You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2015.

Jatkan samasta aiheesta kuin Raili edellä. Teknisiä ongelmia.

Olen käyttänyt tietokonetta vuodesta 1984, opiskeluajoista asti päivittäin. Vuodesta 1993 kainaloiseni on ollut tietokoneita ammatikseen räpläävä henkilö. Minulla on aina ollut kohtuullisen hyvä kone. Kun edellinen on alkanut tahmata ja väsyä, kodin tietotuki on loihtinut tilalle perustellun uuden, vuosiksi ehomman.

Koskaan aiemmin ei siis ole tapahtunut sitä, mitä saatui viime viikon torstaina. Tulin aamuyöstä hoitamaan koneelleni jotain tärkeää asiaa ja kohtasin sinistä vilkuttavan ruudun. Kun aamulla palasin, sama toistui.

Oli deadline viikko. Olin paniikinomaisesti takonut kasaan erästä käsikirjoitusta. Olin luvannut lähettää sen viime perjantaina kolmelle kollegalle, joiden kanssa pidämme tällä viikolla kässärityöpajan.

En päässyt käsiksi tiedostoon. En päässyt käsiksi myöskään oppitunteihin, joita olin juuri valmistanut, lastenkirjakäsikirjoitukseen jonka deadline on parin viikon päästä, en maileihini, en kalenteriini, en valokuviin enkä kymmeniin exceleihini, joiden pyörittäminen ja päivittäminen on lempiharrastukseni (minulla on taulukot mm. ensilumesta, taloutemme vedenkäytöstä ja vuosittain tekemästämme omenamehun määrästä).

Varmuuskopioita oli, mutta niin kuin niiden luonteeseen kuuluu, ne kuvaavat jotain hetkeä jossain kaukaisessa tai läheisessä menneisyydessä, eivätkä tätä ja nyt.

Levy kiidätettiin lääkärille. Kohtasin maahisen, joka oli naamioitunut ihmiseksi ja vielä joskus päätyy romaaniin.

Levyllä oli elämäni 90-luvulta asti sähköpostien ja dokumenttien muodossa. Kun siihen lisätään nurkissa tulvehtivat lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat, pahvilaatikot täynnä lasten askarteluja, erilaiset dokumentit sukuni historiasta, valokuvat, laskut, tiliotteet ja kirjapinot, työhuoneessa on vaatteita lukuunottamatta kaikki eloton, mitä minulla on.

En käynyt työhuoneessa neljään päivään. Se on pisin aika, jonka olen ollut poissa.

Mikä ilo, helpotus, riemu ja vapaus! Ei minkäänlaista ahdistusta kaikesta siitä, mikä ehkä on kadonnut.

Vietin neljä onnellista päivää. Makasin sohvalla, luin, kylvin vaahdossa, kävin kävelyllä, vesijumppasin, lauloin ja leivoin. Samaa siis kuin aina muulloinkin – jos nyt kirjoittamista ei lasketa mukaan – mutta vapaana kaikesta siitä painosta, joka ei poistu sydänalasta ja vatsanpohjasta muulloin kuin jouluaattona ja kesäloman keskimmäisinä päivinä.

Tekeminen loppui kertaheitolla. Ei mitään, mitä pitäisi tehdä.

Kun tiedostot toivusti saatiin parin päivän päästä palautetuiksi, jatkoin niin levänneenä ja iloisena, etten minkään loman jälkeen.

Kaikki olisi voinut mennä. Mikään ei mennyt. Olen aina tiennyt syntyneeni erityisen onnekkaiden tähtien alle. Kaupan päälle sain tavata maahisen. En aiemmin tiennyt, että heitä on oikeasti olemassa.

Johanna

Ainakin viime aikoina  aikaa on mennyt luvattoman paljon teknisiin ongelmiin. Kone on yrittänyt elää omaa elämäänsä, vähän kuin tuo vielä kasvatusvaiheessa oleva koiranpentuni. Kummatkin ovat totelleet, jos on sattunut huvittamaan.

Sille piti siis tehdä jotain.

Olin tosin yrittänyt jo pari kertaa aiemmin. Vienyt jopa lähihuoltoon, missä sitä kai viidenkymmenen euron edestä siliteltiin, sillä ei se ainakaan korjaantunut. Nyt olivat jo järeämmät hommat tarpeen.

