You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2016.
Grafomaanikkomme Kirsti Kuronen on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon teoksestaan ”Paha puuska”.
Luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta luonnehtii teosta näin:”Kuronen käsittelee teoksessaan Paha puuska rankkaa ja ahdistavaa aihetta taitavasti ja luo runonkaltaisessa muodossa kauniin ja ehjän tarinan.”
Kirsti Kurosen lisäksi palkinnon saivat Siiri Enoranta teoksesta ”Surunhauras, lasinterävä”, Aino Havukainen ja Sami Toivonen teoksesta ”Tatun ja Patun ihmeellinen joulu”, Emmi Itäranta teoksesta ”Kudottujen kujien kaupunki”, Anneli Kanto teoksesta ”Pyöveli”, Katja Krekelä teoksesta ”Hurjalinna” ja Pekka Kytömäki teoksesta ”Ei talvikunnossapitoa”.
Tampereen kaupunki on jakanut kirjallisuuspalkintoa vuodesta 1944 lähtien. Palkinnot myönnetään vuosittain tamperelaiskirjallisuuden parhaimmistolle, joka on julkaistu palkinnonjakoa edeltävänä vuonna.
Lämpöiset onnenrutistukset Kirstille – ja onnittelut muillekin palkituille!
*
Kiitos Milalle uutisoinnista ja kaikille onnitteluista. Olen tavattoman iloinen palkinnosta. Arvoa lisää se, miten juhlavin menoin palkinnot jaetaan – ja missä paikassa: Tampereen Raatihuone on sanalla sanoen hegästyttävän upea!
Panin Annelin tavoin merkille, että lasten- ja nuortenkirjallisuus on hyvin edustuttuna tänä vuonna. Mainiota.
Annelin vinkistä lisään muutaman lajitoverin ottaman kuvan. Tunnelma voittakoon laadun.
Onnellisia palkittuja. Kytömäki kättelemässä, takana Kuronen, Krekelä, Kanto, Havukainen, Toivonen ja Enoranta. Palkintoja jakamassa Tampereen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki.
*
Kultaa ja kunniaa.
*
Kera Pekan. Muikeina.
*
Kerro, kerro kuvastin…
*
Innostuneet alakoululaiset hyvien todistusten kanssa? Jyrki Vainonen sai kääntäjäpalkinnon Yeats-suomennoksistaan.
*
Yhtä hieno on pytinki sekä ulkoa että…
*
… sisältä.
*
Bonuksena runoilijattaret Wallin & Kuronen Keskustorin suihkulähteellä lähdössä jatkoille. Huom. jalkakoreografia, silkkaa sattumaa.
*
Vappuisat onnittelut kaikille kanssapalkituille!
Kirsti
Kouluvierailuilla minulla on usein ilo ja onni vastata koululaisten esittämiin kysymyksiin, jotka liikkuvat varsin laajalla skaalalla lähtien suosikkikirjailijastani aina penkkipunnerrusennätykseeni asti. Ihastuttavaa on oppilaiden into saada selville mitä merkillisimpiä asioita kirjailijasta, kirjoittamisesta ja kirjoista. On tiettyjä peruskysymyksiä, joihin saan vastata lähes aina, mutta tässä listattuna muutama vähän harvinaisempi kysymys vastauksineen:
Saako kirjoilla naisia? (kysyjä poika 15 v.)
Ainakin minun kirjojani lukemalla saa varsin kattava käsityksen siitä, mitä ei ainakaan kannata tehdä, jos mielii tehdä vaikutuksen ihastukseensa. Toisaalta, on luvassa myös onnistumisen riemua, mutta nämä vinkit saat vain lukemalla kirjani.
Laajemmin ajatellen kirjat ovat erinomainen työkalu ja salainen ase parisuhdemarkkinoilla. Paljon lukevalle kertyy valtava sanavarasto, jolla voi tehdä vaikutuksen ihastukseen. (Jos vain uskaltaa avata suunsa.) Kun luet paljon, osaat varmasti myös keskustella monista eri asioista. Kirjoista oppii paljon ihmisistä ja elämästä, ja niitä taitoja voi sitten käyttää ihan oikeassa elämässä.
