You are currently browsing the monthly archive for joulukuu 2015.

Luistimet ja teräsjää. Paras mahdollinen yhdistelmä vuoden viimeiselle päivälle.

IMG_0005

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

IMG_0010

Koko maailma on mun.

 

IMG_0017

Maailman huonoin kuva minkistä naapurin laiturin alla. (Jos olisin ruotsalainen, olisin arvellut venäläisten sukellusveneeksi.)

 

IMG_0031

Sain kaverin! Veljenpoika viiletti niin, ettei tahtonut pysyä kuvassa.

IMG_0035

Lahtea ristiin ja rastiin.

 

 

IMG_0036

Hyviä piruetteja vuodelle 2016 – iloa ja leikkiä!

*

Kirsti

Ei tosiaan. Aika ryminällä ja varsin aikaisessa vaiheessa alkaa kaupallinen joulu käydä päälle. Väkisin. Kyllä vain! Siitä en pidä.

Joulusta sen sijaan pidän. Siihen liittyy sittenkin, sivuilmiöistä huolimatta, niin paljon hyviä asioita, tärkeimpänä kaikista toisten muistaminen ja ajatteleminen. Ja kyllä vain, kaiken sen kaupallisuuden takaa tulee vähitellen hiipimällä joulumieli ja aattoillasta alkaen myös -rauha.

Meillä kirjoitetaan vielä joulukortteja, koska juuri niissä jouluun hyppäävät mukaan ehkä hyvin harvoin enää tavatut mutta mielen pohjalla yhä asustavat ystävät. Jokaista korttia kirjoittaessani mietin, mitähän vastaanottajalle kuuluu juuri nyt. Ja niiden kohdalla, joita en ole nähnyt, kuinkahan heidän vuotensa on mennyt.

Takaisin tulevasta kortista saatan saada vastauksen, tai ainakin tiedän, että sielläkin vielä muistetaan. Lämmittää se, tuo joulumieltä.

Se, että pidän niin paljon joulusta, on tietysti pitkälti myös kirjojen ansiota. Niin pienestä kuin muistan pukin kontissa oli kirjoja jokaiselle perheen jäsenelle. Taisin jännittää niitä kaikkein eniten. Tuleeko juuri se toivomani kirja, vai toiselle tai kolmannelle sijalle asettamani. Ja voi niitä joulujen kuvauksia varsinkin englantilaisissa kirjoissa! Vatsa täynnä niitä pystyi kuitenkin hyvin lukemaan.

Aattoiltana joululaulujen ja leikkien jälkeen se sitten alkoi: hiljaisuus. Jokainen meistä istui aivan varmasti keskittyneesti lukemassa. Joskus sentään hillitön hihittely saattoi saada muutkin hymyilemään. Joku meistä neljästä sisaruksesta oli ilmeisesti saanut Kiljusen herrasväkeä luettavakseen. Sama hiljaisuus jatkui vielä seuraavaan päivään ja vasta Tapanina täytyi alkaa taas palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Kerran joku luokkatoverini jopa tuhahti vähän paheksuvasti, että teillä luetaan aina. Kai se näytti vähän tylsältä. Mutta me kirjojen ystävät tiedämme, että tylsää lukeminen on varsin harvoin, oman toivekirjan lukeminen ei ikinä.

Siispä leppoisaa ja kirjaisaa joulua aivan jokaiselle!

Raili

 

Taitaa tulla vihreä joulu. Mutta onhan sekin kaunis, kuten kuvasta näkyy. Lauantaina näyttäytyi myös tuo mystinen valoilmiö.

IMG_9458* * *

Viikko sitten maanantaina Lempäälässä vielä oli lunta. Silloin kuvattiin Lotto-insertti, jonka myötä toivottelen kaikille Grafomanian lukijoille ja kanssamaanikoille mitä rauhallisinta loppuvuotta!

Kirjoittelemisiin,

Kirsti

 

 

 

Moni meistä lapsille ja nuorille kirjoittavista käy kouluvierailuilla. Yleensä lähden reissuun innokkaana. Junassa on luppoaikaa, ja rentoutuessa mieleen saattaa pulpahdella jopa uusia tarinoita.

Reissuillani olen päässyt tutustumaan erilaisiin paikkakuntiin. Olen muun muassa körötellyt kirjastonhoitajan kyydissä Lapin pitkillä teillä poroja seuraten. Olen käynyt Pohjois-Karjalassa ja ihaillut siellä maisemia traktorin lavalta.

Olen istunut kahviloissa ja käynyt kirpputorilla, illallistanut ainoana asiakkaana autiossa lappilaisessa motellissa, pölähtänyt opettajanhuoneisiin ja vaellellut ihanissa kirjastoissa.

