Kun uusi kirja on ilmestymässä, sitä tietysti vähän jännittää sen vastaanottoa. Kerron uutukaisen syntymästä yleensä ainakin somessa ja livenäkin tilaisuuksissa, joihin minut on kutsuttu kirjoistani puhumaan. Vasta tekeillä olevat kirjat vievät samalla jo täysillä mukanaan. Muutama ajatus kannattaisi silti uhrata juuri ilmestyneen teoksen markkinoinnille.

En ole kuitenkaan luonteeltani myyntinainen, joten olen huono myymään yhtään mitään (varsinkaan kappaletta omasta sielustani). Innostun kyllä kirjan sisällöstä puhumisesta.

Ymmärrän, että jonkin verran kirjailijankin täytyy tehdä kirjansa markkinoinnin eteen. Pääasiassa kuitenkin koen tehtäväkseni omaan työhöni eli kirjoittamiseen keskittymisen. Jos sisältö ei kanna, vaikea kirjaa on kaupata, vaikka tukena olisi minkälainen markkinointikoneisto tahansa.

Tuntuu mukavalta, jos kustantaja järjestää esiintymistilaisuuksia messuilla ja muuallakin, some- ja lehtimainontaa. Pitkän uurastuksen jälkeen varmasti jokainen kirjailija haluaa tuntea, että joku muukin kuin tekijä itse uskoo kirjaan. Jonkinlainen markkinointiin panostaminen on kustantajan puolelta tällainen ele.

Miten tärkeänä sinä pidät kirjojesi markkinointia? Kuka sinun kirjaasi markkinoi?

Kuinka paljon vastuu kirjan markkinoinnista on mielestäsi kirjailijalla itsellään? Ja mitä kirjailijan kannattaa asian eteen tehdä?

 

KIRJAILIJASILMÄ

Loppukevennykseksi vielä tämä:

Vuonna 1924 Suomen Kuvalehdessä kirjailijoihin tutustuttiin muun muassa arvuuttemalla heitä silmien perusteella: ”Silmät ovat sielun peili. Silmistä pitäisi siis loistaa se valo, joka sydämessä on. Yllä julkaisemme kuudentoista kirjailijamme silmät. Ovatko ne niin puhuvat, että ne ilmaisevat Omistajansa. Ovat kyllä.”

Lehden ammoinen lukija on lyijykynämerkintöjen perusteella ollut tunnistavinaan Larin- Kyöstin (2), Aino Kallaksen (3), Arvid Lydeckenin (7), Jalmari Finnen (9), Onni Okkosen (13) ja Santeri Ivalon (15).

Aika hyvin. Muut menivät oikein, mutta Arvid Lydeckeniksi luultu olikin Hilja Haahti.

Lehtijutussa varmistetaan vielä lopuksi: ”Ei liene syytä mainita, että parhaiten oppii tuntemaan kirjailijan hänen teoksestaan.”

Mila