Jäin tuon edellisen Jyrin postauksen jälkeen oikein miettimään, mikä mahti kirjoitetulla tekstillä on, ja on ollut jo pitkään. Erityisesti näissä päivän polttavissa kysymyksissä se on näkynyt niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Niillä kiihotetaan ja rauhoitetaan, puhutaan järkeä ja järjettömyyksiä, ja valitettavan usein lukijana vain vahvistetaan omia kieroutuneitakin käsityksiä.
Toisaalta kirjoitetun sanan aika ihmiskunnan historiassa on tietysti varsin lyhyt. Olen taas tavaillut Kansalliskirjaston digiaineiston sanomalehtiä vuodelta 1896. Uutisiksi katsottu aineisto on joskus koomistakin nyt luettuna, mutta epäilemättä tuohon aikaan kelpasi hyvin uutiseksi esimerkiksi naiseen törmännyt pyöräilijä. Ajopeli oli vast’ikään vaihtanut nimeä velosipedistä polkupyöräksi, ja oli monen mielestä aika epävarma ja epäilyttävä keksintö. Naiselle ei törmäyksessä käynyt kuinkaan, mutta olisi voinut käydä. Kyllä se uutiseksi riitti, ehkä myös lisäämään epäluuloja.
Aina digitoituja vanhoja lehtiä lukiessani olen kiitollinen niille, ymmärtääkseni vapaaehtoisille digitoijille, joiden ansiosta voin lukea niitä nyt omassa työhuoneessani. Ne eivät ole kovin selkeää tekstiä näinkään, mutta huomattavasti helpompia lukea kuin aikanaan Kansalliskirjaston vanhoilta laitteilta, joissa olivat kovilla niin silmät kuin niskakin. En kertakaan päässyt ulos ilman jomottavaa päänsärkyä. Kun kerran olin vääntäytynyt lukusaliin ja saanut laitteen käyttööni, en sieltä heti malttanut poiskaan lähteä. Nykyinen vaihtoehto on huomattavasti mukavampi ja ergonomisempi.
On sinne Kansalliskirjaston lukusaliin silti yhä mentävä aika useinkin, sillä digitoituina ovat vasta vuosien 1771 – 1910 -lehdet. Tämänkertaisen työni kanssa osa tapahtuma-aikojen lehdistä on sentään jo tehty, ja digitointi etenee.
Vanhojen lehtien lukeminen on muuten hurjan hauskaa ja kiinnostavaa puuhaa, kokeile vaikka. Googlaa Kansalliskirjasto digilehdet ja valitse omasi. Kuvittele hetken eläväsi juuri siinä ajassa. Kerro, miltä tuntui.
10 kommenttia
Comments feed for this article
18 helmikuun, 2016 klo 9:37 am
milateras
Lehdistä saa hyvää ajankuvaa, kun kirjoittaa menneisyyteen sijoittuvia tarinoita. Olen tutkinut mikrofilmeiltä vanhoja sanomalehtiä muun muassa ”Tyttö tulevaisuudesta”- ja ”Harmaat enkelit” -kirjojani varten. Olen myös ostanut divareista menneiden vuosikymmenten aikakauslehtiä. Kerran onnistuin hankkimaan mm. Suomen Kuvalehden ja Kotilieden vanhoja vuosikertoja varsin nimelliseen hintaan jostakin nettihuutokaupasta. Vanhimmat niistä ovat noin satavuotiaita. Lehtivanhuksista on ollut työssäni paljon iloa.
Kiitos vinkistä, Raili, täytyypä käydä selailemassa Kansalliskirjaston digilehtiä!
18 helmikuun, 2016 klo 12:49 pm
Nimetön
Digitointi on todellakin suuri helpotus taustatyöstä. Tietokoneen kautta löytyy erittäin laaja lähdeaineisto.
Aikakauslehdet ovat loistava tapa saada ajankuvaa. Minäkin olen ostanut vanhoja Kotiliesiä. Niistä näkee, mitä tavaroita myytiin, millaista oli muoti, sisustus ja ruoka ja aikakauslehdistä välittyvät myös ajan asenteet ja ihanteet.
18 helmikuun, 2016 klo 12:56 pm
kirsti k
Nimetön, jos olet Anneli niin onnittelut komeasta Tulenkantaja-ehdokkuudesta! Taustatyö kannattaa.
18 helmikuun, 2016 klo 1:12 pm
Nimetön
Kiitos onnitteluista, oikein arvattu! En taaskaan muista WordPressin tunnuksiani. Anneli
18 helmikuun, 2016 klo 3:54 pm
Raili
Kansalliskirjastossa on tosiaan myös aikakauslehtiä digitoituina. Tietenkään tuntu ja tuoksu eivät ole samoja kuin käsissä hypisteltävässä lehdessä, eivät liioin värit, mutta ajakuva on.
19 helmikuun, 2016 klo 4:00 pm
milateras
Annelille tosiaan hurjan paljon onnea Tulenkantajat-ehdokkuudesta!
19 helmikuun, 2016 klo 10:23 pm
anuh
Onnea Annelille! 🙂
Ja minkä teit, Raili! Jäin samantien koukkuun digilehtiin, tälle päivälle löysin Mikkeli-lehden vuodelta 1906. Mm. hirmuinen verityö on tehty Puumalassa, ja läänin sairashuoneella on kunnolliselle ja luotettavalle naiselle tarjolla siivoojan toimi.
21 helmikuun, 2016 klo 7:19 pm
Raili
Anu, hurjasti onnea myös itsellesi! Tampereen lastenkirjapäivillä Ihonalaiset sai hienon arvion.
22 helmikuun, 2016 klo 9:05 am
milateras
Minäkin suitsutan Anun Ihonalaisia: mahtava ja puhutteleva dystopia, jonka soisin mahdollisimman monen lukevan!
23 helmikuun, 2016 klo 1:12 am
heikkiniska
Minäkin kiitän vinkistä, sinua Raili. Pitääpä tutustua Kansallisarkiston digilehtiin. Terv. Heikki