You are currently browsing the monthly archive for kesäkuu 2016.
Juhannus alkaa olla ohi, mutta kesä jatkaa kohisemistaan. Ihmiset vetäytyvät ansaituille lomilleen.
Entä kirjailija? Kirjailija on aina töissä, kesälläkin, lomalla – vai onko?
Ainakin kirjailija on aina aistit auki havainnoimaan, ottamaan vastaan kirjaideoita tai materiaalia päässään kehräytyviin tarinoihin.
Kauniin kesämaailman keskellä hän kirjoittaa muistiin kielikuvan myöhempää käyttöä varten.
Kesäkirjaa lukiessaan hän pohtii, miten kirjan kirjoittaja on ratkaissut joitakin rakenteellisia asioita. Lapsille iltasatua lukiessaan hän miettii, mistä aineksista syntyy juuri tämän kirjan vastustamaton imu.
Lehtiä lukiessaan hän saksii talteen ideoita uusin kirjoihin. Ihmisten joukossa hän painaa mieleensä jotakin kuulemaansa.
Kesäisessä runotapahtumassa vieraillessaan hän kenties huomaa joutuneensa sellaisen runovirran imuun, että hänestä itsestäänkin alkaa läikkyä yli runoja.
Matkoilla sitä vasta uusin silmin asioita näkeekin. Ja taas on kynälle käyttöä.
Sitten, kun kirjailija yrittää yksinkertaisesti vain maata ja levätä, mieli vapautuu – ja alkaa taas kehittää tarinaa.
Kirjailijuus on elämäntapa. Työtä ei voi oikein irrottaa elämästä. Miten te muut sanatyöläiset vietätte lomaa? Mitkä ovat parhaat konstinne irtautua työstä?
Mila
Kesäinen luonto on täynnä inspiroivia yksityiskohtia.
Tiistai 14.6.2016 on piirtynyt maailmanhistoriaan päivänä, jolloin julkaistiin ensimmäistä kertaa suomalaista nykyrunoutta albaniaksi. Antologia on nimeltään Gjuha më e vështirë në botë (Botimet Toena) eli Maailman vaikein kieli.
Runot on kääntänyt albanialaissyntyinen, Suomessa asuva runoilija Silvana Berki. Teoksen laajan esipuheen on muotoillut kirjailija ja kustantaja Erkki Kiviniemi. Alkusanoissaan hän sekä valottaa suomalaisen modernin runouden syntyä että luo katsauksen nykyhetkeen: ”Tähän antologiaan valitut runot edustavat nykyrunouden koko kenttää. Sisällöllisesti ne edustavat koko skaalaa realistisesta absurdiin. Tärkein nykyrunouden elementti on entisestään laajentunut, monipuolistunut ja vapautunut metaforan käyttö.”
Antologiassa on mukana 21 runoilijaa: Juhani Ahvenjärvi, Kari Aronpuro, Anja Erämaja, Pauliina Haasjoki, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, J.K. Ihalainen, Jyrki Kiiskinen, Juha Kulmala, Kirsti Kuronen, Arto Lappi, Liisa Laukkarinen, Helena Sinervo, Saila Susiluoto, Henriikka Tavi, Panu Tuomi, Kristiina Wallin, Caj Westerberg, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen ja Tuija Välipakka.
Ettekä ikinä arvaa! Meikätytölle tarjoutui ainutkertainen mahdollisuus osallistua antologian julkkareihin Tiranassa, yhdessä kääntäjä Silvana Berkin ja kanssarunoilija J.K. Ihalaisen kanssa. Matkasta tuli ikimuistoinen. En malta olla jakamatta iloa.
Ylpeydestä ja onnesta pakahtuva trio: Kuronen-Berki-Ihalainen. Toena-kustantamo järjesti arvokkaan julkistustilaisuuden Albanian kansallismuseon kirjastossa. (Kuva: Aurora Kenga)
*
Nimmareitakin sai jakaa. (Kuva: Aurora Kenga)
*
Mediamyllytys oli hurjaa, vähäisen runoilijan järjen ulottumattomissa. Koko julkkaripäivän juoksimme haastattelusta toiseen. Tässä ORA Newsin studiossa. Keskustelua vetää kirjailija-journalisti Diana Culi. (Kuva: Petrina Ago)
*
Tiranan keskusaukiolla ratsastaa albanialaisten kansallissankari Skenderbeu.