Olen kerran aikaisemminkin ottanut yhteyttä Microsoftiin ja saanut silloin hyvän avun. Tulokseen pääsemiseksi on ensin hauska vaihe, jossa luovutan koneen hallinnan etäkorjaajalle. On vähän kuin videota katselisi, kun hiiri liikkuu näytöllä ja sitä sun tätä tapahtuu selvästi ohjatusti, vaikka itse istun tumput suorina. Niin tuo meni nytkin.

Joten pitäkää nyt peukkuja kaikki, että tämä taas toimisi. Ainakin palvelu oli nopeaa, hauskaa ja sain vielä lupauksen uudestakin sessiosta, jos on siihen tarvetta.

En oikeastaan pelkää teknistä puolta tässä työssämme, mutta en sitä riittävästi osaakaan. Olen työskennellyt teknisellä puolella televisiossa, mutta siitä on jo aikaa. Ei tämän nykytekniikan perässä sillä koulutuksella pysytä.

Olisi oikeastaan hauska tietää, miten iso prosentti kirjailijoista tosiaan hallitsee työhön liittyvät tekniset laitteet ja niiden ohjelmat, miten iso osa tulee niiden kanssa sentään juttuun ja miten isolle osalle ne ovat työn synkeä tuntematon osa.

Sillä ikävän tärkeä osa työtämme tekninen puoli kuitenkin on.

Monet maailman tapahtumat järkyttävät – viimeisimpänä Pariisin terrori-iskut. Joskus sitä kyseenalaistaa oman työnsä merkityksen tässä hullussa maailmassa.

Sitten taas usko työhön herää. Tarinoiden tekeminen, kirjojen kirjoittaminen ON tärkeää. Siitä huolimatta, että lukemisharrastus on vähentynyt. Ja etenkin siksi.

Tiedetään, että lukeminen auttaa meitä ajattelemaan ja tuntemaan empatiaa. Se tukee meitä ihmiseksi kasvamisessa.

Tällä viikolla sain kokea pari iloista kirjoihin liittyvää kohtaamista.

Kävimme kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa torstaina Helsingissä lastenkirjakioski Toukassa. Siellä kuvattiin pätkä lastenkirjallisuusaiheiseen Kulttuuricocktail-ohjelmaan. Pieneen puotiin sattui samaan aikaan nuori pienen vauvan äiti. Nainen kertoi, kuinka hänen isänsä oli aikoinaan lukenut hänelle päivittäin koulun jälkeen. Nykyään isä ostaa tyttärelleen kirjan joka jouluksi. Nyt tämä nainen halusi välittää saman onnen omalle lapselleen ja oli aloittanut lukemisen vasta muutaman kuukauden ikäiselle vauvalleen.

Perjantaina olin vierailulla Myrskylässä. Kirjastonhoitaja kertoi lainauksien vähentyneen paikkakunnan kirjastossa viime vuosikymmeninä. Silti suurin osa koululaisten käsistä nousi, kun kysyin, kuinka moni lukee kirjoja. Lapset olivat innoissaan. Vierailun jälkeen olin jälleen kerran vakuuttunut siitä, että lapset janoavat edelleen tarinoita. Ja meidän aikuisten pitää puhua kirjoista innostuneesti ja kunnioittavasti. Onhan lukeminen sentään aikamoinen onni ja ilo.

Mila

Nämä kirjat otin esiin, kun valmistauduin puhumaan Myrskylän koululla eskareille sekä eka- ja tokaluokkalaisille.

myrkskylävierailu

Muun muassa lastenkirjakioski Toukassa Helsingin Kalliossa voi tavata kirjojen rakastajia.

toukkakauppa

Siskon 50-vuotispäivät Pohjanmaalla sattuivat huonoon saumaan (matkalle piti lähteä kesken hyvän luomiskauden). Sitten iski flunssa kuumeineen. Blogiaiheetkin pyörivät päässä kolme päivää.

Välillä kuuntelin Pasi Koivusen Hyvinvointia rentoutumalla cd-sarjaa. Toisena päivänä Antti Rimaajan Rentoutus-cd:tä (vuodelta -97). Molemmat levyt toimivat yleensä hyvin, suosittelen!
Rentoutuslevyjen jälkeen kokeilin punaviinilorausta, sekään ei auttanut stressiin.
Tänään kuuntelin Matti Rag Paanasen ja Anneli Saariston Aleksis Kivi-levyä. Väliin samojen tekijöiden Federico Garcia Lorca-levyä. Molemmissa levyissä oli syvän surun ja kuoleman teemoja. Itkin itseni tyyneksi.