Ja tietysti olen puhunut kirjailijan työstä, kirjoista ja lukemisesta.

Varsinkin alakoulussa saa varautua vastaamaan yllättäviinkin kysymyksiin kuten:

Minkä ikäinen olet?

(Yleensä seuraa kauhistunut, epäuskoinen kohahdus sen jälkeen, kun olen kertonut ikäni!)

Mikä on lempiruokasi? Entä lempieläimesi? Lempivärisi? Lempikirjasi? Lempi–?

Kuinka paljon saat kirjoistasi rahaa?

Oletko kirjoittanut Harry Pottereita?

Entäpä jos seuraava kirjasi sijoittuisikin Muumilaaksoon?

Saisinko nimmarin myös mummolleni?

Tai sitten: Miksi kirjoitat? Mikä on kirjailijan työssä kaikkein vaikeinta? Mikä on mukavinta?

Vierailut vievät aikaa ja voimia, mutta myös antavat paljon. Saan energiaa, kun näen lasten innostuvan kirjoista ja odottavan hyviä tarinoita.

Vaikka lukemisen vähenemisestä puhutaan paljon, suurin osa käsistä nousee yleensä aina, kun kysyn, kuinka moni lukee kirjoja.

Luokissa osataan usein vakuuttavasti kertoa myös lukemisen ihanuudesta: Siitä kuinka lukeminen rentouttaa ja rauhoittaa, kuinka kirjojen avulla pääsee pois omasta arjesta ja kuinka lukien voi kokea erilaisia tunteita kuten jännitystä. Lukemalla kuulemma oppiikin yhtä sun toista.

Joskus joku pieni oppilas on alkanut saman tien väsätä omaa kirjaansa. Moni lainaa kirjan – kirjailijavieraan tai jonkun muun.

Yleensä tuntuu, että reissuun kannatti lähteä.

 

Mutta nyt alkaa pikku hiljaa olla levon ja loman aika. Syksy on ollut aika työntäyteinen.

 

Joulun ja kirjojen valoa kaikille!

Mila

 

P.S. Tämä kuva on viime vuodelta Kolarista, missä toisinaan ajettiin tielle sattuneiden porojen perässä koululta toiselle.

Viime vuonna Kolarissa matkattiin toisinaan porojen tahdissa koululta toiselle.

 

Anni Polva -kirjallisuuspalkinto on myönnetty Laura Lähteenmäelle kolmiosaisesta North End -sarjasta (WSOY 2012-2014).

Valtakunnallinen palkinto jaetaan joka toinen vuosi, ja se on suunnattu lapsille tai nuorille sarjakirjoja kirjoittaville kirjailijoille. Anni Polvan syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta, minkä kunniaksi jaettiin ensimmäisen kerran rahapalkinto, 1000 euroa. Palkinnon myöntää Lounais-Suomen kirjailijat.

Laura Lähteenmäki

Laura Lähteenmäki (Kuva: Toni Neffling)

Grafomanialta tuhti ja lämpöinen rutistus Lauralle!

*****

Tänään julkistettujen Topelius- ja Arvid Lydecken -kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistat näyttävät tältä:

TOPELIUS-PALKINTO

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa (WSOY)

Mervi Heikkilä: Louhen liitto (Haamu)

Jyri Paretskoi: Shell´s Angles ja beibit (Karisto)

Kirsi Pehkonen: Voittolaukaus (Karisto).

ARVID LYDECKEN -PALKINTO

Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat (WSOY)

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa, kuvitus Elina Warsta (Teos)

Hanna Lundström: Rassel prassel puss Poesi för nybörjare, kuvitus Maija Hurme (Schildts & Söderströms)

Timo Parvela: Kepler62. Kirja yksi:Kutsu, kuvitus Pasi Pitkänen(WSOY)

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti, kuvitus Pasi Pitkänen (Tammi).

Perinteiset kirjallisuuspalkinnot jakaa Suomen Nuorisokirjailijat ry. Topelius-palkinnon saa ansiokas nuortenkirja ja Arvid Lydecken -palkinnon lastenkirja. Palkintojen saajat julkistetaan 13.1.2016, palkintosumma on 2016 euroa. Palkintoraadin puheenjohtajana toimii erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho, muina jäseninä äidinkielenopettaja Ida Kaaria ja tutkija, kriitikko Myry Voipio. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania onnittelee kaikkia ehdokkaita!

 

 

Tämän pitkän syksyn jatkuessa olen lukenut mm. Herman Kochin kirjat Illallinen ja Naapuri (Lääkärin luen heti, kun sen käsiini saan). Lukulistallani olivat seuraavatkin romaanit:Aki Ollikainen, Järjestäjä (Antti Holma), Se on sitten kevät (Marja -Liisa Vartio), Alexandra Salmela (27), Jää (Ulla -Lena Lundberg), Hippa (Mikko Rimminen.

