Kiitos tanskalaiset!

Tällä viikolla, keskellä syksyn arkista aherrusta, oli ilahduttavaa lukea lehtijuttuja hyggestä.

Maailman onnellisimmaksi tituleerattu kansa, tanskalaiset, ovat kehittäneet termin hygge. Se liittyy mukavuuteen, rentouteen, nautiskeluun, hyvään tunnelmaan ja elämään.

Juuri hygge voisi kuulemma pelastaa monet kaamosväsymykseltä. Kun luonto lepää, ihmisenkin kannattaisi hidastaa tahtiaan ja etsiä elämäänsä enemmän pieniä voimanlähteitä.

(Hyggeillä voi tosin myös läpi vuoden.)

Kirjan tekeminen vaatii tietysti sinnikkyyttä ja kovaa työtä, mutta toisaalta kirjoittamisessa on kyse myös silkasta hyggestä.

Hidastamisesta, hiljentymisestä.

Villasukista. Teekupeista. Sohvista. Kynttilöistä. Kävelyistä.

Unesta. Olemisesta. Lukemisesta. Pienistä asioista nauttimisesta.

 

20161116_160040

 

Kirjoittaminen, maailmojen luominen ja niiden tutkiminen ei ole suorittamista. Tarinat tulevat useimmiten silloin, kun on aikaa vain olla ja ihmetellä. Ne kutittavat mieltä silloin, kun tahtovat, yleensä muun hälinän hellitettyä.

Jonkinlaisen hyggen jäljillä lienee myös Eeva-Liisa Manner runossaan Lapsuuden hämärästä kokoelmassaan Tämä matka (1956):

 

Ota aika pois, ja syntyy avaruus,

ja hiljaisuus on musiikin imettäjä,

täynnä taivaallista maitoa, lempeää kylläisyyttä,

kerrottuja muotoja, kuten rypäleillä;

hän on korkeampi hyvä, olioiden rauha.

 

Hiljaisuus on sanojenkin imettäjä. Marraskuun hiljaisuus on siksi kirjailijalle inspiroiva. Manner jatkaa aiheesta runossaan Erdenes Treppchen kokoelmassaan Kirjoitettu kivi (1966):

 

Tulla

lähemmäs kuolleita, ruohoa, luomista,

hiljaisuutta,

sillä luominen on hiljaisuutta

niin kuin kevään syntyminen

ääneti ruohon kangaspuissa

 

 

sumumaisemaw

 

Kudotaan tarinoita – rauhassa omaan tahtiimme!

Sävykästä marraskuuta, hiljaisuutta ja hyggeä kaikille!

Mila