Tahdon jakaa. Kaksi hidasta, kirkasta ja syvää.

  1. Kristiina Wallinin uunilämmin runokokoelma Valon paino (Tammi 2016), olkaa hyvä.

IMG_8045 Runot puhuvat surusta, muistoista, käsittämättömästä ja keskeneräisyydestä. Hellästisilittävää, lohduttavaa.

  • olisin mieluummin jokin konstailematon kukka. (s. 22)
  • olivatko päivät aina/ toiselta syrjältä leikki? Suuri lintu lentää ohi, siipi hipaisee niin/ ettei sitä ymmärrä mutta. (s.22)
  • olen pikkulikkaririmppakinttu ja sanon: mikään paha ei yllä. Sanon sen/ kolme kertaa: kuolema ei yllä, ei kuolema, kuolema. (s. 28)
  • kuinka syvä on meren materia kuinka/ loputtomia kierteet, kierteissä etenevä ajan oikku. (s. 35)
  • jokainen metsä on metsänkaltainen poikkema metsästä, jokainen/ meistä on. Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus/ pakkaslumisuuden aika (s. 45)
  • jokin selittämätön tulee näkyväksi/ kuin appelsiinien tuoksu. (s. 50)
  • Ehkä käsittämätön tekee kaikesta hieman/ enemmän totta. (s. 59)

Kiitos. Jäin valoon, kevenevään.

*

2. Elina Lätin tuore blogi Leipäteksti, olkaa hyvä.

IMG_8061

Kaiken hulinaviestinnän keskellä on huojentavaa pysähtyä pitkälle mietityn tekstin ääreen. Lätti kirjoittaa vivahteikkaasti ja perehtyneesti. Ja miten kiinnostavista aiheista!

Makupala ensimmäisestä postauksesta 11.2.2016: Minulle kirjoittaminen on tapa jäsentää sisäistä kaaosta. Ajatus hidastuu, aivot keskittyvät yhteen lauseeseen ja kappaleeseen kerrallaan. Saan harkita sanoja, kokeilla eri vaihtoehtoja ja tunnustella mitä vaikutelmia mielessäni ja kehossani herää. Ilman tekstiä ajatus on ”valmis” nopeammin, mutta jotain tärkeää jää huomaamatta tai unohtuu.

19.2.2016: Tapasin pari kuukautta sitten erään toimittajana pitkään työskennelleen miehen, joka kertoi kirjoittaneensa 17 romaania. Yhtäkään ei ole julkaistu. (… ) Jos vaihtoehtoina ovat nälkätaiteilijuus tai kirjailijan työhön sopivan puolison hankinta, valitsisin mieluiten kolmannen vaihtoehdon niin kuin Sofi Oksanen. Kirjoittaisin kirjoja, jotka myyvät.

26.2.2016: Tulenkantajien kirjakauppa on julistautunut itsenäiseksi valtioksi, ja on siten kaikkien kirjoista ja tarinoista kiinnostuneiden syntymäoikeus. Ehkä siksi ovesta astuessani hengitän vähän helpommin. Ehkä siksi siellä uskallan kysyä estoitta tuntemattomalta kirjoittaako hän, tai mitä hän on lukenut. Siellä olen oikeassa paikassa, heimoni parissa. (…) Mikään kirjakauppa ei elä pyhällä hengellä. Vaaraa ei tarvitse arvailla, se on koko ajan näkyvillä kuin punaviinitahra paidanrinnuksessa. Toisia se häiritsee, toisia ei.

Hiphei, pitkästä aikaa taisin jäädä blogi-koukkuun, eikä edes hirvitä. Kiitos Elina, odotan vesi kielellä seuraavaa kirjoitustasi. Mutta älä suotta kiirehdi, hissukseen hyvä tulee.

Kirsti