Varsinkin Kochin Illallinen oli hurja, sysimusta ajankuva, psykologinen trilleri, joka sai haukkomaan henkeä. Kaiken lisäksi kirjaimellisestikin hirvittävän hauska. Naapurissa oli päähenkilönä kyyninen ja katkera kirjailija, suosittelen tätäkin kirjaa. Koulumaailmassakin romaanissa liikuttiin.

Marja – Liisa Vartion Se on sitten kevät ja Lundbergin Jää koskettivat myös, niissä oli jylhyyttä ja vakavuutta, joista pidin.
Holma, Salmela ja Rimminen kirjoittivat paikoitellen hauskasti, vaikka löivätkin välillä kaiken läskiksi.

Minulla on varmaankin tuhannen kirjan lukulista, jota täydennän lähes päivittäin.
Silti haluaisin teiltä, arvoisat lukijat, hieman kirjavinkkausta. Vaihteeksi haluaisin tämän loputtoman loka-marraskuun jatkuessa lukea jotain sydämellistä ja hauskaa, ei niin kyynistä kirjallisuutta. (Toki kirjoissa saa olla traagisuuttakin ja elämän nurjaa puolta, mutta jotain valoa samalla.) Klassikoita tai ihan uusia kirjoja, joista teillä on tullut hyvä mieli. Runoa, proosaa, lastenkirjoja, mitä vain.. Tyylikin on vapaa.

Lastenkirjahyllystä käsiini osuivat Annika Eräpuron Benin kulmilla, sekä Jukka Itkosen Käpälämäki. Aivan mainioita hyvän mielen kirjoja!

Lopuksi hieman etuajassa runoni

TALVIPÄIVÄNSEISAUS

Lampun valo,
kynttilän valo,
ilon valo.

Loistavat
mustan kissanpennun silmät,
loistavat
peikkovanhuksen silmät,
loistavat
lapsenlapsen silmät.

On koti,
on syli,
on lämpö.

Tervehtien Heikki

Takana kolmen tunnin terapia paikassa koti, olohuone, sohva. Todistettu: mieliala voi nousta parissa tunnissa järven syvimmistä mudista taivaanlakeen.

Kyseessä leikekirjaterapia.

Istunnon jälkeen.

Istunnon jälkeen.

Mihin terapian teho perustuu? Oivalluksiin, muistutuksiin ja päänsilityksiin, kuten 1) mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan, 2) tullut paljon tunnustusta ja hyvää palautetta, 3) tutustunut kiinnostaviin ihmisiin, joista monista tullut ystäviä, 4) kutsuttu tapahtumiin ja paikkoihin, joihin vain villeissä unissa olin kuvitellut osallistuvani, 5) saanut jakaa ja kohdata, 6) tullut ymmärretyksi – ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Päivitän leikekirjaa pari kertaa vuodessa, yleensä keväällä ja loppusyksystä. Hetkenä jolloin luhistuisin. Elän uudelleen puolen vuoden tapahtumat. Samalla selailen vanhoja leikkeitä. Olenko tämä minä, kirjoittanut nämä kaikki, liitänyt, nauttinut ammatin vapaudesta, saanut kiitosta ja huomiota? Kyllä. Saanko esitellä: onnenkirsti.

Täsätä kaikki alkoi, Vili Voipiosta 2014. Säilössä jopa postin saapumisilmoitus tekijänkappaleista!

Ekan leikekirjan eka sivu. Tästä kaikki alkoi, Vili Voipiosta 2004. Tallessa jopa postin saapumisilmoitus tekijänkappaleista.

Tänään tuli täyteen numero seitsemän. Se on kaunis ja levollinen luku.

Punainen on uusin.

Oikealla tuorein, hyvänpunainen.

Pidättekö te muut leikekirjaa? Ja terapoitteko itseänne niillä?

Toiset keräävät juttuja idoleistaan. Onko egoismia haalia talteen kaikki itseään koskeva?

Täytyy vielä myöntää, että terapiani teho perustuu osaltaan fuskaamiseen ja valikointiin: kun luen vanhoja leikekirjoja, harpon yli paskat arviot. Voisin toki jättää ne kokonaan liimaamatta, mutta se olisi jo törkeää kaunistelua. Ainakin jälkipolville. Tai miksi ylipäätään oletan, että joku on kiinnostunut leikekirjoistani minun mentyä?

Tahdon lisää terapiaa. Menen ammeeseen ja luen rakkaan ystäväni Antjen ihmeellistä Linnun maisemaa.

Kirsti

 

 

 

 

Arkistot