Runokokoelmia myydään keskimäärin 200-300 kappaletta, 500 kappaletta on jo huippua, kertoi taannoin Sanasadon Erkki Kiviniemi Aamulehden haastattelussa. Suuret kustantajat ovat lähes karsineet runokokoelmat valikoimistaan, vaikka tahkoavat suuria taloudellisia voittoja esim. dekkareillaan ja oppikirjoillaan. Eturivin runoilijoiden julkaisutahtiakin on harvennettu isoissakin kustantamoissa, minulle on henkilökohtaisesti kerrottu.

Itse lähetin mielestäni hiotun haiku-tankakokoelmani ensin kolmelle suurimmalle kustantajalle. WSOY ja Otavat vastasivat parin kolmen kuukauden sisällä, Tammen ein odottelu kesti puoli vuotta. Sitten päätin lähestyä erästä vanhaa kustantajaani. Kuinka ollakaan tekstini oli unohtunut kustantajan sähköpostien sekaan. Hän kirjoitti, että runoni ovat hyviä ja selkeitä. ” Mutta: En jaksa uskoa tämän kustantamisen taloudelliseen kannattavuuteen, meillä on muutenkin melkoisesti ns. kulttuurityöprojekteja (taloudellisesti kannattamattomia). Toivotan parempaa onnea ja vastaanottoa toisaalla.”

Onneksi vaihtoehtoja riittää. Täältä Tampereelta löytyy Sanasato, joka julkaisee tasokasta, vähälevikkästäkin kirjallisuutta. Niinpä toimitin käsikseni sinne.

Sitten on J. K. Ihalaisen luotsaama Palladium Kirjat, joka julkaisee runsaasti runoutta. Poesia lienee keskittynyt kokonaan runouteen. Teos on ainakin jonkin verran julkaissut runoutta. Nihil Interit tuli runouden saralta myös mieleeni. Paasilinna on julkaissut ainakin Tuija Välipakan runokokoelman. Netistä kustantajia löytyy vielä paljon lisää. Arvoisat lukijat, tuleeko teillä mieleen vielä muita runoutta julkaisevia kustantamoita?

Itse tykkään sanoa asiat napakasti, siksi kirjoitan runoja. Jotkut runot ovat vain muutaman sanan mittaisia, silti ne voivat sisältää koko elämän. Itseäni korostamatta mieleeni tulee eräs vanha haikuni: Vähän puhuivat/ minulle äiti, isä./ Enemmän joki.

En tiedä mistä voima minuun, meihin tulee. Elämämme on yhtä odottelua, vastauksen saanti kestä kuukausia, joskus yli vuodenkin. Jo sovitut projektitkin voivat viivästyä. Esim. runovärityskirjani ilmestyminen siirtynee vuoden päähän kuvittajan sairastuttua. Koko ajan kirjoitan, kirjoitamme odottelun ja epämieluisten yllätysten ohessa uutta. Eikö se olekin melkoinen ihme?

Joskus muinoin Arja Tiainen vieraili jollain kirjoittajakurssilla. Hän korosti, että kirjailijalla pitää olla toipumiskykyä. Totisesti! Ja paksu nahkakin, vaikka olemme herkkiä, lisään minä.

Ruikuttamatta, sisukkaasti kevättä kohti! Ja kirjoitetaan vielä runojakin, se kustantaja voi löytyä vaikka nurkan takaa.

Terveisin Heikki (hauskaa kun sukunimi Sitkiä löytyi kirkonkirjoista!).