Kirjaa kanniskeleva tai puiston penkillä lukeva herättää varmasti kiinnostusta, siinähän antaa itsestään hyvin fiksun vaikutelman. (Se että osaa lukea, on jo meriitti sinänsä, mutta kirjoilla ihan vapaaehtoisesti itseään sivistävä tai viihdyttävä tyyppi on jo tavoittelemisen arvoinen.) Kannattaa kokeilla eri kirjojen kanniskelua ja testata, mitkä toimivat parhaina houkuttimina.
Katso mitä tapahtuu, jos annat jollekin lahjaksi kirjan. Selvitä salaa, mistä ihastuksesi tykkää, ja etsi sitten hänelle sopiva kirja. Kirjoita alkusivuille henkilökohtainen viesti ja valmistaudu hurmaantuneeseen vastaanottoon.
Siis kyllä, kirjoilla saa naisia!
Mikä oli sinun toiveammattisi pienenä? (kysyjä tyttö 9 v.)
Minusta piti tulla isona Tarzan. Sain äidiltäni auton leopardikuvioisista istuinsuojista ommellun lannevaatteen, sidoin puihin naruja liaaneiksi ja kutsuin kantavalla huudollani metsäneläimiä. Kaikki ei kuitenkaan suju aina niin kuin elokuvissa, ei edes pikku-Tarzanin seikkailut. Törmäsin pyykkinarussa roikkuessani puuhun, tietenkin, eikä metsästä rynnistänyt luokseni villieläimiä, ei edes pieniä, saati sitten norsuja tai leijonia. Painin kyllä pihanurmella suomenpystykorvaleijonan kanssa, mutta hävisin. Minni sai otteen lannevaatteestani, retuutti minua pitkin poikin nurmea, eikä sellainen sovi Tarzanin arvolle. Sittemmin vaihdoin toiveammattini Tarzanista rokkitähdeksi.
Onko sinun talossasi savupiippua, ja jos on, säilytätkö sinä siellä kirjoja? (kysyjä poika 9 v.)
Tällä hetkellä asunnossamme ei ole savupiippua. En ole ihan varma, mutta luulen, että jos meillä olisi savupiippu, siellä ei säilytettäisi kirjoja, ellei olisi ihan pakko. Jos kirjat eivät enää minnekään muualle mahtuisi, niin ehkä sitten.
Mikä on nolointa, mitä sinulle on tapahtunut?
Minulle sattuu noloja juttuja ihan yhtenään, olen vähän sellainen nolojen tilanteiden mies. Ehkä nolointa oli se, kun pyysin sähkömiehen katsomaan temppuilevaa valokatkaisinta, jota sai lyödä ihan kunnolla ennen kuin lamppu suostui syttymään. Osoitin katkaisinta, sanoin ”Näin käy, kun tästä painaa”, painoin katkaisinta kevyesti sormellani – ja lamppu syttyi. Sähkömies katsoi ensin lamppua ja sitten minua. Minä yritin hymyillä.
Vuosittain jaettavan Laivakello-palkinnon ehdokaslista 2016 on komea: Aleksi Delikouras, Anu Holopainen, Jyri Paretskoi, Salla Simukka ja Kalle Veirto.
Laivakello myönnetään tunnustuksena nuortenkirjailijalle joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta. Palkinnon jakajana ovat vuorovuosin Väinö Riikkilä -seura ja Kotkan kaupungin kulttuuritoimijat. Palkinto jaetaan tänä vuonna Dreamwall-tapahtuman yhteydessä Merikeskus Vellamossa Kotkassa 11. toukokuuta.
Iloiset onnittelut kaikille ehdokkaille, ja grafomaanikko-Jyrille ekstrahalaus!