Marraskuun kunniaksi valitsin muutaman kuolemarunon, joissa on makaaberejakin sävyjä.

Ihmeellinen päivä

vierailin vanhan äitini luona raisiossa
jokatiistainen kohtauksemme
ihmeellinen hidas kävely
saatoin hänet hierojalle
pysähdyimme tämän tästä
tajusin elämän surun
sydämen haurauden
yksinkertaiset iänikuiset rutiinit
nordean pankkivirkailija kääpiöfarmaseutti
kauhuelokuvan kalakauppias
odotellessani täytin r-kioskilla teivon ravien kupongit
hidas ihmeellinen kävely takaisin kotiin
kaupan kautta
kanankoivet musta makkara pitosyltty hylamaito
hedelmät vihannekset perunalastut
katselimme tuntemattoman lapsenlapsen valokuvaa
ihmeelliset silmät
nojatuoliin nukahtavan äidin hiljaisuus
ihmeellinen hetki
kun suljin oven

(Markku Into, Hyvä yö, -03. Tässä samalla myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut lokakuussa 70-vuotta täyttäneelle Innolle!)

Tuija Välipakka sai Runoratsu-palkinnon, jonka jakoi TaRu-ry. Onneksi olkoon, Tuija! Hänen kokoelmastaan Take Away on seuraava runo:

Kuoleman jälkeen pihaasi ajaa huomaamaton pakettiauto
ja vie sinut pois kuoleman jälkeen jalkasi sidotaan kiinni
ja äänesi puristuu paperilapuksi varpaaseesi
kuoleman jälkeen hermosolusi delaavat ja rigor mortis
tekee sinusta haravanvarren

kuoleman jälkeen sinua kohdellaan kunnioittavasti

kuoleman jälkeen patologi viiltää sinut auki kurkusta häpyliitokseen:
hän irrottaa kielesi ruokatorvesi henkitorvesi
keuhkot sekä sydämen
hän irrottaa pernasi haimasi mahalaukun
maksan ja lisämunuaiset
hän irrottaa virtsarakkosi ja peräsuolesi
kuoleman jälkeen hän poraa paineilmasahalla kallosi halki

sitten hän sulloo syynätyt elimesi takaisin
joskin satunnaisille paikoille
kuoleman jälkeen olet yhä se sama kaaos kuin eläessäsi

kuoleman jälkeen sinua kohdellaan kunnioittavasti

kuoleman jälkeen omaisesi hakevat Kotipizzasta perhepizzan
ja surevat sitä ettet enää näe näitä omenankukkia

Wislawa Szymborska jatkaa runollaan
Hautajaiset

”niin äkkiä, kuka olisi osannut aavistaa”
”stressi ja tupakka, minä varoitin häntä”
”mitäpä minulle, entä itsellesi”
”kukat pitää ottaa pois paperista”
”veljelläkin petti sydän, se kulkee suvussa”
”en olisi tuntenut sinua kun sinulla on tuo parta”
”hän saa syyttää itseään, aina sauhuamassa jotakin”
”sen uuden kaverin oli määrä puhua, mutta miestä ei näy”
”Kazek on Varsovassa, Tadek ulkomailla”
”sinä olet ainoa fiksu, osasit ottaa mukaan sateenvarjon”
”mitä siitä jos hän oli muita lahjakkaampi”
”ei, se on läpikulkuhuone, Barbara ei suostu siihen”
”totta kai hän oli oikeassa, mutta se ei ole mikään syy”
”arvaa vain kuinka paljon, peltityöt ja maalaus”
”kaksi munankeltuaista ja ruokalusikallinen sokeria”
”se ei ollut hänen asiansa, mitä se hänelle kuului”
”vain sinisenä ja pieniä kokoja”
”viisi kertaa eikä mitään vastausta”
”olisin tietenkin voinut, mutta niin olisit sinäkin”
”hyvä että edes vaimolla oli yhä työpaikka”
”en tiedä, sukulaisia kai”
”tuo pappi on ihan Belmondon näköinen”
”en ole ennen käynyt tällä puolella hautausmaata”
”näin hänestä unta viikko sitten, se tiesi tätä”
”tytär ei ole hassumman näköinen”
”se meillä kaikilla on edessä”
”sanokaa minulta osanotto leskelle, minulla on jo kiire”
”se kuulosti niin paljon paremmalta latinaksi”
”mennyttä mikä mennyttä”
”nyt maistuisi huurteinen”
”soitellaan”
”raitiovaunu numero neljä tai bussi numero kaksitoista”
”minä lähden tänne päin”
”me taas tänne”

