You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2015.

Turun kirjamessuilla lokakuun alussa Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla järjestettiin perinteinen kirjankansiäänestys. Tarjolla oli laaja kattaus tänä vuonna julkaistua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Äänestäjiä oli noin 560. Äänten hajonta oli suuri, ja muutamat kannet jakoivat mielipiteet, esimerkiksi Anu Holopaisen Ihon alaiset sekä kiehtoi että pelotti, ihastutti että vihastutti.

Tässä pidetyimmät kannet eri ikäluokissa.

Alle 10-vuotiaat äänestäjät:

  1. Jari Mäkipää Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga 24 ääntä
  2.  Anneli Kanto Radio Korvatunturi 12 ääntä
  3.  Päivi Lukkarila Ihana Panda 10 ääntä

Kansi: JII ROIKONEN

Kansi: JANNE HARJU

Kansi: KATRIINA VILJAMAA-RISSANEN

11-18-vuotiaat:

  1. Siiri Enoranta Surunhauras, lasinterävä ja Elina Rouhiainen Vainuttu 24 ääntä
  2.  Anu Holopainen Ihon alaiset 17 ääntä
  3. Kirsti Kuronen Paha puuska 13 ääntä

Kansi: LAURA LYYTINEN

Kansi: LAURA LYYTINEN

Kansi: PIRTA SYRJÄNEN

Kansi: TUIJA KUUSELA

Aikuiset:

  1. Siiri Enoranta Surunhauras, lasinterävä 26 ääntä
  2. Anu Holopainen Ihon alaiset ja Kirsti Kuronen Paha puuska 18 ääntä
  3. Riina Katajavuori Sumusaaren merirosvo 12 ääntä

Kansi: CHRISTER NUUTINEN

Kaikki esillä olleet kirjat on arvottu äänestäjien kesken ja postitettu voittajille. Silmänruokaa ja lukuiloa! Ensi vuonna taas uudet kujeet ja kannet.
 

Mainokset

Huminaa päivästä seuraavaan, korvassa maat ja kansat

keskustelevat toistensa päälle sivuun ohi

mistä ääni tulee, kuumetta, ei saa selvää

tutkitaan ilmastointi jääkaappi lattialämmitys

naapureitten ilmalämpöpumput

vesitorni kasvihuoneet viemärit

matalaa kohinaa huminaa bassoääntä

ei apua pumpulista eikä korvatulpista

tuleeko se kalliosta ilmasta järvestä

tuleeko avaruudesta

äänitetään huminaa

poistetaan taajuuksia

ollaan kuulevinaan

paitsi sinä: en kuule, en kerrassaan mitään

ole hiljaa ja kuuntele!

pauhaa nielua alas rintaan ja vatsaan

puhisee

varpaissa kihelmöi

taas tarkistetaan ilmastointi jääkaappi lattialämmitys

ja rouvan pää kuiskaat, sitä minä en kuule

pelkkää huminaa

*

*

Tinnitus on vaivan nimi. Vasen korva. Alkoi tammikuussa. Ei korkeaa vinkua vaan matalaa huminaa. Luulin ensin ulkopuoliseksi ääneksi, mutta päässähän se. Onko muilla kokemuksia?

Onneksi löytyy paikkoja, joissa vain puut humisevat.

Onneksi sentään löytyy paikkoja, joissa vain luonto humisee.

Kirsti

Olen kuullut sellaisista huhua, mutta nyt olen kokenut sen itse: täydellinen koulukeikka!

Nokialaisen Alhoniityn koulun opettaja Minna Eskola kertoo, kuinka luokka valmistautui vierailuuni:

”Sain ensin kirjaston järjestämään luokkaamme lukupaketiksi 25 kappaletta viidestä ensimmäisestä Geoetsivät-kirjasta. Oppilas sai valita, minkä kirjan lukee, ja luki sen koulussa. Nopeat lukivat useamman. Luettuaan kirjan oppilas vastasi itsenäisesti tekemiini sisältökysymyksiin (joka kirjasta n. 18 kpl). Tämän jälkeen oppilas ratkaisi mysteeritehtävän, joka oli lukemansa kirjan takana.

Annoin myös kaikille lukutehtäväksi tietotekstin kirjan takaa, joka oli siis geokätköilysanasto.

