Sisareni asuu Bostonin metron ulottuvilla Cambridge MA:ssa. Hän kävelee metrolle usein jo 1600-luvulla perustetun Harvardin yliopiston kampuksen läpi. Cambridgessä asustaa vanha, arvokas kulttuurihenki joka kolkassa, kauniisti kunnostetut talot ovat jopa 1700-luvun puolelta. Sisareni talokin on yli 150-vuotias. Turistin ei tarvitse tehdä oikeastaan juuri muuta kuin kävellä ympäriinsä ja nauttia taloista ja niiden puutarhoista, puiden reunustamien katujen kauneudesta ja vaikkapa villeistä kalkkunoista, joita kipittelee pensastoissa.

Ehdin lukea muutamia The New York Timesin kulttuurisivuja, joissa mm. kirjailijat kertoivat työstään. Palaan vielä näihin, mutta yksi puheenvuoro yllätti erityisesti. Kirjailija Kwame Alexanderinkin se oli yllättänyt. Hän oli kirjoittanut lastenkirjan kahden sammakon vaiheista. Kirjan ilmestymisen jälkeen alkoi tulla yhteydenottoja kouluista. Niissä toistui sama kysymys, joka oli jo ensimmäisessä suunnilleen tässä muodossa: ”Koulussamme on sekä valkoisten että mustien lasten ryhmiä. Koska emme tiedä, kummille ryhmille kirjaanne sopii lukea, kysymmekin, kumpia olette ajatellut sammakkojen olevan, valkoisia vai mustia?” – Varmuuden vuoksi olisi siis meidän jokaisen sammakoista tai muista eläimistä kirjoittavan syytä miettiä vastaus näin oleelliseen kysymykseen. Ainahan kirja voidaan julkaista jossain vaiheessa Yhdysvalloissa.

Täällä kotomaassa olen iloinnut ensi vuoden Suuresta lukuseikkailusta. Lukukeskus lähetti taannoin houkuttelevan viestin, jossa kutsuttiin kaikkia mukaan ideoimaan ensi kuun loppuun mennessä. Kirjailijoita siinä ei mainittu, mutta minusta meidän pitäisi ilman muuta myös osallistua, hieroa nystyröitämme oikein kunnolla ja tehdä ehdotuksia. Ne voivat omasta mielestäni olla miten huimia tahansa, ja vaikka ne eivät sellaisenaan toteutuisi, ne saattaisivat silti antaa vinkkejä suunnittelijoille.

Juttelin superaktiivisen tietokirjailijan, lasten- ja nuortenkirjakriitikon Ismo Loivamaan kanssa, ja hänellä oli jo monta hienoa ideaa mietittynä. Niistä voi ottaa vinkkiä, joten hänen luvallaan kirjaan niitä tähän:

Pakolaislapsille kirja käteen, kuten Ruotsissa jo annetaan. Siellä on käännetty Astrid Lindgreniä ja Gunilla Bergströmiä arabiaksi. Meilläkin on juuri nyt meneillään Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin ideoima  Toiveretki-suomalaisarabialainen näyttely, jossa on mukana mm. Marja-Liisa Tiaisen arabiaksi käännetty kirja.

Kouluhallitus/OPM voisi kouluttaa ensi vuonna muutaman somalin kirjavinkkariksi. Lukeminen mukaan kototuttamiseen!

Kotimaisia lstenkirjahahmoja maitotölkkien kylkeen sekä postimerkkisarja tunnetuista lastenkirjojen sankareista.

Huolehditaan, että lapsilla on Suomessakin oikeus lastenlehtiin. Me kirjailijat voimme muistuttaa, innostaa ja ehdotella lehtiä kirjastoihin.

Nuo olivat siis Ismon ehdotuksia. Itse olen nyt jo niin monia vuosia ollut mukana selkokirjatyöryhmässä, että olen vakuuttunut selkokirjojen tarpeellisuudesta. Muutamana viime vuonna hyvien kirjoittajien määrä on jo ilahduttavasti noussut, osaavia aktiivisia kustantajiakin on muutama, mutta suuri yleisö ei tiedä vielä selkokirjoista riittävästi. Selkokirjojen tarvitsijoita on todellisuudessa paljon enemmän kuin niitä lukevia. Osaksi Suurta lukuseikkailua toivoisin näidenkin aioiden esiin tuomisen. Heikosta lukijasta voisi hyvinkin kasvattaa hyvän lukijan, jos hän aloittaessaan löytäisi vetäviä kirjoja, joiden lukeminen ei olisi liian vaikeaa.

Siispä, huhuu kollegat! Miettikäämme, tehkäämme ehdotuksia, olkaamme aktiivisia! Eikä tämä toivomus suinkaan koske vain kirjailijoita, Lukukeskuskin houkuttelee mukaan kaikkia lasten parissa toimivia tahoja. Tehdään ensi vuodesta tosiaan Suuri lukuseikkailu!