Kirsi Kunnaksen iki-ihanat, usein humoristiset ja pippuroidut lastenrunot lienevät useimmille varsin tuttuja.

Tiitiäisen satupuu ilmestyi 1956. Nyt on tämän oivallisen kirjan 60-vuotisjuhla. Kirjaa lukiessani hämmästyn, kuinka hyvin runot ovat kestäneet aikaa. Ne ovat yhä raikkaita, vuoroin nonsense-henkisiä, hulvattoman hulluja ja hauskoja,väliin haikeita ja tunnelmallisen kauniita.

Minulla oli perjantaina ilo olla vieraana Kirjallisessa pihajuhlassa Käpylässä. Kirsi Kunnas esitti siellä runonsa

Kattila ja perunat

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih

ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen, pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih

Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat peunat, voi tätä hoppua
eu tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua.

Vanhan vesirotan, Haitulan, Tunteellisen siilin ja Herra Pii Poon lisäksi pidän erityisesti huimasta runosta, nimeltään

Jansmakko Erikois

Marjan pikku sammakko
hiivapalan söi,
paisui niin kuin taikina
ja päänsä kattoon löi.

Ja puhkas katon huis hais hois
ja hotki pilvet huis hais hois
ja popsi tähdet huis hais hoi
ja kuustakin söi palan pois
ja aamusella auringon,
huh auringon
se vahingossa nielaisi
ja poltti suunsa pahasti.

Marjan pikku sammakko
Jansmakko Erikois
sanoi silloin kvo kvo kvo
kvo vadis vadis kvo kvo kvo
ja noitui noitui: trekators
simsalabim pors vors vors
ja sitten loikki pois.

Runo Piirespaares-maan kuningas eli pitkän nenän tarina jäi mieleeni tänään Tiitiäisen satupuuta lukiessani. Jotenkin minulla tuli mieleen eräs presidentti itänaapuristamme!

Piirespaares-maan kuningas
eli pitkän nenän tarina

Tämä kuuluu nyt jo historiaan
ja siksi se teille kerrotaan:
Ei koskaan enää ketään somista ei
sellainen nenä. Kukaan omista ei
niin pitkää nenää kuin kuningas
kuningas Piirespaares-maan.

Piirespaares-maassa oli kuningas
ja kuningas oli pelokas.
Hän pelkäsi niin että joku toinen vois
kuninkaaksi tulla ja heittäisi pois
hänet kellariin, ihan unohduksiin.
Semmoinen oli kuningas.

Siis kuninkaan käsky kuului niin,
että kaikilta nenänpää leikattiin.
Hän määräsi lain ettei kukaan muu
kuin sellainen vain, jolla ulottuu
nenä taivaisiin, ihan korkeuksiin,
maata hallita saa.

Nenäänsä liimas hän nenänpäät
ja taivaisiin asti nenän nousevan näät.
Vaan kuningaskaan kyennyt ei
sitä kantamaan, se hänet turmioon vei,
sillä nenälleen, ihan kumolleen,
se nenä kaatoi kuninkaan.

Tiitiäisen tarinat (-57) on minulle vieras kirja. Panenpahan sen syksyn lukulistalleni.

Tiitiäisen pippurimyllystä (-91) runosikermää tasapainottamaan poimin seuraavat tekstit:

Leskenlehti

Kun leskenlehti ilmestyy
siihen on hyvä syy:

painotuore lehtinen
kertoo meille uutisen
ja otsikoi sen huolella:
OLLAAN KESÄN PUOLELLA!

Mistä sinä pidät?

Minä pidän
pilkuista
vilkuista
ja tilkuista.
Niitä ei kukaan varasta.
Se niissä on parasta.

Kukapa edes mahtaisi?
Kukapa säkkiinsä ahtaisi
pientä peltotilkkua,
taivaan tähtivilkkua
ja kauneutta,
sen pilkkua!

Tiitiäisen tuluskukkarosta (-00) on runo

Rikas etana

Muistatko rikasta etanaa,
joka söi vain smetanaa,
hummeria haisteli
ja lohenpalaa maisteli.
Piippukin oli merenvahaa
ja taskut täynnä rahaa!
Toki sellainen elellä jaksaa,
jonka ei tarvitse vuokria maksaa!

Tiitiäisen tuluskukkaro sisältää yhteensä 140 (!) runoa A niin kuin Ajatuksesta Ö niin kuin Öhky-Ölppösten sukutarinaan.

Kuinka ollakaan tykästyin N-runoon, nimeltään

Nokikolarit

– Mustaa hikeä ja verikin pikeä,
sanoi nokikolari Olarissa.
– Sama juttu täällä, tämänkin piipun päällä,
sanoi toinen Kolarissa.
– Värillisiä ollaan tässä ammatissa
sanoi kolmas Sammatissa.
– Hampaatkin mustan mustaa plakkia
kuin pelkkää salmiakkia!

Syksyn satoa odotellessa, napakka runo

Huono omenasato

Asuntopula,
sanoi omenamato.

Hanhiemon iloinen lipas sisältää 100 pikku runoa, jotka Kirsi Kunnas on riimitellyt vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista.
Itse olen välillä aika tohelo, ehkäpä siksi pidän erityisesti runosta:

Timperin Taavi

”Kaivossa vettä on niukasti,
ja sekin on siellä tiukasti!”

tuumi Timperin Taavi,
kun kaatui saavi,
ja kuperiskeikkaa meni Anni ja Taavi.

”Pää meni varmasti poikki”,
tuumi Taavi ja kotiinsa loikki.

Hän otsaansa sitoi kääreen
ja hieroi rohtoa sääreen
ja sanoi seuraavan määreen:

”Jos ei laastari auta
ja linimentti ja rauta,
niin sitten kaivetaan hauta.”

Monen monta Kirsi Kunnaksen kirjaa on minulta lukematta. Niin sanotuista lastenkirjoista esim. Kani Koipeliinin kuperkeikat, sekä Puupuu ja käpypoika.

”Aikuisten” tuotanto (lähes 10 runokokoelmaa) on jäänyt minulta melkein unohduksiin, alkaen esikoisteoksesta Villiomenapuu (-47).

Lukematta on myös Leena Kirstinän kirja Kirsi Kunnas- sateessa ja tuulessa (-14).Tuo elämäkerta on varmasti huikea.

Ajattelen positiivisesti, itseäni tuomitsematta: mukavaa, kun oivallista luettavaa on vielä paljon, niin Kunnakselta kuin monilta muiltakin.

Mitkä Kunnaksen runoista (aikuisten tai lasten) ovat teille rakkaimmat?

kyselee
Heikki