Kun kaikki oppilaat olivat määräaikaan lukeneet vähintään yhden kirjan, jaoin oppilaat kirjakeskusteluryhmiin. Sisältö ja tapahtumat muisteltiin omassa porukassa.

Seuraavana päivänä jaoin ryhmät niin, että jokaisessa ryhmässä oli eri kirjan lukeneet, jotka kertoivat vuorollaan muille mitä hänen lukemassaan kirjassa oli tapahtunut. Sitten pyysin miettimään kysymyksiä valmiiksi kirjailijavierailua varten.”

Keikan aluksi Minna kantoi opettajienhuoneesta nojatuolin koulun jumppasaliin. Lapsille järjestettiin patjat ja penkit tuolin ympärille. Suuren voimistelusaliin saatiin mukava tunnelma erillisellä lukunurkkauksella.

Juttelimme lukemisesta ja sen merkityksestä, kirjoittamisesta, geokätköilystä ja kirjoistani. Kysymykset kertoivat poikkeuksellisesta valmistautumisesta ja luetun tajusta.

”Onko jokaisessa Geoetsivät-kirjassa aina joku pahis?”
”Tuleeko jokaiseen kirjaan aina yksi uusi henkilö?”
”Onko Raparperillä äitiä?”
”Mikä on Raparperin isän nimi?”

Tässä kohden innostukseni vain kasvoi. Eihän isällä nimeä kirjoissa ole, mutta ehdottomasti hän tarvitsisi sellaisen.

Sain luokilta kaksi ehdotusta. Sitten lapset äänestivät etunimen. Nyt minä ja Alhoniityn koulun 3A ja 3B sen tiedämme.

Minna jatkaa:

”Teimme vielä jälkikäteen tietokoneella etsien Nokia-aiheiset mysteeritehtävät. Aiomme vielä kirjoittaa omat pienet aineet omista geoetsiväseikkailuistamme. Yritän myös saada keskustellen ideoita lähetettäväksi Sinulle ehkä tulevaisuutta varten…
Saatamme vielä kuviksessa tehdä työn olemassaolevista tai tulevista Geoetsivät -kirjoista. Aiomme myös käydä yhdellä oikealla kätköllä.”

Mitä tähän voi enää sanoa? Olen kiitollinen, että sain kokea tämän kaiken. Haluni ja motivaationi kirjoittaa etsiviä niin hyvin kuin ikinä osaan, pompahti korkealta vieläkin korkeammalle. Kiitos, Minna, ja alhoniittyläiset.

Niin ja se isän nimi, kerrotaan se nyt teillekin. Hän on Tommi Kalle.

Featured imageKuvia Alhoniitystä ei valitettavasti ole, mutta tässä muisto Naantalin Kirjahyrrän kirjajurtasta.

Johanna

Tampereella toimivalle Lastenkirjainstituutille myönnettiin tänään Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -tunnustus. Perusteluissa todettiin muun muassa:

”Palkinnolla annetaan tunnustusta merkittävästä työstä, jota Lastenkirjainstituutti on tehnyt pitkäjänteisesti lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi.

Lastenkirjainstituutti on vuodesta 1978 tehnyt ansiokasta työtä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi. Se on valtakunnallinen kulttuurilaitos, jonka synnyttivät lastenkulttuuriaktivistit ja jonka työssä vapaaehtoisuudella ja kulttuuri-idealismilla on edelleen vahva sija. Instituuttia ylläpitää Tampereella sen kannatusyhdistys. Lasteninstituutin toiminta on monipuolista. Instituutilla on erikoiskirjasto, oma lehti Onnimanni ja tietopalvelu. Se järjestää näyttelyitä, lastentapahtumia ja seminaareja sekä opastaa vanhempia lasten ja nuorten lukemiseen liittyvissä asioissa.

Lastenkirjainstituutti on pystynyt aktiivisena ja uudistunut huolimatta niukoista resursseista. Instituutissa on kaikki aina tehty ja tehdään kaikki rakkaudesta lasten- ja nuortenkirjoihin sekä niiden käyttäjiin, lukeviin lapsiin ja nuoriin.”

Paula sanoi kiitospuheessaan viisaasti, että palkinto on tunnustus sille pitkäjänteiselle ja tärkeälle työlle, jota instituutissa on jo vuosikymmeniä tehty.

