You are currently browsing the monthly archive for joulukuu 2016.

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Takanani on ahkera vuosi kirjojen ja muidenkin tekstien äärellä. Talvipäivänseisaus kietoo meidät tummaan täkkiinsä – ja hellästi muistuttaa, että on aika rauhoittua.

Joulussa parasta on juuri paastoaminen kiireestä, pysähtyminen hiljaisten asioiden äärelle.

Lapsenakin joulun tuntu syntyi usein seisahtumisesta ja ihmettelystä. Kuten siitä, kun kävin illalla salaa halaamassa joulukuusta. Sain puun tuoksua kasvoilleni ja tunsin koko ruumiissani joulun taian.

Muistan myös huiman musteensinisen tähtitaivaan katselun ja paperinvalkoisen lumen nirskahtelun jalkojen alla.

Tältä joululta toivon ainakin rauhallisia hetkiä kirjojen parissa. Ajan hidastamista kirjojen taajuudelle ja rytmiin.

Lasten, jouluisten laulujen ja vaikkapa korttienkin avulla kokee välähdyksiä satujen maailmasta.

Se tuntuu siltä kuin tulisi kotiin, lapsuuteen.

 

lukutonttu

(Kuvassa tonttu lukee Tuula Korolaisen kokoelmaa Kuono kohti joulua, 2006.)

 

Hannele Huovi on yksi lempirunoilijoistani. Lainaankin tähän yhden säkeistön Huovin runosta Joululaulu (Matka joulun taloon, 2001):

 

Tänään taivas säihkyy mustaa tulta,

pimeä päätä kietoilee.

Pieni tähti puhkoo taivaankannen –

niin pientä on lämpö,

niin pientä on valo.

 

Pieniä, suloisia jouluhetkiä kaikille Grafomanian lukijoille!

Mila

takkatonttu

 

*

Kiitos Mila kauniista ja tunnelmallisesta joulutervehdyksestä. Tähtitaivaat ja lumen narskahtelu nostavat hellän kaipauksen lapsuuteen, kun lunta oli kaulaan, hiippalakit vilahtelivat ikkunan takana ja kuusessa lepattivat aidot kynttilät. Nuo muistot voi aina kaivaa esiin, varsinkin näin vesikelijouluina – ja nopeasti sitä huomaakin olevansa tulvillaan jouluonnea.

Toivotan kaikille hyrisevää, kehräävää joulumieltä!

Kirsti

Pihakurre marraskuun lumisateessa.

Pihakurre marraskuun hiutaleissa.

 

 

Kulunut vuosi pyörryttää. Kohdalleni osui niin paljon ihmeellisiä asioita, että pää muistuttaa nyt hyrrää. Baletinopettaja sanoi aina, että piruetti onnistuu vain jos valitsee yhden kiintopisteen ja katsoo eteenpäin, muuten menettää tasapainon ja hups mukkelismakkelis. Varoituksista huolimatta jo alkusyksystä otin riskin ja vilkaisin vaivihkaa taakse: kasapäin tunnustuksia ja huomioita, iloja ja ihmeitä, hyvää ja kaunista. Johan alkoi huimata, kyllä baletinopettaja tiesi. Käänsin äkkiä katseen takaisin eteenpäin, mutta voi hyssykät mitä siellä olikaan vastassa: kutsu Linnan juhliin, huh-huh. Supervuodelle superhuipennus.

Juhlien teemoina olivat tänä vuonna muun muassa lukutaito (hurraa!) ja tyttöjen mahdollisuudet (eläköön!). Siispä lähdin juhliin iloisin mielin.

Ilosta huolimatta juhliin valmistautuminen oli lievästi ilmaistuna piinaa ihmiselle, jota kiinnostaa banaanikärpästen seksielämä enemmän kuin pukeutuminen, tukka ja meikit. Lukuisten vaiheiden jälkeen päädyin pukuun, jossa on henki ja persoona. Ja ripaus metsää. 60-luvun raakasilkkinen komistus löytyi Tampereen Työväen Teatterin pukuvuokraamosta, mekko on aikanaan käsinommeltu ja lahjoitettu puvustoon.

kirsti-k-5

Kuva: Yle Areena

Puku tahtoi lähteä mukaani jo pari vuotta sitten, kun sovitin sitä toista tilaisuutta varten, mutta silloin ei ollut aikaa korjausompelulle. Nyt oli. Ompelijataikurit Katri Innanmaa TTT:n puvustosta ja Jonna Nurmi Lempparista loihtivat mekon edustuskuntoon; korjasivat, kursivat ja kavensivat.