*
Ihmeellistä miten runous jaksoi kiinnostaa vaikka koko Tirana oli sekaisin jalkapallosta. Albania pelaa ensimmäistä kertaa EM-kisoissa. Keskelle katuja ylipiston eteen on rakennettu valtava fanialue, portin takaa löytyy mm. jättikokoinen screen, huvipuistolaitteita ja lapsille pelikenttiä. Jalkapallotaivas.
*
Islanti tasoittaa Portugalia vastaan 1-1! Vähän harmitti, että piinaavan jännä Ranska-Albania meni sivu suun Euroopan yllä lennellessä. Voin vain kuvitella huudon ja hihkun määrän Tiranan Fan Zonella.
*
Lyhyen matkan aikana ehdimme nähdä myös vuoristoa. Paluupäivän aamuna ajelimme Silvanan veljen turvallisessa kyydissä noin 30 kilometrin päässä Tiranasta sijaitsevaan Krujan kauniiseen linnoituskaupunkiin, josta näkyi kauas.
*
Krujan linnan raunioiden kainalossa kuulee vain tuulen. Jos sitäkään.
*
Kiitos Albania. Kiitos Tirana. Kiitos Toena. Kiitos Silvana. Kiitos Jysky. Kiitos Erkki. Kiitos Aurora. Kiitos Petrina. Kiitos Albanian jalkapallojoukkue. Kiitos runous. Kiitos elämä. (Suomi on paitsi maailman vaikein myös maailman monipuolisin kieli.)
*
Nyt toivokaamme, että mahdollisimman pian saamme lukea albanialaista nykylyriikkaa suomeksi. Kuulin pikkuisten lintujen kuiskivan, että sen sortin herkkua saattaa olla luvassa…
Kirsti
Ps. Tässä vielä yksi kuva, jonka sain juuri. Median kiinnostus oli hämmentävää. Huomio tuskin selittyy pelkästään Toena-kustantamon hyvillä mediasuhteilla, kulttuurin täytyy erota suomalaisesta aika lailla. Miettikää tilannetta, jossa tänne tulisi pari albanialaisrunoilijaa vierailulle. Moniko media innostuisi?
Top Channel -kanavan suora Wake up -lähetys juuri alkamassa. Sikäläinen aamu-tv, miljoona katsojaa. (Kuva: Aurora Kenga)
Keväällä apurahan saatuani menin aivan lukkoon. Tuosta apurahan saannin jälkeisestä tuskasta, jopa epätoivosta (niin hullulta kuin se kuulostaakin) saisi ihan oman juttunsa. Tilanne on varmaan tuttu muillekin. Yritin kirjoittaa väkisin, huonolla menestyksellä.
Viimein päätin siivota kaapit, kun en muutakaan keksinyt. Laatikoista löytyi Aamulehdestä leikattuja mietelmiä:
Jokaisen elämä on taivalta itsensä luokse. (Herman Hesse)
Elämästäsi on jäljellä tulevaisuutesi. (Markku Envall)
Joka huolehtii etukäteen kärsii kahdesti. (Kiinalainen sananlasku)
Silmäys on rakkauden ensimmäinen kirjeenvaihto. (Ninon de Lenclos)
Siivouksesta hieman tarmoa saaneena näpyttelin oheiset tekstit Facebook-sivuilleni.Sitten nappasin hyllystä jälleen kerran Sirkka Turkan mainion teoksen Valaan vatsassa (Tammi, 1975)
Sieltä silmiini osui seuraavaa:
Kadotin itseni yrittäessäni samastua milloin mihinkin setään tai tätiin, serkkuun tai serkun ystävään, Tarzaniin tai Janeen, Buffalo Billiin, jopa hänen hevoseensa, yrittäessäni olla mieliksi kaikille ihmisille yhtä aikaa, jotta minusta pidettäisiin, jotta lunastaisin osani ja oikeuteni ihmisenä.
Eräällä lähipiiriin kuuluvalla rakkaallani todettiin keväällä sappitiehytsyöpä. Leikkaus oli huhtikuussa. Hieman dramaattisissa tunnelmissa Valaan vatsassa kirjasta poimin seuraavaa:
Kuolema ui ympärillämme. Kun se koskettaa sydäntä, se sammuttaa tuon pienen tarmokkaan nyrkin. Me vajoamme ja muutumme valoksi. Ja kun valoa on kylliksi, ihmisten ja lempeiden eläinten, on kaiken loppu tullut. Ja lopussa on rakkaus. Ei muuta.
Maanantaina ystäväni kertoi, että äänestyksen jälkeen aloitetaan sytostaattihoito varmuudeksi. Jesajan kirjasta 41. luvusta on seuraava leike:
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Älä arkana pälyile ympärillesi- minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.