Minäkin pääsin kannatusyhdistyksen puheenjohtajana mukaan palkintoa vastaanottamaan. Kunniaa en kyllä ota, mutta iloitsen LKI:ssa ja sen eteen vuosien varrella työskennelleiden puolesta.

Huraa!

Johanna

Ps. Lisään kuvia heti, jos ja kun saan sellaisia. Unohdin oman kännyni kotiin.

Grafomaanikot tavattavissa seuraavasti:

TO 22.10.

Louhi klo 11.30 KIRSTI KURONEN: Paha puuska (Karisto) Kun pikkuveli menee junan alle, jää vain loputtomasti kysymyksiä. Puhutteleva, runomuotoinen nuortenkirja kertoo neljätoistavuotiaan Hillan selviytymistarinan veljen äkillisen kuoleman jälkeen. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Louhi klo 12 NUORI MIELI HAJALLA: MITÄ NUORILLE KUULUU NYT? Nuorten mielenterveys on tapetilla niin kirjallisuudessa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin. Voivatko suomalaiset nuoret huonommin kuin ennen, vai uskalletaanko ongelmista puhua vasta nyt? Keskustelemassa kirjailijat TUOMAS KYRÖ, KIRSTI KURONEN, NIINA JUNTTILA ja FANNI-LAURA PATANEN sekä psykologi VESA NEVALAINEN. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

PE 23.10.

Tarinalaakso klo 11 MILA TERÄS: Hämärinkäinen (Karisto) Pieni olento kutoo kangaspuillaan hämärää. Kaikki eivät kuitenkaan pimeästä pidä, ja eräänä päivänä kangaspuut rikotaan. Mitä tapahtuu, kun pimeä ei tulekaan? Herkkä kuvakirja kehottaa hiljentymään ja unohtamaan kiireen. Mukana myös kuvittaja KAROLIINA PERTAMO.

LA 24.10.

Tarinalaakso klo 13 MYSTEERILAUANTAI 7-11-vuotiaille. Dekkareiden lukua, mysteeriradan ratkomista ja muuta jännää. Mukana menossa kirjailijat JOHANNA HULKKO, JARI MÄKIPÄÄ, LAURA SUOMELA, KALLE VEIRTO ja NETTA WALLDÉN. Tammi, WSOY ja Karisto yhteistyössä Helsingin Helsingin Sanataidekoulun kanssa.

Robustos-kustantamon osasto 6e138 klo 15 RAILI MIKKANEN: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain

Takauma klo 15.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: kirjailija käsikirjoittajana. JOHANNA HULKKO ja KATARIINA ROMPPAINEN ovat käsikirjoittaneet Ylen Uusi päivä -televisiosarjaa. JARI RANTALAN käsikirjoituksia ovat muun muassa elokuvat Paha maa ja 8-pallo. Millaista käsikirjoittajan työ on ja miten työ eroaa kirjailijan työstä? Haastattelijana TUUVE ARO.

SU 25.10.

Robustos-kustantamon osasto 6e138 klo 16 RAILI MIKKANEN: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain

Messuhumussa nähdään!

Joskus jopa tv-ohjelma voi napsahtaa niin oikeaan hetkeen, että oikein naurattaa. Niin kuin minulle eilinen Valitut sanat Teemalla, missä kaksi fiksua kirjailijaa, Monika Fagerholm ja Peter Höeg keskustelivat omasta kirjoittamisestaan ja kirjoittamisesta yleensä. Keskustelu oli kokonaisuudessaan hyvä, kiitos Ylelle taltioinnista ja siitä, että paikalle hilautumatonkin voi nauttia siitä näin jälkeenpäin vaikkapa pariin kertaan. Jos siis et ole ohjelmaa vielä nähnyt, se on Areenalla nähtävissä. Suosittelen!

Monika ja Peter puhuivat minullekin juuri nyt niin ajankohtaisesta aiheesta, siitä, miten paljon kirjoittaessamme mietimme lukijaa ja kirjan tulevaa menestystä. Kumpikin oli sitä mieltä, että ei kirjoittaessa, eikä kovin paljon pitäisi muutenkaan, ettei turvota suotta omaa egoaan ja omia odotuksiaan.

