Huojennus, ilo: yksi kirja lähti juuri painoon. Muutaman viikon kuluessa kolmannentoista lapseni, ”Hämärinkäisen”, pitäisi hiipiä maailmaan – yhdessä syvenevien syyshämärien kanssa.

Kuvakirjojen kohdalla ei tarvinne odottaa suurta huomiota esimerkiksi lehtikritiikeissä. Aina sitä kuitenkin vähän jännittää vastaanottoa. Varsinkin ensimmäinen ulkopuolinen palaute on tärkeä; jos se on kutakuinkin suopea, niin helpotuksen tunne on suuri.

Hämärinkäisen tarina alkoi viime vuonna vähän ennen joulua. Olin aika puhki erilaisista kirjoitustöistä ja vierailuista, joita oli pakkaantunut vuoden loppuun. Istuin takkahuoneen sohvalla joulukuun hyvässä, tiheässä hämärässä ja katselin menninkäismäistä koristetta, joka meillä on tapana ottaa esiin jouluksi. Jostakin ajatuksiini sukelsi nimi Hämärinkäinen. Hämärää kutova olento alkoi elää mielessäni, ja pian tarinaan tuli mukaan muitakin yöntekijöitä, kuten esimerkiksi kuunkierittäjiä.

Tarinan kuvittajaksi löytyi Karoliina Pertamo, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo monen kirjan verran.

Rakastan kuvakirjoja, koska sanojen lisäksi myös kuvat ovat minulle tärkeitä. Kuvakirjoissa kaksi ääntä punoutuu yhteen: kirjoittajan lisäksi kuvittaja kertoo kirjan sivuilla omaa tarinaansa.

Kirjoitan kuvakirjat etenkin lapsille. Kunnianhimoinen tavoitteeni on, että tarinani kiinnostaisivat lapsia ja niitä olisi helppo lukea ääneen.

Paljon puhutaan siitä, kuinka kirjojen lukeminen vähenee. Kirjoja jaetaan jopa ilmaiseksi, eikä niitä välttämättä kaipaa kukaan sittenkään.

Silti sitä vaan jaksaa toivoa, että joku saisi kirjoista vähän lohtua, häivähdyksen iloa, ripauksen ihmeen tunnetta. Että voisi kuitenkin tarjota jotakin.

Mila

HÄMÄ-ters_mila-33221746-frntl