Ajatelkaa, puku on koko ikänsä odottanut pääsyä suuriin juhliin, roikkunut vuosikymmenet puvuston henkarissa litistyneenä ja unohtuneena toinen toistaan prameampien luomusten välissä. Nyt sain viimein toteuttaa puvun toiveen ja viedä sen Suomen upeimpiin juhliin. Katrin mukaan viime tipassa, silkki kun on haurasta eikä kestä loputtomiin. Minua viehättää puvussa myös se, että olemme samanikäisiä.

Puku kättelee presidenttiä... (Yle Areena)

Puku kättelee presidenttiä… (Kuva: Yle Areena)

... ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)

… ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)

*

Monilla kuuluu olevan luottokampaaja, minulla ei. Olen käynyt kerran elämässäni kampaajalla, vuonna 1989, kun menimme naimisiin. Onneksi helsinkiläinen parturi-kampaajaserkkuni pelasti tilanteen ja järkkäsi minut kollegansa Timo Karvisen hellään huomaan Kampaamo Pesulaan Museokadulle. Jihuu, nyt meikälikallakin on luottokampaaja, ja meikkaaja.

Entäpä kaulariipus, pieni hopeinen kirja. Se on tamperelaista käsityötä, ihanuuden on suunnitellut ja toteuttanut koruseppämestari Minna Skyttä, varta vasten Linnan juhliin. Kirjan etukansi aukeaa, ja sisäsivulla on kaiverrus ”Olipa aina ihana tyttö…”

img_4170

*

Juhlissa oli ennen kaikkea hauskaa. Kotoisampaa ja rennompaa kuin ikinä osasin kuvitella. Tunnelma oli välitön ja mutkaton, kuin avantosaunassa tittelit narikassa. Kenen kanssa tahansa kanssa oli helppoa ja luontevaa heittäytyä jutulle. Nautimme joka hetkestä siippani Jyrki Toivosen kanssa. Kiersimme kaikki sopet, ihastelimme taidetta ja kirjastoa, kuuntelimme hurmaavaa Total Cello Ensembleä, maistoimme jokaista makupalaa (boolia tietenkin), tanssimme ensin hillitysti ja kameroiden sammuttua villimmin.

Veljenpojan painajainen:

Veljenpojan painajainen: ”Et sitten tanssi silleen kun yleensä, kädet ylhäällä.” Anteeksi, Atte! (Kuva: Yle Areena)

Illan ikimuistoisin hetki oli keskustelu 100-vuotiaan veteraani Tauno Hämäläisen kanssa. Menin kiittämään häntä itsenäisyydestä ja hän kertoili sotakokemuksiaan. Jo se kosketti, mutta sitten Jyrki kaivoi frakkinsa povitaskusta vaarinsa Summan-ristin, Hämäläisellä oli samanlainen rinnassa. En tiennyt että Jyrki oli ottanut vaarinsa hengen mukaan juhliin, tuli siinä muutama kerta nieleskeltyä.

Niin, Jyrki pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään frakkiin ja valittiin heti illan tyylikkäimpien miesten joukkoon:

img_4171

Kuva: Yle Areena

Antti Ruuskaseen liittyy toinenkin hauska juttu. Yle:n lähetyksessä selostaja esittelee ensin minut ja jatkaa heti perään: ”yksi suurimmista urheilutähdistämme tulee nyt”. Mutta keskellä kuvaa seisoo edelleen Jyrki, yksi suurimmista antiurheilijoista.

Palaan vielä pukuun, jonka haikeana palautin Työväen Teatterille. Vaikka nyt ymmärrän, että se oli ainoa mahdollinen valinta, punnitsin lukuisia vaihtoehtoja. Eikä päätöksentekoa helpottanut pojan tuomio: ”Kamala verho, eihän se istu sulle yhtään.” Joopajoo, varmaan nykymakuun outo. Mutta poikapa ei ollut ainoa mielipiteessään:

... kun täsäs kohtaa nimeltä mainitsemattoman keskustesivustolla kommentoidaan, että

Tässä kohdassa nimeltä mainitsemattomalla keskustelusivustolla kommentoidaan, että ”joltain puuttuu keittiöstä verhot”. (Kuva: Yle Areena)

Nyt naurattaa, mutta valmisteluvaiheessa ei. Haluankin lopuksi kiittää jokaista juhlavalmisteluihini osallistunutta – te suloiset ihmiset autoitte, rohkaisitte ja tuitte minua enemmän kuin arvaattekaan!