Kuvakirjan tekeminen on oma taitolajinsa. Kuvakirja on usein ihmisen ensimmäisiä kosketuksia kirjallisuuteen ja kuvataiteeseen ja siksi erityisen tärkeä.
Olen tehnyt tähän mennessä neljä kuvakirjaa, kaikki yhdessä kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa. Karoliina on kuvittanut yhteensä noin 30 kirjaa eri tekijöille.
Kuvakirjoista kiinnostuin alun perin luettuani niitä paljon omille lapsilleni.
Pidän kuvakirjoista, koska rakastan sanojen lisäksi kuvataidetta. Koen olevani myös visuaalinen ihminen, värit ja (mieli)kuvat ovat minulle tärkeitä. Kuvakirjassa siis yhdistyvät kaksi rakkauttani, kuvat ja sanat.
Jotakin yllättävää
Hyvä kuvakirja – niin kuin hyvä kirja yleensäkin – avaa maailmaan uusia näkökulmia. Siinä on jotakin yllättävää. Lastenkirjallisuus on erityisen vaativa laji siksi, että lapset itse ovat mestareita katsomaan asioita tuoreista, yllättävistäkin näkökulmista.
Tekstin on sovittava ääneen luettavaksi ja kestettävä useitakin lukukertoja. Kuvakirja on tehty etenkin lapsille, mutta se antaa paljon myös aikuisille.
Kuvakirjan tekstit eivät saa olla liian pitkiä. Kieli on kaunokirjallisuutta, jonka keinoista pienelläkin lapsella on oikeus päästä nauttimaan.
Pienet lapset käyttävät itsekin kieltä hyvin luovasti, kunhan heitä pysähtyy kuuntelemaan. Esimerkiksi ”Elli ja tuttisuu” -kirjaan päätyneet sanat ”huone katsoo ovelta” kuulin omalta tuolloin taaperoikäiseltä lapseltani.
Alussa oli sana – vai kuva?
Kun kuvakirjalla on kaksi tekijää, ensin tulee yleensä tarina. Siihen sitten etsitään kuvittaja, jonka kädenjälki sopii parhaiten kulloiseenkin tekstin henkeen.
Pohditaan myös, sopiiko tarina käsin vai tietokoneella kuvitettavaksi vai käytetäänkö näiden yhdistelmää (kuten esim. kirjoissa ”Olga Orava ja metsän salaisuus” ja ”Hämärinkäinen”). Jotkut kuvittavat vain käsin, toiset taas mielellään tietokoneen avulla.
Joskus kirja lähtee liikkeelle kuvaideasta. ”Olga Orava ja metsän salaisuus” -kirjamme syntyi Karoliinan ideasta sijoittaa tarina kokonaan erilaisten puiden oksille.
Karoliina muuntaa tarinat mielessään kuviksi heti ensi lukemalla.
– Kuvat voivat kertoa muutakin kuin teksti, hän kertoo. – Kunhan ne ovat samasta maailmasta ja kunnioittavat tekstin tyyliä. Eivätkä lisää kirjaan mitään sellaista, joka on ristiriidassa tekstin kanssa.
Tiivistä yhteistyötä
– Kuvitusta tehdessä pidetään tiiviisti yhteyttä, kertoo Karoliina. – Lähetän kuvat aina samaan aikaan sekä kirjailijalle että toimittajalle sitä mukaa, kun ne valmistuvat.
Kuvakirja vaatii kahden tekijän hyvää yhteistyötä ja joustavuutta. Asioista on voitava puhua rehellisesti ja suoraan, ilman että pelkää toisen osapuolen loukkaantuvan.
– Tärkeää on, että molemmat ovat tyytyväisiä kirjaan, Karoliina painottaa.– Kuvittajalle saatetaan esittää vaatimuksia, joita tuntuu vaikealta toteuttaa. Joskus joutuu tasapainoilemaan oman tyylinsä pitämisen ja kirjailijan toiveiden välillä. Tosi harvoin tätä on kuitenkin tullut vastaan.
