Poimin kirjahyllystäni Leena Laulajaisen runokokoelman Sininen pieni aasi (Tammi, -07). Wikipedia kertoo Leena Laulajaisesta(s. 1939)mm. seuraavaa: ”Laulajaisen tuotanto on laaja, se käsittää lasten- ja nuortenkirjoja, satuja ja runoja, esseistisiä kulttuurihistoriallisia tietokirjoja sekä oppimateriaalia.” Laulajainen on kääntänyt marilaista kirjallisuutta.

Sinisen aasin seurassa matkataan sadun mantereelle. Sieltä löytyy lohikäärmeen muna, lumikukkapuu, merirosvo ja Aurinkoritari. Eläimiä on runsaasti, kuten aina lastenkirjallisuudessa. Orava istuu iloisena/ kysymysmerkkinä oksalla. Punaisella hevosella on vain kolme jalkaa, mutta kultainen harja.Lintuja on runsaasti. Yksi lintu on jopa jäätä, symboloiden esim. pahaa oloa. Tapaamme myös herra Myyrän ja neiti Päästäisen, sirkuselefantti Ellin ja CD-soittimen nielaisseen valaan. Herra Hilleri ei ole niitä sympaattisimpia hahmoja. Ikävä tunnustaa, mutta ainakin minussakin asustaa joskus tuo inha herra Hilleri, valittajien valittaja.

Herra Hilleri

Herra Hilleri vihasi
lasten mekastusta,
itkua, naurua, huutoa, laulua,
ovien paukutusta.

Herra Hilleri kauhisteli
hissin kolinaa.
Herra Hilleri pelkäsi
patterin kohinaa,
vihasi venttiilin pihinää,
soppakattilan sihinää,
inhosi kenkien kopinaa,
sateen hiljaista ropinaa,
veden litinää, keinun kitinää,
lattian risahdusta,
kissan aivastusta-
jopa hiiren hisahdusta!

Lopulta herra Hilleri
muutti Himalajalle.

Siellä herra Hilleri on onnellinen, luulen,
yksinänsä kuunnellen vain kuiskausta tuulen.

Laulajaisen maailmassa arkikin on ihmettelyn aiheita täynnä, välillä kiidetään sadun sfääreissä, kosmista kohti. Riimejä on siellä täällä, vapaata mittaa runsaasti. Satu Koskimies kirjoitti aikoinaan tästä teoksesta osuvasti Helsingin Sanomissa: ”Rohkeus nähdä, kuulla ja tajuta toisin ja punoa tästä kaikesta runo-osuma- se on lyyrikon perirohkeutta, joka tutulla tavalla kantaa LL:n uusia runoja.” Koskimies kirjoitti vielä, jotain olennaista oivaltaen: ”Runosivuilla viuhtovat Liisa Kallionn elollistamat veitikat, ja Laulajaisen kieli kukkii ylipäätään ilmeikkäänä yltäen tavoitamaan sanojentakaista elämänviisautta. Kuten sen, että simpukka on merta voimakkaampi, koska se kykenee ”muuttamaan helmeksi surun”. ”

Viivytään rannalla parin runon verran. Itseäni kosketti

Uponnut laiva

Uponnut laiva:
korallit kirjovat kylkiä,
simpukat pesivät sydämessä.

Kauan sitten
se halkoi ulappaa
valkein purjein ja kiersi
maailman
kaikki seitsemän merta.

Miten surullista?
Ei. Se on onnellinen laiva.
Mitkä muistot!

Sitten simpukan ja meren juttelua:

Simpukan voima

”Olet maailman voimakkain!”
sanoi simpukka merelle.

”Minut ylittää laiva”, kohisi meri.

”Minut rakensi ihminen”,
tunnusti laiva.

”Mutta minä voin hukkua mereen”,
epäröi ihminen.

”Niin”, sanoi meri. ”Voimakkain
olet lopulta sinä itse, simpukka!”

”Mutta miksi?”

”Sinä kykenet muuttamaan
helmeksi surun.”

Laulajaisen runoissa on monta tasoa, ne sopivat sopivat toden totta eri-ikäisille. Niistä puuttuu lastenrunoille niin usein tuttu äitelyys ja söpöstely. Hilpeyteen kietoutuu myös melankoliaa, hyvä niin.

Pysytään vielä yhden runon verran rannalla:

Merirosvo ja lapsi

Valtameren rannalla
karkealla sannalla
istuu kuulu merten kauhu,
silmäpuoli Kid.

Koukkusormi,
hymytön,
ystävätön,
säälitön,
upporikas,
tunteeton
merirosvo Kid.

Meri välkkyy hopeaa.
Kultahiekkaan istahtaa
pieni poika- paitaa vailla
iloisena nauraen
aarteen omistajan lailla.

Pari joulurunoakin tästä kokoelmasta löytyy. Laulajainen on alkuperäiskansojen ystävä. Sen kunniaksi runo:

Tonttu katsoo talven ikkunasta

Tonttu katsoo talven ikkunasta.
Metsä palaa sinisin liekein-
valkoinen peura juoksee yötaivaan poikki
revontulten huntu sarvissaan.

Pakkanen takoo järven jäällä
jäistä rumpuaan, ja kuu
viskoo nauraen hopeakolikoita lumeen.

Mutta kaukana tunturissa
pikkuinen karhunpoika vain
kääntää unisena kylkeään
emon vieressä, lämpimässä,
syvällä pakkaslumen alla.

Laulajainen on kirjoittanut lasten karhukirjan Metsän mesikämmen (Lasten Keskus, -10). Pitääpä tutustua siihen sitten joskus.
Pöydälläni on myös Laulajaisen kirja Satulintu lentää (Tammi, -03). Siellä on myös tähän aikaan sopivia runoja, esim. Jouluarvoitus, Satu joulumuorin merkillisestä esiliinasta, Valkoisen karhun tähtilaulu ja Valkoisen karhun lyhtylaulu.

Posti pyysi runoja joulumerkissä komeilevan poron ja tontun kunniaksi. Tähän loppuun minun runoni:

Pikisilmä porosein

Mitä mukavaa
tonttu supattaa?

Pikisilmä porosein
joulurunon sulle tein!

Oma soma sarvipää,
ota tästä jäkälää.

Pitkä matka kiidettiin,
Lapin mailta etelään.

Lahjat kaikki jaettiin,
ilo syttyi sydämiin!

Poroystäväin,
sua halaan näin.

Nuku rauhaisasti
jouluaamuun asti.

Terveisin Heikki,
Oravanpolun tonttu.

Advertisement