Takana kolmen tunnin terapia paikassa koti, olohuone, sohva. Todistettu: mieliala voi nousta parissa tunnissa järven syvimmistä mudista taivaanlakeen.

Kyseessä leikekirjaterapia.

Istunnon jälkeen.

Istunnon jälkeen.

Mihin terapian teho perustuu? Oivalluksiin, muistutuksiin ja päänsilityksiin, kuten 1) mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan, 2) tullut paljon tunnustusta ja hyvää palautetta, 3) tutustunut kiinnostaviin ihmisiin, joista monista tullut ystäviä, 4) kutsuttu tapahtumiin ja paikkoihin, joihin vain villeissä unissa olin kuvitellut osallistuvani, 5) saanut jakaa ja kohdata, 6) tullut ymmärretyksi – ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Päivitän leikekirjaa pari kertaa vuodessa, yleensä keväällä ja loppusyksystä. Hetkenä jolloin luhistuisin. Elän uudelleen puolen vuoden tapahtumat. Samalla selailen vanhoja leikkeitä. Olenko tämä minä, kirjoittanut nämä kaikki, liitänyt, nauttinut ammatin vapaudesta, saanut kiitosta ja huomiota? Kyllä. Saanko esitellä: onnenkirsti.

Täsätä kaikki alkoi, Vili Voipiosta 2014. Säilössä jopa postin saapumisilmoitus tekijänkappaleista!

Ekan leikekirjan eka sivu. Tästä kaikki alkoi, Vili Voipiosta 2004. Tallessa jopa postin saapumisilmoitus tekijänkappaleista.

Tänään tuli täyteen numero seitsemän. Se on kaunis ja levollinen luku.

Punainen on uusin.

Oikealla tuorein, hyvänpunainen.

Pidättekö te muut leikekirjaa? Ja terapoitteko itseänne niillä?

Toiset keräävät juttuja idoleistaan. Onko egoismia haalia talteen kaikki itseään koskeva?

Täytyy vielä myöntää, että terapiani teho perustuu osaltaan fuskaamiseen ja valikointiin: kun luen vanhoja leikekirjoja, harpon yli paskat arviot. Voisin toki jättää ne kokonaan liimaamatta, mutta se olisi jo törkeää kaunistelua. Ainakin jälkipolville. Tai miksi ylipäätään oletan, että joku on kiinnostunut leikekirjoistani minun mentyä?

Tahdon lisää terapiaa. Menen ammeeseen ja luen rakkaan ystäväni Antjen ihmeellistä Linnun maisemaa.

Kirsti