Kerronko kissasta- hän on Hiipijä Kuutamolla.
On takkinsa nukkainen ja tiikerinjuovikas.
Hän nukkuu päivät, yöt kaiket kulkee,
nukkuu ja luuraa ja kulkee, kas katolle mennä julkee,
päivisin mietteliäs ja öisin toimekas,
toki taitava kissa, Kiipijä Kuutamolla.

Noin kirjoitti Eeva – Liisa Manner kokoelmassaan Kamala kissa (jonka alaotsikko on Pilakokoelma Vanhoille lapsille). Kokoelmassa on monia kissamuotokuvia, oodeja, episodeja, satiireja, politiikkaakin. Ratkiriemukasta, tyystin Mannerin muusta tuotannosta poikkeavaa kirjaa suosittelen teillekin syksyn piristykseksi.

Selaan Satu Marttilan toimittamaa antologiaa nimeltään Runojen kissa.
Siitä syksyynkin liittyvä tunnelmapala:

SUMU

Sumu tulee
pienin kissanjaloin.

Se istuu katsellen
yli sataman ja kaupungin
hiljaisin käpälin
ja sitten liikahtaa.

Carl Sandburg

Kissaa ei taida olla vaatimattomimmasta päästä.
Risto Rasa kirjoittaa:

Kissaa ei mikään
puheenaihe kiinnosta
niin kuin se itse.

Sirkka Selja jatkaa:

Katselen nukkuvaa kissaa:
se on kiertynyt kerälle ja kuorsaa
pää niin autuaasti
silkinpehmeää reittä vasten.
Se ei etsi jumalaansa liian kaukaa
nukkuessaan itseään vasten
oman luontonsa suojeluksessa.

Itse olen kirjoittanut pari kissahaikua (Sinioranssi, -96):

Kissa: Kirjoita
minusta olen paras
aihe, kuulitko!

Runo on valmis.
Kissa säntää sylistä,
sähähtää sitten.

Kaija Pakkasen runo löytyy kokoelmasta Iloinen pillipiipari. Siinäkin on todella jotain kissan sielusta:

Katin kosinta

Katti kuvaansa peilistä kurkki,
harmaanjuovikasta.
Tirkisteli sitä tovin:
– Siinäpä tyttö soma on kovin!
Naamakaan ei ole varsin huono,
herkät korvat ja ruusukuono.
Maatiaissukua lienee tosin,
turkki kai halpaa huovikasta.
Mutta silti hänestä heilin teen
ja oitis häntä kosin.
Katti uljaana nousi pystyyn,
ja halataksensa heiliä
löi käpälät vasten peiliä.
Mutta kuinkas kävi? Samalla kurin
lens peili nurin
ja heili katosi pois.

Olipas arka
tyttö parka,
en huoli moista,
vaan etsin toista,

sanoi katti ja häntä pystyssä marssi pois.

Tiitiäisen satupuussa on seuraava runo:
KISSA KRUMELUU

Silkkiturkki, ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
Missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.

Kirsi Kunnas

Jatkan omalla runollani:

Kissa ja tulppaani

Musta kissa rakastui kukkaseen,
tulipunaiseen tulppaaniin.
Kissa kukkaselle hiiren toi,
osti sormuksen, oi, lempeä, oi!
Tulppaani nauroi, oot niin
karu ja karvainen,
minä sievä, silkkinen,
häivy matkoihis, poloinen!

Satakieli ja lakaisukone kokoelmasta on myös seuraava runoni:

Jäänmurtajan uni

Kun Katajanokalla sataa lunta,
viluinen jäänmurtaja näkee unta.

Se ei ole enää Sisu,
vaan pikkuinen kisu.

Se kehrää tulen loimussa,
peikon poppanan poimussa.

Fantasiaa löytyy myös runostani

Sateenkaarikissa

Lapsi tekee muovailuvahasta
sateenkaarenhohtoisen kissan.
Äiti puhaltaa siihen hengen.

Niin jokainen päivä on
ilonkirjava, kehräystä täynnä.

Haikea minisatu löytyy myös kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta.

Iltaloma

Perhonen saattaa pojan iltalomalla satuaukiolle. Eläimet hohtavat valoa ja toivottavat pojan tervetulleeksi kotiin. Hän riisuu harmaat vaatteensa ja painaa kissan sydäntään vasten. Kaunein kehtolaulu on kehräystä ja metsän huminaa. Poika hymyilee, muuttuu leppäkertuksi ruusuun.

Tässä nyt oli kissarunoista vain raapaisu.
Neruda on kuvannut eläinten Suurta Salaperäistä mykistävästi runossaan Oodi kissalle. ”Se oli heti syntyään täydellinen, kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi”. Oodin lopussa hän tunnustaa: ”Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen, sen silmissä on kultaiset numerot.”

Loppuun sopii Arja Kuisman runo:

Vain kissaksi asti
voin kesyyntyä.
Kun lähden, suutele,
kun palaan, suutele minua!
En koskaan erehdy ovesta.

Jo lapsena pidin kovasti Tapio Rautavaaran esittämästä kappaleesta Reissumies ja kissa (sanat Reino Helismaa). Taidanpa kuunnella sen pitkästä aikaa. Sekin on eräänlainen iltasatu.

(Proosan puolella löysin kissan Pajtim Statovcin esikoisromaanista Kissani Jugoslavia. Alexandra Salmelan kirjassa 27 (eli kuolema tekee taiteilijan)oli kissa nimeltään Kassandra, joka oli myös kovin kitkerä ja piikikäs.)