Lopuksi sopinee eräänlainen iltasatu kokoelmastani Pitäkää kiinni hatustanne! (Ihme, -98)

Flora Simperi

Lapsi astelee luurangon puutarhaan. ”Hei! Minä olen Ritva, mikä sun nimi on?” Luuranko ojentaa kätensä ja hymyilee surumielisesti: ”Flora Simperi.”
”Sun etunimestä tulee markariini mieleen”, lausahtaa lapsi. Luuranko naurahtaa: ”Se tarkoittaa kukkien ja kevään jumalatarta.” Luuranko katselee nuokkuvia kasvejaan ja nyppii kuolleita lehtiä. Puussa visertää yksinään nukkavieru lintu. Luuranko yskii sille vastaukseksi. ”Mennään sisälle, täällä on niin kylmä”, sanoo Ritva.

He juovat kaakaota ja kuuntelvat Lauantain toivottuja levyjä. Lapsi tuijottaa takkatulta ja silittää mustaa kissaa, kun luurangon villatakista putoaa puulattialle nappi. Flora ojentaa sen Ritvalle: ”Ota tämä muistoksi tästä kultaisesta päivästä.”

(Kuten tiedättekin Floran kamuja löytyy Tampereen tuomiokirkosta, käyn niitä silloin tällöin siellä ihailemassa. Yhtä inspiroivia kuin Muuminäyttely!)

Uusin kirjailijalöytöni on hollantilainen Herman Koch. Luin hänen psykologisen romaaninsa Illallinen. En lainkaan ihmettele, että romaani on saanut arvostetun Publieksprijs-palkinnon. Suosittelen!

Tomerasti elämässä kiinni, marrasterveisin Heikki.

Ehdolla kuusi komeaa kirjaa – kuusi kirjailijaa ja kaksi kuvittajaa:

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)

Raadin perustelut:

Surunhauras, lasinterävä piirtää esiin kokonaisen maailman erilaisine maailmakatsomuksineen ja kulttuureineen. Kaksi mannerta elää toisistaan tietämättöminä, sillä siteet ovat jo ajat siten katkenneet. Meren ylitys on paitsi huima seikkailu, myös matka yli ajatusmaailmoja rajoittavien horisonttien. Enoranta johdattaa tarinaa monen kertojan näkökulmasta muodostaen moniselitteisen tarinakudoksen, jossa mikään ei ole ennalta arvattavaa.”

*

Tuula Kallioniemi: Pako (Otava)

”Pieni mutta erittäin pippurinen kirja. Paikoittain aidosti pelottava, jopa ahdistava. Tuula Kallioniemen Pako nivoo yhteen neljän nuoren tarinat ja käsittelee tärkeitä ja vaikeitakin aiheita kuten vanhempien välinpitämättömyyttä, alkoholismia, koulukiusaamista sekä lapsikaappausta. Jännittävässä teoksessa ei ole mitään turhaa, kaikelle on paikkansa, ja vaikka lyhyeen tarinaan on pakattu paljon asiaa, mikään aihe ei tunnu päälleliimatulta. Erittäin rehellinen kirja, joka pitää tiukasti otteessaan ensimmäisestä virkkeestä viimeiseen.”

*

Elina Lappalainen ja Christel Rönns (kuv.): Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee? (Tammi)

”Asiallinen ja samalla hauska tietokirja lapsille ruoan alkuperästä ja siitä, mistä syömämme ruoka oikeasti tulee. Kirja yhdistää asiatietoa ja lapsenomaista kerrontaa sopivasti ja ottaa huomioon myös ajankohtaiset eettiset näkökulmat ruoan tuotantoon. Kuvitus tukee tiedollisen sisällön sanomaa värikkäästi ja havainnollisesti.”

