Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 29.8. Tapahtumia järjestetään tänäkin vuonna ympäri Suomea.

Pyhäjoella, Pohjois-Pohjanmaalla alkaa Runon luonto-tapahtuma jo perjantaina 28.8. klo 15. Paikkana on Pyhäjoen kirjasto, os. on Ruukintie 1. Iltapäivä päättyy Helena Sydänmetsän runokirjan julkistamistilaisuuteen.

Suomen luonnon päivänä lauantaina 29.8. ohjelma alkaa Satumetsä-tapahtumalla klo 11. Itse esiinnyn klo 13- 13.45 yhdessä Rea Tiirola-Tynin kanssa. Edustamme pohjoisen ääniä. Itse luen haikuja, tankojani, murrerunojani, pari lastenrunoakin ripautan kenties mukaan.

Etelän ääniä edustavat Tomi Kontio ja Sirkka Turkka, klo 14 lähtien.
Samana viikonloppuna Pyhäjoen kirjastorakennus täyttää 25 vuotta. Onnea luonnolle ja kirjastolle, kirjastoille!

Luonnon kunniaksi valikoin vedenkuulaita ja metsänraikkaita runoja hyllystäni.En ryhdy niitä analysoimaan, makustelin runoja aikani ja jokin sisälläni läikähti, hyvä niin.

Seison laiturilla, on yksi harvoista lämpimistä ja tyynistä aamuista. Onkohan se allipari, sanon itsekseni. Ei, se on kuikkapari, mutisee koira. Se nököttää laiturinnenässä silmät tyytyväisesti viirullaan, puuttuu vain, että sen suupielestä riippuisi piipunnysä. Täällä kaikki antavat kaikkien olla. Veden väki ei riitele, hirvet ovat hienotunteisinta joukkoa mitä tiedän. Ne ovat suuriruhtinaita ilman ruhtinaskuntaa. Täällä ne viettävät rauhallista maanpakolaisen elämäänsä. En unohda tervehtiä noita lempeitä valtiaita, kun sattumalta tapaamme. Ajattelen, että siinä on kruunu joutunut kerrankin oikeaan päähän.

(Sirkka Turkka, Minä se olen -76)

Samasta kokoelmasta toinenkin runo:

Tunsin kerran tytön, joka rakasti puita yli kaiken. Hänestä ne olivat valtavia, lempeitä olentoja. Mutta tytöllä oli niin vähän mahdollisuuksia, vähän toivoa, hänen kotikaupungissaan saivat puut väistyä. Täällä niitä on paljon, täällä ne saavat elää kaikessa rauhassa. Ei niitä voi olla ihailematta, niiden tapaa elää ja antaa muiden elää. Väsymättä ne suojelevat taloa ja minua. Minä kuljen niiden alla ja ajattelen, että se tyttö oli viisaampi kuin useimmat meistä. Tapa millä ne tavoittelevat pilveä, pitelevät linnunpesää, kaikin käsivarsin syleilevät taivasta.

Risto Rasalta kokoelmasta Metsän seinä on vain vihreä ovi, vuodelta -71 on seuraava runo:

Auringon valo on nyt keltaista,
se saa vastarannan
männynrungot
hohtamaan kirkkaasti.

Ja metsä on kuin tuoksuja
keitettäisiin.

Eräänlaisesta omakuvasta käyköön runoni kokoelmasta Peikkiovaara (Tammi, -11):

Maahisukko, naavaparta

Maahisukko metsälle kumarsi,
puita, hirviä hiljaa tervehti.

Tuoksui pihka,
tuoksui marjat.

Valo oksistosta kurkki,
lintu hämyyn lensi.

Maahisukko mustikan söi,
lammesta tilkkasen joi.

Metsänrauhaa humisi
kun kotiin palasi.

Viivytään metsässä vielä tankan verran:

Sammalen alla
virtaa ääneti puro.
Kuuntelen sitä.
Kohta minusta tulee
läpikuultava, tyyni.

Ryokan ( Tuomas Anhavan suomennos)

Elmer Diktoniuksen runo kokoelmasta Mainen hellyys, vuodelta -38

Lähellä toisiamme

Rakastaa kaikkea:
ensimmäistä ujoa pientä
nokkosenlehteä,
lokaa keväisellä tiellä
ja ilmoille lemahtavaa
kirpeää lannantuoksua
ja sulaneen kinoksen
happanevaa pohjarutaa.
Oppia vastaanottamaan
mikä on puhdasta ja kaunista
ja nähdä
kuinka lähellä toisiamme
asumme kaikki
saman äidinsiiven alla.

Oma runoni kokoelmasta Mehtätähtejä ja uuen kylän outoja (Sammakko, -05)

Lehemän synty

Alusa savu peitti lakkeuen,
niittu oli autio ja tyhyjä.
Luoja loi linnut ja mettiset,
perhoset ja kukat.
Verkkasen lempiästi se
muovas lämmintä maata, lisäs siihen
alakulosuuen pisaran.
Keskipäivällä kejolle ilimesty lehemä,
elläimistä nättein ja hyväntahtosin.
Se kuluki mietteisään,
kieto niitun tyyneyteen.

P. Mustapää jatkaa runollaan Muisto:

Sen, jonka saimme, tuskin saimme ensinkään,
ja kadotettu tuskin poissa on.
Hyväili päivä ohimoitasi
ja yhä hyväilee.
Ja kuitenkin, kun katson, yö on tullut
ja sumun kosteus on niemen yllä
ja vesilintu eilinen
on vaiti taikka kauas lentänyt.

Lopuksi eskimoruno kokoelmasta Laulu ilman hengelle (Otava, -77). Runon voi kuunnella myös levyltä Kuinka myöhään valvoo blues? Sävellys on Jukka Linkolan, laulajana on Eija Ahvo.

Suuri meri
lähettää minut ajelehtimaan,
liikuttaa minua,
minä olen ruohonkorsi joella.

Suuri luonto
lähettää minut ajelehtimaan,
liikuttaa minua,
liikuttaa sisintäni ilolla.

Tuo suuri meri
on lähettänyt minut ajelehtimaan,
se liikuttaa minua kuin ruohonkortta
suurella joella,
maa ja ankara sää
liikuttavat minua,
ovat temmanneet minut mukaansa
ja liikuttavat sisintäni ilolla.

Pentti Saarikosken runo Maitohorsmat kukkivat on myös upea. Sen voi kuunnella vaikkapa YouTubesta Pekka Milonoffin esittämänä.

Taidanpa tästä lähteä vielä pienelle iltakävelylle, ehkäpäö löydän muutaman vatunkin vielä.

Terveisin Heikki