Kirsti

Nyt jos koskaan, parhaat vinkit pukinkonttiin, pätevin perusteluin.

TOPELIUS-EHDOKKAAT

toppe

K.K. Alongi: Kevätuhrit (Otava)

K.K. Alongin apokalyptisen dystopiasarjan avausosa on hyytävä kuvaus kuolemanaallosta ja nuorista, jotka ovat jääneet henkiin. Pelottava tulevaisuudenkuva rakentuu pala palalta kuvaten Suomea ja maailmaa tuntemattoman kuolonkatastrofin jälkeen. Miten selvitä hengissä, kun normaalit lait eivät enää päde? Vahva juonenkuljetus ja ristiriitaiset henkilöhahmot muodostavat koukuttavan kokonaisuuden, joka ei päästä lukijaa helpolla.

toppe2

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto)

Magdalena Hain mainio kauhunovellikokoelma yhdistelee sujuvasti karmaisevia tapahtumia, huumoria ja suomalaista kansanperinnettä. Kauhukuvastoista tutut hahmot ja asetelmat toistuvat ja muuntuvat tyylikkäästi sekä kylmäävän kauheissa että kauhuelementeillä leikkivissä novelleissa. Teos käsittelee oivaltavasti kauhun keinoin myös ongelma-aiheita, kuten koulukiusaamista ja yksinäisyyttä. Suomalaiseen nuortenkauhuun Haiseva käsi on tarpeellinen ja kaivattu, napakka kokoelma.

toppe3

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko (Karisto)

Nelli Hietalan hilpeän kesäinen romaani kertoo Miian viikosta kesämökillä sekä yllättävästä miespuolisesta tuttavuudesta. Teos on raikas, iloinen ja uskottava; erinomainen realistinen nykytyttökirja. Päähenkilö on valloittava ja hänen romantiikka- ja seksuaalisuus-pohdintaansa on helppo samaistua. Hyvällä kielellä kirjoitettu, sujuvasti ja mukaansatempaavasti etenevä teos purkaa myös tyttöihin ja seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.

toppe4

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, kasvamisesta, vapaudenkaipuusta sekä ihmisen tarpeesta, halusta ja oikeudesta määritellä identiteettinsä ja itsensä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta: teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille.

toppe5

Maria Turtschaninoff: Naondel (Tammi)

Seitsemän naista, seitsemän kohtaloa – kaikkia yhdistää häikäilemätön ja raaka visiirinpoika Iskan. Naondel on Punaisen luostarin kronikoiden (Krönikor från Röda klostret) toinen osa, joka toimii myös itsenäisenä kertomuksena. Väkevästi ja omaleimaisesti kirjoittava Maria Turtschaninoff on luonut maailman täynnä voimaa ja tunnetta. Surumielisen ja armottoman teoksen teemoina nousevat esiin valta, vapaus ja tasa-arvo.

*

ARVID LYDECKEN -EHDOKKAAT

lydde1

Henrika Andersson, kuvitus Christel Rönns: Nagu-Nalle på djupa vatten (Schildts & Söderströms)

Kun Nagu-Nalle huomaa tulleensa lasten hylkäämäksi ja perheen lemmikkikissan kasvaneen vaarallisen suureksi, hän päättää karata. Jännittävä meriseikkailu kohti Nauvoa tempaa lukijan mukaansa ja hyrisyttää. Anderssonin monitasoinen ja hyvällä kielellä kirjoitettu lastenromaani kuvaa lämpimästi ystävyyttä ja yhteisöllisyyden tärkeyttä. Filosofinen ja kekseliäs Nagu-Nalle on ihastuttava persoonallisuus lastenkirjallisuuden sympaattisten nallehahmojen joukossa.

lydde2

Hannele Lampela, kuvitus Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki (Otava)

Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki on hurmaava lastenkirja. Päähenkilö on riemastuttava, anarkistinen prinsessa – todellinen lasten toimijuuden ja tekemisen puolestapuhuja, joka osaa jättää aikuisten määräykset omaan arvoonsa. Lapsen näkökulma kantaa vahvasti teoksen alusta loppuun, ja Prinsessa Pikkiriikin kolmessa tarinassa riittää sekä vauhtia että seesteisiä hetkiä. Lampelan hersyvä ja leikittelevä kieli houkuttelee lukemaan kirjaa ääneen.