Kuvakirja hiotaan loppuun tutkimalla tekstiä ja kuvitusta yhdessä.
Miten sana ja kuva keskustelevat toistensa kanssa? Tekstin ei pidä toistaa sitä, mikä on kuvassa jo itsestään selvää.
Valitettavasti lastenkirjoja ei useinkaan pidetä yhtä hienona ja ”vakavasti otettavana” kirjallisuutena kuin aikuistenkirjoja. Se on kuitenkin paremman tiedon puutetta. Esimerkiksi juuri kuvakirja on parhaimmillaan taideteos, jossa tekijöiden näkemykset yhdistyvät kokonaisuudeksi, josta voivat nauttia kaikenikäiset.
Mila
Kuva: Karoliina Pertamo. Tässä ovat näkyvillä kaikki yhdessä tekemämme kirjat.
Tervetuloa Helsingin Villa Kiveen torstaina!
Tervehdys, alla muutamia syitä kolmisen viikkoa kestäneelle nettipimennolleni. Ollut tärkeämpää toimitettavaa, kuten…
Etelä-Toscanan lampaat.
*
Sienan pusuttelevat pulut.
*
”Nel mezzo del cammin di nostra vita…” Agricolan kollegan Danten kotimuseo Firenzessä. Muuten, italian kielessä helvetissä ja talvessa on vaivainen yhden kirjaimen ero: inverno ja inferno (molemmat maskuliineja). Hiihtelyhulluna pidän samankaltaisuutta lievästi outona.
*
Korsikan karut autiorannat…
*
… ja jyleä vuoristo.
*
Miltei kolmeen kilometriin kohoavan Monte Cinton rinteillä oppii lentämään, kun katsoo mallia…
*
… isohaarahaukalta.
*
Korsikan kapoisilla teillä tapaa lehmiä, vuohia ja villejä kaikenkirjavia sikoja. Kuvan porsaassa oli jotain erityisen sympaattista.
*
Vertailussa ehta toscanalainen villisika. Tänä vuonna näin vain kaukaa ja iltahämärässä, ilmeisesti tykkäsivät piilotella vastasyntyneitä porsaitaan. Puolikas pikkupossu näkyy lehmän peräreiän yllä.
*
Tässä vähän paremmin.
*
Jo esiteltyjen lampaiden ja villisikojen lisäksi Toscanassa tutustui muun muassa liskoihin,
*
lehmähaikaroihin,
*
hevosiin,
*
turkinkyyhkyihin,
*
unikoihin,
*
ja Niki de Saint Phallen häkellyttävän tarot-puiston jättikokoisiin mosaiikkipatsaisiin. Isoimman sisällä taiteilija asui puiston rakennusaikana,
*
ja Petriolon hippikylpylään sillan alla rotkon pohjalla ikiaikaisten kylpyläraunioiden kainalossa. Luonnon muovaamia ammeita, mädän munan hajuista kuumaa mineraalivettä ja vieressä virtaavaa jääkylmää vuorivettä,
*
ja siihen ihmeeseen, että kirjakaupassa saa iltakymmeneltä selailla vapaasti kirjoja ja siemailla juomia. Näin Firenzen rautieaseman La Feltrinellissa. Kyllä, etualan teos on Lundbergin Jää. Kuvassa myös puolet matkaseurueesta.
*
Kiitos mitä parhaalle seuralle ja mielenlepomaisemille!
*
Nyt on pakko tunnustaa, että taidan nettipaastota seuraavatkin kolme viikkoa. Syy on tämän näköinen:
Pojan perheen uusi jäsen. 11-viikkoinen Chili, espanjanvesikoira.
*
Espanjattaren tulisesta luonteesta ei vielä havaittu merkkejä. Pehmolelun oloinen, vähän ujo, rauhallinen ja kiltti.
*
Juuri nyt unohdan olevani allerginen – ja hurahdan.
Kirsti
Grafomania 
Uusimmat kommentit