Walle on Lempäälän ja Valkeakosken yhteinen kirjastoauto. Minä olen Wallen kummi.

img_4092

Sain kutsun kummikirjailijaksi muutama vuosi sitten. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä – ainakin minun puoleltani. Suhteemme on nyt vakiintunut, mutta ei väljähtänyt. Käyn Wallen kanssa treffeillä kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Aina kaksi lenkkiä per kerta: yksi kierros Lempäälässä, toinen Valkeakoskella.

Eilen olin Lempäälässä iltakierroksella.

Pienimmät lainaajat ylettävät nippanappa tiskille, jonka takana hymyilee Hanna.

Autokirjoja! Pienimmät lainaajat ylettävät nippanappa tiskille, jonka takana hymyilee kirjastovirkailija ja Wallen kuljettaja Hanna Nerama.

Hanna on ihme. Jo paljon ennen pysäkkiä hän luettelee nimeltä kaikki saapuvat lainaajat, ja sitten juttelee jokaisen kanssa ilot ja surut. Hanna myös tietää senttimetrin tarkkuudella, mistä mikäkin kirja löytyy – ellei kummi ole yli-innostunut aakkostamaan tai muuten sotkemaan kelpo järjestystä. Eikä toinen kuljettaja Kari Lehtimäki häviä piiruakaan Hannalle, Karin kanssa pääsen ensi torstaina Valkeakoskelle päiväkierrokselle, luvassa kouluja ja päiväkoteja.

Eilen illalla oli liikkeellä paljon miehiä, sekä isiä pikkulapsineen että vähän iäkkäämpiä. Lainaan lähti Remestä ja Lee Childia, mutta myös Tommi Kinnusta ja Ulla-Lena Lundbergia. Yksi herrasmies palautti Arnaldur Indriðasonin tuoreimman teoksen. Siitä riitti juttua, islantilaiskirjailija kuuluu myös omiin suosikkeihini. Sain mieheltä vinkin tarttua skotlantilaisen Denise Minan kirjoihin. Kiitos, tutustun oitis.

Illan viimeisellä pysäkillä Walleen pelmahti neljä lumista pojannassikkaa, tulivat lämmittelemään kesken pihaleikkien, ja pian isä perässä: ”Tännekö te katositte!” Siinä vaiheessa olin jo ehtinyt houkutella pojat loruilemaan. Tällainen siitä syntyi, ISOT sanat poikien suusta:

SKORPIONIA vähän pelkään,

tahdon HEPAN selkään.

KARHU on kaveri karvainen,

HAI otus vedenalainen,

JÄÄKARHU kokonaan valkoinen,

TIIKERILLÄ häntä melkoinen,

KANILLA tuskin lainkaan häntää,

GEPARDI täysiä sen perään säntää.

Mutta mikä onkaan otuksista

kaikkein söpöin, suloisin?

Omakseni ottaisin, jos voisin.

Sehän on SIILI tietenkin,

tekisin sen kanssa pitkän lenkin.

*

Kiitos pojat, hieno runo!

Olin Wallen kanssa ensitreffeillä keväällä 2014. Leikekirjasta löytyy todiste, Heli Mustosen kirjoittama juttu Valkeakosken Sanomiin:

img_4108*

Jutussa sanotaan, että suhteemme on harvinainen, ”vain kolmella kirjastoautolla on Suomessa kummi”. Miksi vain kolmella? Vaikka kirjastoautojen määrä on kymmenessä vuodessa kutistunut kolmanneksen, niitä on vielä yli sata. Eiköhän jokaiselle autolle löytyisi oma kummikirjailija?

 

Terveisiä Wallelle, nähdään torstaina!

 

Kirsti-kummi