Peterin ajatus oli, että me haluamme olla ylpeitä omasta työstämme, mutta toisaalta tiedämme, että kirjoittamisen lahja on annettu meille, ja se voidaan yhtä hyvin ottaa pois. On oikein, että kannustamme toisiamme, mutta muistamme, että me kirjoittajat emme ole tärkeitä, vaan tärkeää on kertoa tarina ja käyttää sanoja luovalla tavalla. – Eikä tuohon voi sanoa muuta kuin: Juuri niin!

En minäkään kirjoittaessani moisia mieti. Varsinkin jos kirjoittaminen sujuu, se on täydellistä keskittymistä aiheeseen. Silloin yksinkertaisesti elää sillä hetkellä itselle hyvin elävässä toisessa maailmassa kirjansa henkilöiden joukossa, heidän nahoissaan. Mutta juuri nyt, kun kirja on valmis, on aika lailla nahaton. En unelmoi suurista menestyksistä, vaan pelkään omieni puolesta. Näin se on aina, aiheesta riippumatta.

Vähän minua on sentään jo helpottanut, sillä kaksi hyvin arvostamaani ihmistä on kertonut mielipiteensä. Ja alkaa tämä nyt jo muutenkin mennä. Ikuisuusaihehan tämä on, tiedän sen, mutta koska se on sitä, ja kun se taas nousi viisaassa ja hauskassa keskustelussa esiin, kertokaa tekin, mitä mieltä olette. Emmekö me voisi alkaa purjehtijoiden mahtipontiseen tapaan väittää, ettei mikään muu ole tärkeää kuin kirjallisuus. ( Peter sanoi, että kirjailijoilla on aina vähän lupa valehdella.)

Syksy on kirjailijalle usein sosiaalista alkaa. Kirja on ehkä ilmestynyt, ja kirjantekijän on aika astua fantasiamaailmoistaan yleisön eteen. Tämä kirjailija lähtee ihan mielellään vaikka messuille. (Viimeisimmistä kirjamessuista on alla Kirstin raporttia!) Yli kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen en juuri enää jännitä tällaisia esiintymisiä – mikä helpottaa työtä huomattavasti.

Valmistaudun esiintymisiin miettimällä jo etukäteen, mitä aion kulloisestakin aiheesta sanoa. Kampaan hiukset, vaihdan kirjoitusverkkarit johonkin vähän esittelykelpoisempaan asuun, laitan ehkä kaulaan tietyn korun. Kirjailijan työ on siitä mielenkiintoista, että siinä sekä kirjoitetaan että säännöllisesti kerrotaan ihmisille omasta ammatista. Messuvilinässä keskustelen mielelläni kollegoiden, muiden kirja-alan ihmisten ja ylipäänsä kaikkien kanssa.

Vuosien kuluessa olen jopa oppinut pitämään messuista ja muista kirjakinkereistä. Pelkkä tunnelma kannattelee: ollaanhan näissä tilaisuuksissa yhteisellä asialla kirjallisuuden puolesta.

Vilkkaan sosiaalisen kanssakäymisen vastapainoksi tarvitsen kuitenkin toipumista. Hiljaisuutta, lukemista, aikaa ja lepoa. Kun tapaan vaikka ystävän tai menen harrastukseen rentoutumaan, en mielelläni ota esiin kirjailijankaapuani. Yritän viikata sen jonnekin pois näkyvistä. Siviilissä ei aina jaksa edustaa ammattikuntaansa. Joskus kuitenkin täytyy hulauttaa kirjailijankaapu ylleen lennosta, kun joku alkaa kirjailijaa puhutella.

Kirjailijan ammatti ei tietenkään ole pelkkä kaapu tai ulkoinen rooli. Tuntuu, että kirjailijuus on ollut sielussani aina: lukija, kirjoittaja, maailman tarkkailija, haaveilija, kertoja.

Poikkeaako esiintyvä kirjailija sinun ”siviiliminästäsi”?

Miten valmistaudut esiintymisiin?

Mila

Suomen, ja ehkä koko maailman tunnelmallisimmat kirjamessut takana, kiitos Turku!