lydde3

Sanna Isto, kuvitus Sami Saramäki: Maan alaiset (WSOY)

Maan alaiset on upea lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä viedään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle. Paikallishistoria, mielikuvitus, arki ja fantasia kietoutuvat Sanna Iston teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos on kertomus ystävyyden voimasta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.

lydde4

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk – merirosvon oppipoika (Karisto)

Eletään vuotta 1692. 14-vuotias Benjamin karkaa isänsä ja isoisänsä tavoin merille. Alkaa vetävä seikkailu, joka tempaisee lukijan aarteenetsinnän saloihin. Taitavasti luodusta miljöökuvauksesta ei puutu merirosvouskottavuutta, saati tunnelmaa. Koskisen kieli on värikästä ja kuvailevaa, henkilöhahmot hauskoja ja juoni pitää otteessaan. Teos on aito merirosvoseikkailu jännityksen ja aarrekätköjen ystäville.

lydde5

Silja Sillanpää, kuvitus Kati Vuorento: Tenho ja Ryske – satuja soitosta (Schildts & Söderströms)

Lämminhenkinen tarinakokoelma pojasta, joka toivoo seitsenvuotislahjaksi omaa soitinta ja saakin sellaisen. Mutta sillä ei voi soittaa, ainoastaan kuunnella. Onneksi ikkunan taakse ilmestyy hirvi, joka avaa pojalle musiikin salat. Sillanpää punoo tarinaa taitavasti ja kätkee kielellisten leikkien sisään runsaasti tietoa suomalaisista soittimista ja musiikin merkityksestä. Teos on vahva kuvaus ystävyydestä, ja Ryske-hirvi yksi vuoden hurmaavimmista lastenkirjallisuuden hahmoista.

*

Topelius-palkinto myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto ansiokkaalle lastenkirjalle. Palkinnot jakaa vuosittain Suomen Nuorisokirjailijat ry. Vuonna 2017 palkintojen summa on 2017 euroa, ja ne myönnetään vuoden 2016 aikana ilmestyneille kirjoille. Palkintojen saajat julkistetaan 13. tammikuuta 2017. Kopiosto tukee molempia palkintoja.

Grafomania onnittelee kaikkia hienoja kirjoja ja niiden tekijöitä!

Poimin kirjahyllystäni Leena Laulajaisen runokokoelman Sininen pieni aasi (Tammi, -07). Wikipedia kertoo Leena Laulajaisesta(s. 1939)mm. seuraavaa: ”Laulajaisen tuotanto on laaja, se käsittää lasten- ja nuortenkirjoja, satuja ja runoja, esseistisiä kulttuurihistoriallisia tietokirjoja sekä oppimateriaalia.” Laulajainen on kääntänyt marilaista kirjallisuutta.

Sinisen aasin seurassa matkataan sadun mantereelle. Sieltä löytyy lohikäärmeen muna, lumikukkapuu, merirosvo ja Aurinkoritari. Eläimiä on runsaasti, kuten aina lastenkirjallisuudessa. Orava istuu iloisena/ kysymysmerkkinä oksalla. Punaisella hevosella on vain kolme jalkaa, mutta kultainen harja.Lintuja on runsaasti. Yksi lintu on jopa jäätä, symboloiden esim. pahaa oloa. Tapaamme myös herra Myyrän ja neiti Päästäisen, sirkuselefantti Ellin ja CD-soittimen nielaisseen valaan. Herra Hilleri ei ole niitä sympaattisimpia hahmoja. Ikävä tunnustaa, mutta ainakin minussakin asustaa joskus tuo inha herra Hilleri, valittajien valittaja.

Herra Hilleri

Herra Hilleri vihasi
lasten mekastusta,
itkua, naurua, huutoa, laulua,
ovien paukutusta.

Herra Hilleri kauhisteli
hissin kolinaa.
Herra Hilleri pelkäsi
patterin kohinaa,
vihasi venttiilin pihinää,
soppakattilan sihinää,
inhosi kenkien kopinaa,
sateen hiljaista ropinaa,
veden litinää, keinun kitinää,
lattian risahdusta,
kissan aivastusta-
jopa hiiren hisahdusta!

Lopulta herra Hilleri
muutti Himalajalle.

Siellä herra Hilleri on onnellinen, luulen,
yksinänsä kuunnellen vain kuiskausta tuulen.

