Hammaslääkäriajan lähestyessä kirjoitan yllätys, yllätys Thorbjörn Egnerin kirjasta Satu hammaspeikoista. Luin, että kirjaa on ollut hammaslääkärien odotushuoneissakin. Kevättalven piristykseksi lukulistallani ovat myös Kasper, Jesper ja Joonatan (Kolme iloista rosvoa), sekä Hyppelihiiri Myökkipyökki metsässä. Muitakin Hyppelihiiri-kirjoja varmaan on.

Egner ( 1912-1990) oli norjalainen lastenkirjailija, piirtäjä, kuvittaja ja lauluntekijä. Egnerin kirjoista otetaan edelleen uusintapainoksia ja niitä on julkaistu yli 20 maassa. Oman tuotantonsa lisäksi hän käänsi mm. A. A. Milnen Nalle Puh-kirjoja, sekä muutakin lastenkirjallisuutta norjaksi. Hän tuotti lukukirjoja peruskouluun ja toimitti säännöllisesti lastenohjelmia radioon.

”Satu hammaspeikoista”, tarina julkaistiin ensimmäisen kerran jo 1941 ”Den nye barneboka”- satukokoelmassa . Karius ja Baktus (itsenäinen kirja) julkaistiin 1949. Suomeksi kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1961 Eeva-Liisa Mannerin suomentamana.

Kaksi hammaspeikkoa, suomeksi (vähän tylsästi?) Möö ja Paa asuvat Jussi-pojan suussa. Jussi on herkkusuu, jolle maistuvat pullat ja karkit. Hampaitaan hän pesee viiden viikon välein. Eipä siis ihme, jos hammaspeikoilla on lokoisat oltavat! Peikot rallattavat Iloisessa laulussa : ”Karamellit makeat/ sata kertaa paremmat/ on kuin vellit sakeat,/ näkkileivät rapeat.”

Peikot heiluttelevat ahkeraan hakkujaan, Paa saa talonsa valmiiksi kulmahampaaseen ja istuu parvekkeella nauttien olostaan. Möö mekastaa alhaalla ”kellarissa”, niinpä Jussi saa kovan hammassäryn. Kamalan hammasharjan uhatessa peikot huutavat: ”Älä tee niin kuin äiti käskee, Jussi!” No, Jussi harjaa hampaat ja peikot laulavat suruissaan: ”Harja teki jekkua,/ ei nyt ole nekkua,/ eikä pullaa, leivosta,/ kyll´ on olo kamala.”

Jussi menee lopuksi hammaslääkäriin. Möön sanoin hammaslääkäri on hirviö, joka nitistää meidät kaikki. Pora muuraa peikkojen hienot talot umpeen. Karkin muruakaan ei enää löydy nälkäisille peikoille.Seuraavana iltana, kun Jussi pesee hampaitaan, eivät hammaspeikot pääse minnekään pakoon hammasharjaa. Peikkoparat huuhtoutuvat viemärin kautta merelle, jossa pelastuivat lautalle.

Alun perin satu loppui niin, että peikot kuolivat huuhtoutuessaan viemäriin. Tämä johti siihen, että lapset eivät enää halunneet harjata hampaitaan, koska eivät halunneet tappaa näitä söpöjä peikkoja.

Satu on opettavainen, silti se koskettaa vielä 54-vuotiastakin. Egner on myös kuvittanut kirjan. Joku hieman moitti hänen kuvitustyyliään, mutta eikö hammaspeikkokirjan kuvitustyyli saakin olla hieman sottainen? Itse pidin (ja pidän), kun toinen hammaspeikoista on punatukkainen.

Kirjan lopussa ovat Iloisen laulun ja Surullisen laulun nuotit.

Wikipediasta luin, että Egnerin hammaspeikot eivät olleet aivan ensimmäisiä lajissaan. Aili Somersalon 1927 ilmestyneessä Terveyssatuja-kirjassa hammaspesun tärkeyteen opastettiin hammassärkypeikkojen avulla.

Entisaikaan monien kipujen ja sairauksien, myös hammaskivun aiheuttajaksi ovat myös aikuiset uskoneet erilaisia olentoja. Suomessa on vielä 1800-luvulla arveltu hammassäryn aiheuttajaksi hammasmatoa.

No, hammasmatoa minulta tuskin löytyy, hammaskiveä kyllä. Urheasti kuitenkin menen hammaslääkäriin.

Terveisin Heikki Hassutus

*