Runovärityskirjan nimeltään Lystisaaren kesä piti ilmestyä toukokuussa. Kirjalle on nyt kesäkuussa löydetty uusi kuvittajaehdokas, josta olen iloinen. Sisälläni myllersi useita kuukausia, pelkäsin että kirja ei ilmesty ollenkaan.
Järjestelin myös runokansiot kuntoon. Kesän, valon, ystävyyden ja rakkauden kunniaksi, näillä näkymin vuoden päästä ilmestyvästä kirjastani pari runoa:
Aaltoloitsu
Aallot pienet,
aallot suuret,
kipin kapin
tulkaa tänne!
Aamun aallot, aurinkoaallot,
illan aallot, kuutamoaallot,
tulkaa tänne!
Kuohuen tulkaa,
välkkyen tulkaa,
aallot pienet,
aallot suuret!
Koko saari
teistä tykkää,
tuulispäät, tuulispäät
tulkaa tänne!
(Mummo kutsui aaltoja rantaan. Siiri ja Ville luulevat, että ne haistoivat heidän suklaansa.)
Kaksi seppeltä
Saarella kasvaa
pienen pieniä mansikoita.
Siiri laittaa ne korsiin,
tekee niistä seppeleet
keijulle ja pääskylle.
Kesäterveisin
Heikki
Dagens Nyheterissä oli maaliskuussa parikin ajatteluttavaa kirjoitusta. Otan ensin sen, josta pitäisi ehdottomasti ottaa mallia ja tehdä samoin.
Ruotsissa kirjailijat Gunilla Bergström ja Annika Lindgren sekä kuvittaja Maarit Törnqvist ovat ajaneet läpi mainion ideansa. Bergströmin Hyvää yötä Mikko Mallikas ja Astrid Lindgrenin Päivärinne -kirjoja jaetaan turvakodeissa maahanmuuttajalapsille arabiaksi käännettyinä kaikkiaan 30 000 kappaletta.
Maarit Törnqvist oli vierailemassa maahanmuuttajien vastaanottokodissa ja näytti siellä lapsille ruotsalaisia kirjoa. Lapset katselivat, osoittelivat kuvia, mutta vasta kun hän näytti itse kuvittamansa arabiankielisen Päivärinne-kirjan, innostuivat sekä lapset että aikuiset.
Täytyy tosiaan nolona myöntää, että ennen tämän artikkelin lukemista, en ole tullut ajatelleeksi, miten paljon erilaisten kirjoitustapojen tosiaan täytyy vaikuttaa maahanmuuttajaperheiden lukemisharrastukseen. En liioin tiedä, miten monet niistä, joita me luulemme lukutaidottomiksi, tosiasiassa ovat vain hämmentyneet kirjaimistostamme ja lukusuunnasta.
Aina ollessani maassa, missä kirjaimisto on erilainen kuin meillä, ajattelen sitä, miltä tuntuisi olla lukutaidoton. Minusta se on terveellinen kokemus välillä. Silti en ole tullut ajatelleeksi, että varsin monet maahanmuuttajat joutuvat vieraan kielen lisäksi opettelemaan kirjoittamisenkin uudelleen. Miten tärkeää heille olisi ikävissään ja onnettomina edes hetkeksi voida paeta omalla kielellä kirjoitettujen kirjojen maailmaan. Kunpa tämän voisi toteuttaa meilläkin tulossa olevana Kirjaseikkailu-vuonna.
Toinen ajatuksia herättänyt aihe oli Lotta Olssonin kirjoitus, joka oli reippaasti otsikoitu: Ehkä on tullut aika ajaa alas nuorisokirjallisuus. Noin Ruotsissa, mutta täällä meillähän tilanne näyttää aika lailla toiselta. On meilläkin sekä lasten- että nuortenkirjojen myynti vähentynyt, mutta toisaalta niin on vähentynyt myös kirjamyynti kokonaisuudessaan. Eikä milloinkaan ennen suomalaisia nuortenkirjoja ole viety ulkomaille niin kuin nyt. Salla Simukan Lumikit ovat varmasti ylittäneet hurjimmatkin kuvitelmamme, ja on käännöksiä toki tehty monilta muiltakin.
Lukemisen väheneminen on yhteinen huolemme, mutta ainakin minä uskon edelleen lukeviin lapsiin ja nuoriin. Kirjat pitävät puolensa, vaikka tekniikka voi ennen pitkää muuttua paljonkin. En siis ottaisi edes vakavaksi keskusteluaiheeksi nuortenkirjojen alasajoa. Vai oletko eri mieltä?
Grafomania 
Uusimmat kommentit