Kuvat kertovat enemmän kuin sanat:

Eipä olisi voinut messupäivä kauniimmin startata kuin kuuntelmalla runoilja Niillas Holmbergin vangitsevaa joikua. Niillaksen saamenkielinen runokokolema Amas amas masmuvvat on ehdolla Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnolle. Pidän peukkuja!

Eipä olisi voinut messupäivä kauniimmin startata kuin kuuntelemalla runoilija Niillas Holmbergin vangitsevaa joikua. Niillaksen saamenkielinen runokokoelma Amas amas masmuvvat on ehdolla Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnolle. Pidän peukkuja!

Suoomen Nuorisokirjailijoiden virkeältä osastolta löytyi nuorisokirjailija Tuija Lehtinen - koodamassa.

Nuorisokirjailijoiden virkeältä osastolta löytyi Suomen nuorisokirjailija Tuija Lehtinen – koodaamassa.

Ja löytyihän sieltä muitakin: Siiti Enoranta, Katri Alatalo, Magdalena Hai ja J. S. Meresmaa keskustelemassa suippokorvista sun muista.

Ja löytyihän sieltä muitakin: Siiri Enoranta, Katri Alatalo, Magdalena Hai ja J. S. Meresmaa keskustelemassa suippokorvista sun muista.

Aina yhtä heleät Anu Holopainen ja Ansu Kivekäs.

Aina yhtä heleät Anu Holopainen ja Ansu Kivekäs.

Anneli Kanto pystytti Nuorisokirjailijoiden osastolle kiehtovan Pirunpaskaa ja muumiojauhetta -näyttelyn Pyöveli-romaaninsa taustatyöstä.

Anneli Kanto pystytti Nuorisokirjailijoiden osastolle kiehtovan Pirunpaskaa ja muumiojauhetta -näyttelyn, joka valotti Pyöveli-romaanin taustatyötä.

Mistä on kirjojen tytöt tehty? Sitä pohtivat Tuija Lehtinen, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, Katariinan Romppainen ja Mila Teräs.

Mistä on kirjojen tytöt tehty? Sitä pohtivat Tuija Lehtinen, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, Katariina Romppainen ja Mila Teräs.

Meikä Runohuoneessa puhumassa Pahasta puuskasta.

Meikä Runohuoneessa puhumassa Pahasta puuskasta. (Kuva: Sirja Kunelius)

Nuorisokirjailijoiden osastolla vieraili myös kiltti konttoritiikeri alias Nora Srömman.

Nuorisokirjailijoiden osastolla vieraili myös kiltti konttoritiikeri alias Nora Srömman.

Dekkareiden kirjoittaminen on ilmeisen hupaisaa hommaa. Vauhdissa Ansu Kivekäs, Tapani Bagge ja Pasi Lönn.

Dekkareiden kirjoittaminen on ilmeisen hupaisaa hommaa. Vauhdissa Ansu Kivekäs, Tapani Bagge ja Pasi Lönn.

Hui, Meresmaa merirosvona!

Hui, Meresmaa merirosvona!

Onko Anni Polvan Tiina vielä voimissaan ja ajankohtainen? Sitä pohdin Anu Holopaisen ja Netta Walldenin kanssa.

Onko Anni Polvan Tiina vielä voimissaan ja ajankohtainen? Sitä pohdin Anu Holopaisen ja Netta Walldénin kanssa. (Kuva: Anna Chydenius)

Keikalla mainio Jepjepjep-yhtye. Edessä kirjailija Hannu Hirvonen.

Keikalla mainio Jepjepjep-yhtye. Edessä kirjailija Hannu Hirvonen.

Tiina Lehtineva ja Jade Lehtinen työn touhussa eli lähdössä jakamaan flaijereita.

Tiina Lehtineva ja Jade Lehtinen työn touhussa eli lähdössä jakamaan flaijereita messuvieraille.

Onnenpyörässä jokainen pyöräyttäjä sai palkinnon: kirjan, karkkia, tarroja...

Suositussa lasten onnenpyörässä jokainen pyöräyttäjä sai palkinnon: kirjan, karkkia, tarroja…

Tittamari Marttinen lukee Lemmikkien hotelli -kirjaansa.

Tittamari Marttinen lukee Lemmikkien hotelli -kirjaansa.

