Kirjoitan kaikenikäisille. Se on ilo ja rikkaus sekä tuo kirjoitustyöhön vaihtelua. Vaikka rakastan ja arvostan lasten- ja nuortenkirjoja, valmistelen tällä hetkellä myös toista romaaniani aikuisille.

Aika monen käsitys tuntuu edelleen olevan, että aikuisille kirjoittamisen täytyy olla lapsille kirjoittamista haastavampaa – aikuisten kirjoja kun usein pidetään sinä oikeana (ja vakavasti otettavana) kirjallisuutena.

Minusta mikään tähän mennessä kokeilemani kirjallisuudenlaji ei ole toista helpompaa kirjoittaa. Joskus jokin tarina ottaa kuvakirjan muodon, toinen taas aikuisten romaanin. Ja kirjojen ikäluokitukset ovat lähinnä vain viitteellisiä.

Lastenkirjoja kirjoittaessani haasteena on loihtia pieniäkin lapsia kiinnostava tarina, joka kestää useita lukukertoja ja antaa jotakin myös entisille lapsille. Lastenkirja on usein ihmisen ensikosketus kirjallisuuteen. Olisi hienoa, jos oma kirja ei ainakaan karkottaisi potentiaalisia lukutoukkia kirjallisuuden laajoilta rannoilta.

Nuortenkirjan kirjoittajana olen pohtinut, miten puhutella nuorta(kin) lukijaa, millaisella tarinalla ja kielellä yrittää koskettaa hänen maailmaansa.

Taustatyötä vaatii jokainen laji. Kaikkien kirjojen kohdalla koetan miettiä, mitä uutta ne tuovat maailmaan ­ ­– ja kirjojen laajaan mereen.

Perimmäinen syyni kirjoittaa niin lapsille kuin aikuisille on kuitenkin ihme, jonka olen lukiessani kokenut.

Kun tavoittaa hyvän tarinan, tekstin, hahmon, jotakin ihmeellistä kirjan kansien välistä, se tuntuu yhtä ihanalta kuin kuunvalo syksyisessä illassa. Kirjoitan tuosta valosta jo kauan sitten huumaantuneena: saisinko minäkin loihdittua kipinän esiin, edes hetkeksi?

Olen ylpeästi osa lukijoiden ja tarinankertojien pitkää ketjua, pitämässä yllä ja siirtämässä eteenpäin pientä valontuikahdusta. Se kipinä on kaikkein tärkein. Kirjan muodosta ja ikäsuosituksista viis.

Kirjoitatko sinä sekä aikuisille että lapsille? Jos kirjoitat vain tietylle ryhmälle, niin miksi?

Terveisin Mila

bibliotecaKirjat ovat täynnä valoa. Kuvassa Las Palmasin kirjasto.