Kun uusi kirja on ilmestymässä, sitä tietysti vähän jännittää sen vastaanottoa. Kerron uutukaisen syntymästä yleensä ainakin somessa ja livenäkin tilaisuuksissa, joihin minut on kutsuttu kirjoistani puhumaan. Vasta tekeillä olevat kirjat vievät samalla jo täysillä mukanaan. Muutama ajatus kannattaisi silti uhrata juuri ilmestyneen teoksen markkinoinnille.
En ole kuitenkaan luonteeltani myyntinainen, joten olen huono myymään yhtään mitään (varsinkaan kappaletta omasta sielustani). Innostun kyllä kirjan sisällöstä puhumisesta.
Ymmärrän, että jonkin verran kirjailijankin täytyy tehdä kirjansa markkinoinnin eteen. Pääasiassa kuitenkin koen tehtäväkseni omaan työhöni eli kirjoittamiseen keskittymisen. Jos sisältö ei kanna, vaikea kirjaa on kaupata, vaikka tukena olisi minkälainen markkinointikoneisto tahansa.
Tuntuu mukavalta, jos kustantaja järjestää esiintymistilaisuuksia messuilla ja muuallakin, some- ja lehtimainontaa. Pitkän uurastuksen jälkeen varmasti jokainen kirjailija haluaa tuntea, että joku muukin kuin tekijä itse uskoo kirjaan. Jonkinlainen markkinointiin panostaminen on kustantajan puolelta tällainen ele.
Miten tärkeänä sinä pidät kirjojesi markkinointia? Kuka sinun kirjaasi markkinoi?
Kuinka paljon vastuu kirjan markkinoinnista on mielestäsi kirjailijalla itsellään? Ja mitä kirjailijan kannattaa asian eteen tehdä?
Loppukevennykseksi vielä tämä:
Vuonna 1924 Suomen Kuvalehdessä kirjailijoihin tutustuttiin muun muassa arvuuttemalla heitä silmien perusteella: ”Silmät ovat sielun peili. Silmistä pitäisi siis loistaa se valo, joka sydämessä on. Yllä julkaisemme kuudentoista kirjailijamme silmät. Ovatko ne niin puhuvat, että ne ilmaisevat Omistajansa. Ovat kyllä.”
Lehden ammoinen lukija on lyijykynämerkintöjen perusteella ollut tunnistavinaan Larin- Kyöstin (2), Aino Kallaksen (3), Arvid Lydeckenin (7), Jalmari Finnen (9), Onni Okkosen (13) ja Santeri Ivalon (15).
Aika hyvin. Muut menivät oikein, mutta Arvid Lydeckeniksi luultu olikin Hilja Haahti.
Lehtijutussa varmistetaan vielä lopuksi: ”Ei liene syytä mainita, että parhaiten oppii tuntemaan kirjailijan hänen teoksestaan.”
Mila
Grafomania 
5 kommenttia
Comments feed for this article
1 helmikuun, 2016 klo 11:01 am
Johanna Hoo
Hieno visa, saa nähdä mikä lehti tekee ekana uusinnan.
Markkinoinnissa ja myynnissä minua ilahduttaa suuresti se, että kustantamossa on ammattilaisia sitä hoitamassa. Ajattelen samoin, että minun hommani on keskittyä kirjoittamiseen. Sen ehdoilla sitten voi esiintyäkin, jos paukkuja ja aikaa riittää.
1 helmikuun, 2016 klo 4:16 pm
Markku Kesti
Tuosta saisi kyllä ihan oivan nettivisailunkin, jos vain joku haluaisi sen järjestää. Kaikki halukkaat vain selfietalkoisiin ja lähettämään kuvia eteenpäin!
Ja kun puheeksi tuli, niin kai sen kisan voin järjestää vaikka itse, jos kukaan muu ei ala. Mulla ei vain ole palkinnoksi kuin mainetta ja kunniaa.
1 helmikuun, 2016 klo 4:43 pm
kirsti k
Jep, hauska visa. Nuo Hilja Haahdin silmät ovat kieltämättä melkoisen sukupuolettomat. Muutamista näkee heti, kuuluvatko naiselle vai miehelle.
Myös minua ilahduttaa kustantamon kyky ja halu markkinoida. Puhun kyllä mielelläni kirjoistani, jos joku kyselee – ilman haastattelijaa se on vaikeaa.
Kotisivuille nostan aina uutukaisen, ja linkkaan oheen arvosteluja, kiittäviä tietysti.
Yhdestä kirjasta olen tehnyt trailerin youtubeen.
Runokirjat ovat luontevia tuoda tykö, koska tykkään lukea runojani ääneen. Tosin miellän sen enemmän ihmisten kohtaamiseksi kuin markkinoinniksi, kuten muutkin esiintymiset ja haastattelut. Aivoistani ehkä puuttuvat kaupallisen ajattelun solut.
1 helmikuun, 2016 klo 5:18 pm
Nimetön
Kysyntä ei ole ollut niin suurta, että esiintymisistä pitäisi kieltäytyä. Eivätkä yleisökohtaamiset ole vastenmielisiäkään. Esiintymiset kuuluvat kirjailijan työhön. Some-markkinointiin suhtaudun pidättyvästi, mutta Kirstin tavoin nostan uuden kirjan kotisivulle ja ilmoitan siitä fb:ssakin. Twitteriin tai Instagramiin en mene. Anneli
5 helmikuun, 2016 klo 12:32 pm
milateras
Kiitos vastauksista ja kommenteista – ja helmikuun valoa kaikille viikonloppuun!