Maria Kuutin luomat Anna ja Elvis taitavat myös nukketeatterin.

Annaa ja Elvistelyä eli nukkateatteria Maria Kuutin seurassa.

Aleksandra Salmela kertoo uutukaisestaan Antisankarista. Haastattelijana Esa Silander.

Alexandra Salmela kertoi uutukaisestaan Antisankarista niin houkuttavasti, että kirja piti oitis ostaa. Haastattelijana Esa Silander.

Mitä ihmettä, jalka nousee vielä viimeisenä messupäivänä kuin Wagnerilla konsanaan! Anun ja Kirstin tyylinäyte.

Mitä ihmettä, jalka nousee vielä viimeisenä messupäivänä kuin Wagnerilla konsanaan! Anun ja Kirstin tyylinäyte. (Kuva: Tiina Lehtineva)

*

Ja loppuhuipennuksena voit käydä täältä kurkkaamassa, kenelle Suomen Nuorisokirjailijat ry myönsi Pääskynen-kunniakirjan tunnustuksena pitkästä yhteistyöstä sekä myötämielisestä ja arvostavasta suhtautumisesta lastenkirjallisuuteen. Kerran vielä: kiitos ja kumarrus!

Raportoi

Kirsti

Turun kirjamessuilla Lounais-Suomen kirjailijat ry julkisti neljä ehdokasta Anni Polva -lastenkirjallisuuspalkinnolle.

Juha-Pekka Koskinen: Lumottu lelutehdas (Karisto)

Päivi Lukkarila: Ihana Panda (Karisto)

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (WSOY)

Teija Rekola: Eetu ja Nokkelat Neropatit (WSOY)

 

Anni Polva -palkinto myönnetään joka toinen vuosi korkeatasoiselle lasten tai nuorten sarjakirjalle. Tänä vuonna raati kiinnitti huomion erityisesti tarinaan, sen vetävyyteen ja kiinnostavuuteen, sekä siihen että tarina on tähdätty tarkasti kohderyhmänsä lapsille tai nuorille. Löydettiin monipuolinen kattaus ehdokkaita: reaalifantastinen seikkailukirja (Koskinen), klassinen hevoskirja (Lukkarila), scifi-henkinen dystopiaromaani (Lähteenmäki) ja tarinavetoinen kuvakirja (Rekola).

Palkinnon saaja julkistetaan Anninpäivänä 9. joulukuuta Turun pääkirjastossa. Tänä vuonna Anni Polvan syntymästä on kulunut sata vuotta, minkä kunniaksi tunnustukseen kuuluu ensimmäistä kertaa myös 1000 euron rahapalkinto.

Lounais-Suomen kirjailijat haluaa palkinnolla lisätä sarjakirjojen arvostusta ja innostaa kirjailijoita kirjoittamaan laadukkaita sarjakirjoja.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita – ja bonushalaus menee tietenkin ex-grafomaanikko Päiville ja Ihanalle Pandalle!

 

Kerronko kissasta- hän on Hiipijä Kuutamolla.
On takkinsa nukkainen ja tiikerinjuovikas.
Hän nukkuu päivät, yöt kaiket kulkee,
nukkuu ja luuraa ja kulkee, kas katolle mennä julkee,
päivisin mietteliäs ja öisin toimekas,
toki taitava kissa, Kiipijä Kuutamolla.

Noin kirjoitti Eeva – Liisa Manner kokoelmassaan Kamala kissa (jonka alaotsikko on Pilakokoelma Vanhoille lapsille). Kokoelmassa on monia kissamuotokuvia, oodeja, episodeja, satiireja, politiikkaakin. Ratkiriemukasta, tyystin Mannerin muusta tuotannosta poikkeavaa kirjaa suosittelen teillekin syksyn piristykseksi.

Selaan Satu Marttilan toimittamaa antologiaa nimeltään Runojen kissa.
Siitä syksyynkin liittyvä tunnelmapala:

SUMU

Sumu tulee
pienin kissanjaloin.

Se istuu katsellen
yli sataman ja kaupungin
hiljaisin käpälin
ja sitten liikahtaa.

Carl Sandburg

Kissaa ei taida olla vaatimattomimmasta päästä.
Risto Rasa kirjoittaa:

Kissaa ei mikään
puheenaihe kiinnosta
niin kuin se itse.