Laulajaisen maailmassa arkikin on ihmettelyn aiheita täynnä, välillä kiidetään sadun sfääreissä, kosmista kohti. Riimejä on siellä täällä, vapaata mittaa runsaasti. Satu Koskimies kirjoitti aikoinaan tästä teoksesta osuvasti Helsingin Sanomissa: ”Rohkeus nähdä, kuulla ja tajuta toisin ja punoa tästä kaikesta runo-osuma- se on lyyrikon perirohkeutta, joka tutulla tavalla kantaa LL:n uusia runoja.” Koskimies kirjoitti vielä, jotain olennaista oivaltaen: ”Runosivuilla viuhtovat Liisa Kallionn elollistamat veitikat, ja Laulajaisen kieli kukkii ylipäätään ilmeikkäänä yltäen tavoitamaan sanojentakaista elämänviisautta. Kuten sen, että simpukka on merta voimakkaampi, koska se kykenee ”muuttamaan helmeksi surun”. ”

Viivytään rannalla parin runon verran. Itseäni kosketti

Uponnut laiva

Uponnut laiva:
korallit kirjovat kylkiä,
simpukat pesivät sydämessä.

Kauan sitten
se halkoi ulappaa
valkein purjein ja kiersi
maailman
kaikki seitsemän merta.

Miten surullista?
Ei. Se on onnellinen laiva.
Mitkä muistot!

Sitten simpukan ja meren juttelua:

Simpukan voima

”Olet maailman voimakkain!”
sanoi simpukka merelle.

”Minut ylittää laiva”, kohisi meri.

”Minut rakensi ihminen”,
tunnusti laiva.

”Mutta minä voin hukkua mereen”,
epäröi ihminen.

”Niin”, sanoi meri. ”Voimakkain
olet lopulta sinä itse, simpukka!”

”Mutta miksi?”

”Sinä kykenet muuttamaan
helmeksi surun.”

Laulajaisen runoissa on monta tasoa, ne sopivat sopivat toden totta eri-ikäisille. Niistä puuttuu lastenrunoille niin usein tuttu äitelyys ja söpöstely. Hilpeyteen kietoutuu myös melankoliaa, hyvä niin.

Pysytään vielä yhden runon verran rannalla:

Merirosvo ja lapsi

Valtameren rannalla
karkealla sannalla
istuu kuulu merten kauhu,
silmäpuoli Kid.

Koukkusormi,
hymytön,
ystävätön,
säälitön,
upporikas,
tunteeton
merirosvo Kid.

Meri välkkyy hopeaa.
Kultahiekkaan istahtaa
pieni poika- paitaa vailla
iloisena nauraen
aarteen omistajan lailla.

Pari joulurunoakin tästä kokoelmasta löytyy. Laulajainen on alkuperäiskansojen ystävä. Sen kunniaksi runo:

Tonttu katsoo talven ikkunasta

Tonttu katsoo talven ikkunasta.
Metsä palaa sinisin liekein-
valkoinen peura juoksee yötaivaan poikki
revontulten huntu sarvissaan.

Pakkanen takoo järven jäällä
jäistä rumpuaan, ja kuu
viskoo nauraen hopeakolikoita lumeen.

Mutta kaukana tunturissa
pikkuinen karhunpoika vain
kääntää unisena kylkeään
emon vieressä, lämpimässä,
syvällä pakkaslumen alla.

Laulajainen on kirjoittanut lasten karhukirjan Metsän mesikämmen (Lasten Keskus, -10). Pitääpä tutustua siihen sitten joskus.
Pöydälläni on myös Laulajaisen kirja Satulintu lentää (Tammi, -03). Siellä on myös tähän aikaan sopivia runoja, esim. Jouluarvoitus, Satu joulumuorin merkillisestä esiliinasta, Valkoisen karhun tähtilaulu ja Valkoisen karhun lyhtylaulu.

Posti pyysi runoja joulumerkissä komeilevan poron ja tontun kunniaksi. Tähän loppuun minun runoni:

Pikisilmä porosein

Mitä mukavaa
tonttu supattaa?

Pikisilmä porosein
joulurunon sulle tein!

Oma soma sarvipää,
ota tästä jäkälää.

Pitkä matka kiidettiin,
Lapin mailta etelään.

Lahjat kaikki jaettiin,
ilo syttyi sydämiin!

Poroystäväin,
sua halaan näin.

Nuku rauhaisasti
jouluaamuun asti.

Terveisin Heikki,
Oravanpolun tonttu.

Arkistot