin Tampereen Puutarhakadulle. Instituutin huippuammattilainen kirjastonhoitaja Päivi Nordling lupasi paneutua asiaan ja arveli löytävänsä sarjan tiedoillani. Kävelin sitten kuitenkin pari minuuttia kokoelmaa lävitse ja pong, sieltähän silmä oikeat selät hyllystä.
.
Kyseessä oli siis Wolfgang Ecken neliosainen Salapoliisitehtäviä-sarja.
Kotona heti tiedottamaan tulokset:
”Muisti on ihmeellinen epeli: Löysin kirjat noin minuutissa kävelemällä läpi LKI:n mittavaa kokoelmaa. Lisäksi kirjailija on saksalainen, mutta ainakin ekan osan eka juttu kertoo tukholmalaisesta yksityisetsivästä Olaf Kjellbjörnistä (se pohjoismaalaisuus). Sarjan neljä kirjaa on julkaistu suomeksi 1978-1979 ja ovat aikansa lapsia. Jo ekassa virkkeessä Olaf ”heittää viimeisen silmäyksen television kuvaruudussa olevaan upeaan vaaleaverikköön” ja hetkeä myöhemmin ”työntää viskipulloaan kohti vierastaan”. ”Ottakaapa nyt toisellekin jalalle…”
Suomennos on Jukka Kemppisen.
Mitä tulee otsikon provokatiiviseen kysymykseeni, en osaa päättää. Kirjastosta kirjat tietysti löysin: näköaisti, kirjaston omintakeinen tuoksu, inspiroiva keskustelu asiastani kiinnostuneen kirjastonhoitajan kanssa ja aakkosjärjestys kaikki arvatenkin auttoivat oikean hyllyn luo.
Toisaalta kirjojen etsiminen ystävien kanssa virtuaalisesti herätti monissa lukumuistoja ja ihmisten avuliaisuus on valtavaa. Sain myös ideoita, mitä lukea seuraavaksi.
Ehkä sopivin loppukaneetti siis on: eläkööt kirjastot ja eläkööt ystävät!
Johanna
5 kommenttia
Comments feed for this article
13 elokuun, 2015 klo 9:49 am
Päivi H-H
Luin postaustasi ihan jännittyneenä ja huokaisin lopuksi, että hienoa, että mysteeri selvisi! Nämä opukset ovat minulle ihan tuntemattomia. Täytyy joskus joutessaan paneutua!
Minä koen olevani alan tutkijana ihan pilalle hemmoteltu, kun minulla on viikottain käytössä Lastenkirjainstituutin aarteet sekä tutkimuskirjallisuuden että lasten- ja nuortenkirjakokoelman osalta!
13 elokuun, 2015 klo 10:09 am
Johanna Hoo
Sanos muuta, Päivi! Ja kiitokset avustasi. Jos kaikki tietäisivät, miten hieno paikka LKI on, siellä oltaisiin ihan pulassa. Menkää silti. Hyvä pula se sellainen on.
19 elokuun, 2015 klo 8:19 am
kirsti k
No jopas, tuli oikein hiki Johannan salpoliisityötä seuratessa, onneksi LKI pelasti, jälleen kerran.
Meikä on kymmenisen vuotta yrittänyt jäljittää 70-luvun alussa ilmestynyttä eläimiä esittelevää kirjasarjaa. Kirjat ovat pehmeäkantisia ohkaisia läpäreitä, neliskanttisia n. 15x15cm, pakattu pahvikoteloihin, kuusi kirjaa per boksi. Yhdessä lintuja, toisessa pohjoisen pallonpuoliskon villieläimiä ja kolmannessa eteläisen. Olisiko ollut Valittujen palojen kustantama? Lähetin sinne joskus meiliä, ei vastausta. Epäilen pikkuveljeni syöneen koko sarjan koteloineen päivineen. Hän puputti muitakin rakkaita kirjojani, muun muassa Peppi Pitkätossun.
19 elokuun, 2015 klo 12:02 pm
Johanna Hoo
Minäkin olen syönyt kirjoja, tosin vain sivunkulmia. Edelleen muista, miltä muutamat kirjat maistuvat.
20 elokuun, 2015 klo 10:54 am
Nimetön
Kirjallista ravintoa teillä. Meillä kirjoja ahmi ainoastaan dreeverimme Manu, jolle maistuivat erityisesti monissa käsissä kuluneet kirjaston klassikot, jotka se osasi poimia kirjahyllystä kiipeämällä sängyn kautta kirjoituspöydälle. Kova oli kirjojen himo. Voi kun oli noloa viedä raadeltua kirjaa takaisin ja sopertaa, että kyllä minä sen korvaan… Yhden kirjan vein uudelleen sidottavaksi, kun en uskaltanut näyttää kirjastontädille. Kirjastovirkailijat olivat toista maata silloin vuonna kilpi ja kirves. Anneli