Sirkka Selja jatkaa:

Katselen nukkuvaa kissaa:
se on kiertynyt kerälle ja kuorsaa
pää niin autuaasti
silkinpehmeää reittä vasten.
Se ei etsi jumalaansa liian kaukaa
nukkuessaan itseään vasten
oman luontonsa suojeluksessa.

Itse olen kirjoittanut pari kissahaikua (Sinioranssi, -96):

Kissa: Kirjoita
minusta olen paras
aihe, kuulitko!

Runo on valmis.
Kissa säntää sylistä,
sähähtää sitten.

Kaija Pakkasen runo löytyy kokoelmasta Iloinen pillipiipari. Siinäkin on todella jotain kissan sielusta:

Katin kosinta

Katti kuvaansa peilistä kurkki,
harmaanjuovikasta.
Tirkisteli sitä tovin:
– Siinäpä tyttö soma on kovin!
Naamakaan ei ole varsin huono,
herkät korvat ja ruusukuono.
Maatiaissukua lienee tosin,
turkki kai halpaa huovikasta.
Mutta silti hänestä heilin teen
ja oitis häntä kosin.
Katti uljaana nousi pystyyn,
ja halataksensa heiliä
löi käpälät vasten peiliä.
Mutta kuinkas kävi? Samalla kurin
lens peili nurin
ja heili katosi pois.

Olipas arka
tyttö parka,
en huoli moista,
vaan etsin toista,

sanoi katti ja häntä pystyssä marssi pois.

Tiitiäisen satupuussa on seuraava runo:
KISSA KRUMELUU

Silkkiturkki, ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
Missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.

Kirsi Kunnas

Jatkan omalla runollani:

Kissa ja tulppaani

Musta kissa rakastui kukkaseen,
tulipunaiseen tulppaaniin.
Kissa kukkaselle hiiren toi,
osti sormuksen, oi, lempeä, oi!
Tulppaani nauroi, oot niin
karu ja karvainen,
minä sievä, silkkinen,
häivy matkoihis, poloinen!

Satakieli ja lakaisukone kokoelmasta on myös seuraava runoni:

Jäänmurtajan uni

Kun Katajanokalla sataa lunta,
viluinen jäänmurtaja näkee unta.

Se ei ole enää Sisu,
vaan pikkuinen kisu.

Se kehrää tulen loimussa,
peikon poppanan poimussa.

Fantasiaa löytyy myös runostani

Sateenkaarikissa

Lapsi tekee muovailuvahasta
sateenkaarenhohtoisen kissan.
Äiti puhaltaa siihen hengen.

Niin jokainen päivä on
ilonkirjava, kehräystä täynnä.

Haikea minisatu löytyy myös kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta.

Iltaloma

Perhonen saattaa pojan iltalomalla satuaukiolle. Eläimet hohtavat valoa ja toivottavat pojan tervetulleeksi kotiin. Hän riisuu harmaat vaatteensa ja painaa kissan sydäntään vasten. Kaunein kehtolaulu on kehräystä ja metsän huminaa. Poika hymyilee, muuttuu leppäkertuksi ruusuun.

Tässä nyt oli kissarunoista vain raapaisu.
Neruda on kuvannut eläinten Suurta Salaperäistä mykistävästi runossaan Oodi kissalle. ”Se oli heti syntyään täydellinen, kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi”. Oodin lopussa hän tunnustaa: ”Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen, sen silmissä on kultaiset numerot.”

Loppuun sopii Arja Kuisman runo:

Vain kissaksi asti
voin kesyyntyä.
Kun lähden, suutele,
kun palaan, suutele minua!
En koskaan erehdy ovesta.

Jo lapsena pidin kovasti Tapio Rautavaaran esittämästä kappaleesta Reissumies ja kissa (sanat Reino Helismaa). Taidanpa kuunnella sen pitkästä aikaa. Sekin on eräänlainen iltasatu.

(Proosan puolella löysin kissan Pajtim Statovcin esikoisromaanista Kissani Jugoslavia. Alexandra Salmelan kirjassa 27 (eli kuolema tekee taiteilijan)oli kissa nimeltään Kassandra, joka oli myös kovin kitkerä ja piikikäs.)

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot