Tuon oli tarkoitus ilmaista pikkupalelemista, mutta näyttää enemmän kehräykseltä. Miksipä ei. Nyt jos koskaan on hyvä käpertyä lämpöiseen kehräilemään. Vaikka voi tässä  koneenkin ääressä istua, jos on sattunut saamaan kultaiselta kollegalta kynsikkäät tassuja lämmittämään. Sen verran viileää meillä on sisälläkin.

Olen vaihteeksi ihmetellyt, minne koneen vaihtamisen yhteydessä kätkeytyi hurjan tärkeä tiedosto, jota jouduin hakemaan hartaasti. Löytyi sentään lopuksi. Siitä oli otettu yksi jos toinenkin varmuuskopio, mutta mikään ei suostunut aukeamaan, näytti vain tyhjää. Olin jo päättänyt alkaa naputtaa koko pitkää tiedostoa uudelleen ja tyynnytellyt itseäni sillä, että muistamisen kannalta se voisi olla hyödyllistä. Noin näppärä on ihmismieli. Tiedostossa on tosiasiassa niin paljon tiukkaa asiaa ja vuosilukua, että aivan varmasti en olisi muistanut edes pientä osaa uuden naputtelunkaan jälkeen. Näin on siis hyvä, valmis tiedosto on taas käytössäni.

Vanha kone pitäisi viedä huoltoon, mutta siellä siltä häviävät lopullisesti kaikki tiedot. En taida vielä uskaltaa.

Löysin  eilen jälleen aarteen. Kävimme jossain vaiheessa bibliofiilien huutokaupassa ja ostimme ison pinon kirjoja, joista oletin olevan hyötyä työssäni. On niistä, mutta oli siellä myös itselle aivan uutta ja tähän asiaan varsinaisesti kuulumatonta. Äsken juuri tutkin suurta Karjalan karttaa, jonka oli ”julaissut Karjalan keskushallitus” vuonna 1921. Se oli V. Keinään laatima ja sovittama ”kansallisuuskartta Itä-Karjalasta ja Kuollan niemimaasta”. Varsin kiinnostavaa, mutta ei tässä tarpeellista.

Sen sijaan ehdottomasti hyödyllinen juuri meneillään olevan työni kannalta on Jussi Raition ”Uralin kahden puolen, elämyksiä Neuvostoliitossa  vuosina 1918-21”, vuodelta 1943. Uralille joutui harhailemaan aika moni suomalainen noihin aikoihin, mutta kiinnostavaa tuossa on myös, että kirja uskallettiin julkaista vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Ja taas olen tässä: löydän koko ajan niin paljon lisää kiinnostavaa luettavaa, että toivoisin jonkun vähitellen heittävän minulle pelastusrenkaan ja muistuttavan, että jossain vaiheessa on maltettava lopettaa taustamateriaalin penkominen, ennen kuin niihin vallan hukkuu. Muuten karsiminen tulee liian vaikeaksi, sillä sitähän lopulta aina pitää tehdä paljon. Vaikka yksityiskohdat kirjassa ovat hyviä, niiden kanssa on pakko yrittää säilyttää maltti.