*

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin (Otava)

Mauri ja vähä-älypuhelin on riemastuttavan omaperäinen tarina ystävyydestä, erilaisuudesta ja yhden ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa maailman epäreiluuteen. Mauri kaivaa toiveikkaasti tunnelia Egyptiin muuttaneen ystävänsä luo, vaikka projekti näyttääkin hieman suunniteltua hitaammalta. Veera Salmi tavoittaa ilmiömäisesti lapsen logiikan ja huumorin ja kuljettaa mukana isoja teemoja kepeällä kerronnalla. Kirjoittajan oma kuvitus tekee kirjasta vielä hauskemman ja helppolukuisemman.”

*

Nadja Sumanen: Rambo (Otava)

”Rambo tahtoo olla tavallinen 14-vuotias poika, mutta ei kuitenkaan ole. Tarinan teemana ovat tämän päivän yhteiskunnassa niin tavalliset syrjäytyminen ja perheen ongelmat, mutta se on silti valoisa ja toiveikas. Kirjailija maalaa viipyilevällä ja kauniilla kerronnalla elämänmakuisista henkilöistä kietoutuvan kertomuksen, joka pitää lukijaansa otteessaan loppuun asti. Ramboa tulee ikävä heti kirjan loputtua.”

*

Mila Teräs ja Karoliina Pertamo (kuv.): Hämärinkäinen (Karisto)

”Ehkä jopa hiukan vaisujen kansien sisältä avautuu lumoavan kaunis maailma, jollaista harvoin näkee lasten kuvakirjoissa. Kirjaa on ilo lukea jo pelkästään sen ainoalaatuisen tunnelman takia. Karoliina Pertamon upeat ja runsaat kuvitukset komppaavat Mila Teräksen runollisen herkkää tekstiä, ja lopputuloksena on hieno teos joka muistuttaa meitä, että välillä on hyvä hiljentyä ja unohtaa arjen kiireet. Hellyttävän hyvä kirja.”

*

Palkintoraatiin kuuluivat Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg (pj), nukketeatteritaiteilija Alma Rajala ja toimitusjohtaja Pablo Steffa. Palkinnon saaja julkistetaan 16. marraskuuta, sen valitsee Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila.

Finlandia Junior -palkinnon jakaa Suomen kirjasäätiö. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Grafomania onnittelee lämpimästi ehdokkaita – fantastisia lasten- ja nuortenkirjojen tekijöitä!

Ps. Grafomaanikko Milalle tietenkin extra-rutistus ja suurkiitos lempeän jännittävästi kudotusta Hämärinkäisen tarinasta!

Mila Teräs (Kuva: Karisto)

 

Kanssailoiten uutisoi

Kirsti

Suomen Kirjailijaliitto jakoi Helsingin kirjamessuilla Kirjailija kiittää -palkinnon. Se myönnettiin tänä vuonna suomalaisen kirjavinkkauksen uranuurtajalle Marja-Leena Mäkelälle poikkeuksellisen merkittävästä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.

Kuva: Suomen Kirjailijaliitto

Monipuolinen Mäkelä on työskennellyt kirjastonhoitajana, läänintaiteilijana, runoilijana, kouluttajana ja kirjavinkkarina. Vuosikymmenien ajan hän on kiertänyt kouluja ympäri Suomen ja virittänyt lukuintoa lapsiin, nuoriin, opettajiin ja vanhempiin. Palkintoperusteita lainaten: ”hän on tehnyt työtä suomalaisten lukuharrastuksen hyväksi enemmän ja pitempään kuin mahdollisesti kukaan toinen yksityishenkilö”.

Lisäksi Mäkelä on kouluttanut uusia vinkkaajia, jotka puolestaan ovat jakaneet oppia eteenpäin. ”Mäkelä on voimallisesti luonut uskoa siihen, että lapset ja nuoret voidaan kasvattaa – tai pikemminkin houkutella – lukijoiksi ja että kirjallisuus kuuluu lapsiperheiden jokapäiväiseen arkeen.”

Kirjailija kiittää -tuunnustus myönnetään henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai projektille, joka on edistänyt merkittävästi suomalaista kirjallisuutta ja lukemisharrastusta sekä vaikuttanut kirjallispoliittiseen keskusteluun. Palkintoon kuuluu teos kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen Kirjailijaliitolle tekemästä sarjasta Kaksivärikala. Vuosittain jaettava palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 Erkki Tuomiojalle.

Grafomania onnittelee ja halaa Marleeta niin lämpimästi kuin ikinä osaa!

 

 

 

Uusimmat kommentit

Raili artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot