Mitäkö tuo nyt on olevinaan. Sitä vain, että jossain vaiheessa meille opetettiin puhe- ja kirjoituskielten olevan aivan erilaisia. Niin kuin useimmille ovat edelleen. Kasvava suuntaus näyttää silti olevan, ettei niillä enää eroa olekaan. Joskus se ärsyttää, joskus ei.

Äsken sentään hätkähdin, kun hyvää kirjakieltä kirjoittava tyttäreni oli naputellut sähköpostiviestinsä nykytyyliin ilman isoa kirjainta välimerkkien jälkeen ja välimerkkejä sinne tänne huiskien. En hätkähtänyt siksi, että hän oli tehnyt niin, ja huomautti lopuksi niin tahallaan tehneensä. Hätkähdin sitä, että en lukiessani ollut kiinnittänut asiaan mitään huomiota. Ei ollut siis ollenkaan ärsyttänyt, sisältö kiinnosti sillä hetkellä enemmän kuin kirjoitusmuoto.

Kirjailijan pitää tietysti pystyä erottamaan tyylit toisistaan, ja varsinkin nuorille kirjoittavat joskus jopa pilaavat kirjansa uskottavuuden kirjoittamalla muka nykykieltä, joka tosiasiassa on jo kuukausia sitten vanhentunutta. Esimerkiksi suoraan englannista otetut sanat, sanonnat ja lyhennykset yleistyvät sitä vauhtia, että välillä suorastaan huolestuttaa.

Mitä sanotte, onko huoleen aihetta? Vai myönnetäänkö rauhassa, että kieleemme on aina juuttunut uusia vierasperäisiä sanoja, nyt tahti on vain kiihtynyt. Tosiasiassahan monet niistä elävät jonkin aikaa ja jäävät pian unhoon. (Kuka muuten käyttää useinkaan enää sanaa unho?) Kun nyt taas olen istunut arkistossa lukemassa lehtiä 1900-luvun alusta, hämmästyn usein, miten tähän päivään kelvollista kieltä niistä löytää paljonkin. Paatos sentään on toiselta ajalta, ja sitä on.

Kieli nousi taas vahvasti ajatuksiini, sillä Vuotalon lukupiirissä vieraillessani siitäkin tuli puhetta. Siellä oli luettu viimeisimpäni Voidaan kutsua ulkopuolelle lain ja siitä keskusteltiin. Tunnustin joskus tekeväni paljonkin työtä juuri kielen vuoksi. Vanhat lähteet houkuttelevat välillä liiankin vanhanaikaiseen ilmaisuun, mutta se kultainen keskitie pitäisi vain löytää.

Kuinka moni pystyy kirjoittamaan kieltä, jossa ei ole korjaamista? Olen kuullut, että sellaisia ihmisiä on. Lause on jo niin valmiiksi mietittynä, ettei kaipaa muutoksia. Lupaan kadehtia jokaista ilmoittautujaa.