Ihmevuosi 2016 ja Linnan juhlat

Kulunut vuosi pyörryttää. Kohdalleni osui niin paljon ihmeellisiä asioita, että pää muistuttaa nyt hyrrää. Baletinopettaja sanoi aina, että piruetti onnistuu vain jos valitsee yhden kiintopisteen ja katsoo eteenpäin, muuten menettää tasapainon ja hups mukkelismakkelis. Varoituksista huolimatta jo alkusyksystä otin riskin ja vilkaisin vaivihkaa taakse: kasapäin tunnustuksia ja huomioita, iloja ja ihmeitä, hyvää ja kaunista. Johan alkoi huimata, kyllä baletinopettaja tiesi. Käänsin äkkiä katseen takaisin eteenpäin, mutta voi hyssykät mitä siellä olikaan vastassa: kutsu Linnan juhliin, huh-huh. Supervuodelle superhuipennus.

Juhlien teemoina olivat tänä vuonna muun muassa lukutaito (hurraa!) ja tyttöjen mahdollisuudet (eläköön!). Siispä lähdin juhliin iloisin mielin.

Ilosta huolimatta juhliin valmistautuminen oli lievästi ilmaistuna piinaa ihmiselle, jota kiinnostaa banaanikärpästen seksielämä enemmän kuin pukeutuminen, tukka ja meikit. Lukuisten vaiheiden jälkeen päädyin pukuun, jossa on henki ja persoona. Ja ripaus metsää. 60-luvun raakasilkkinen komistus löytyi Tampereen Työväen Teatterin pukuvuokraamosta, mekko on aikanaan käsinommeltu ja lahjoitettu puvustoon.

Kuva: Yle Areena

Puku tahtoi lähteä mukaani jo pari vuotta sitten, kun sovitin sitä toista tilaisuutta varten, mutta silloin ei ollut aikaa korjausompelulle. Nyt oli. Ompelijataikurit Katri Innanmaa TTT:n puvustosta ja Jonna Nurmi Lempparista loihtivat mekon edustuskuntoon; korjasivat, kursivat ja kavensivat.

Ajatelkaa, puku on koko ikänsä odottanut pääsyä suuriin juhliin, roikkunut vuosikymmenet puvuston henkarissa litistyneenä ja unohtuneena toinen toistaan prameampien luomusten välissä. Nyt sain viimein toteuttaa puvun toiveen ja viedä sen Suomen upeimpiin juhliin. Katrin mukaan viime tipassa, silkki kun on haurasta eikä kestä loputtomiin. Minua viehättää puvussa myös se, että olemme samanikäisiä.

Puku kättelee presidenttiä… (Kuva: Yle Areena)

… ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)

*

Monilla kuuluu olevan luottokampaaja, minulla ei. Olen käynyt kerran elämässäni kampaajalla, vuonna 1989, kun menimme naimisiin. Onneksi helsinkiläinen parturi-kampaajaserkkuni pelasti tilanteen ja järkkäsi minut kollegansa Timo Karvisen hellään huomaan Kampaamo Pesulaan Museokadulle. Jihuu, nyt meikälikallakin on luottokampaaja, ja meikkaaja.

Entäpä kaulariipus, pieni hopeinen kirja. Se on tamperelaista käsityötä, ihanuuden on suunnitellut ja toteuttanut koruseppämestari Minna Skyttä, varta vasten Linnan juhliin. Kirjan etukansi aukeaa, ja sisäsivulla on kaiverrus ”Olipa aina ihana tyttö…”

*

Juhlissa oli ennen kaikkea hauskaa. Kotoisampaa ja rennompaa kuin ikinä osasin kuvitella. Tunnelma oli välitön ja mutkaton, kuin avantosaunassa tittelit narikassa. Kenen kanssa tahansa kanssa oli helppoa ja luontevaa heittäytyä jutulle. Nautimme joka hetkestä siippani Jyrki Toivosen kanssa. Kiersimme kaikki sopet, ihastelimme taidetta ja kirjastoa, kuuntelimme hurmaavaa Total Cello Ensembleä, maistoimme jokaista makupalaa (boolia tietenkin), tanssimme ensin hillitysti ja kameroiden sammuttua villimmin.

Veljenpojan painajainen: ”Et sitten tanssi silleen kun yleensä, kädet ylhäällä.” Anteeksi, Atte! (Kuva: Yle Areena)

Illan ikimuistoisin hetki oli keskustelu 100-vuotiaan veteraani Tauno Hämäläisen kanssa. Menin kiittämään häntä itsenäisyydestä ja hän kertoili sotakokemuksiaan. Jo se kosketti, mutta sitten Jyrki kaivoi frakkinsa povitaskusta vaarinsa Summan-ristin, Hämäläisellä oli samanlainen rinnassa. En tiennyt että Jyrki oli ottanut vaarinsa hengen mukaan juhliin, tuli siinä muutama kerta nieleskeltyä.

Niin, Jyrki pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään frakkiin ja valittiin heti illan tyylikkäimpien miesten joukkoon:

Kuva: Yle Areena

Antti Ruuskaseen liittyy toinenkin hauska juttu. Yle:n lähetyksessä selostaja esittelee ensin minut ja jatkaa heti perään: ”yksi suurimmista urheilutähdistämme tulee nyt”. Mutta keskellä kuvaa seisoo edelleen Jyrki, yksi suurimmista antiurheilijoista.

Palaan vielä pukuun, jonka haikeana palautin Työväen Teatterille. Vaikka nyt ymmärrän, että se oli ainoa mahdollinen valinta, punnitsin lukuisia vaihtoehtoja. Eikä päätöksentekoa helpottanut pojan tuomio: ”Kamala verho, eihän se istu sulle yhtään.” Joopajoo, varmaan nykymakuun outo. Mutta poikapa ei ollut ainoa mielipiteessään:

Tässä kohdassa nimeltä mainitsemattomalla keskustelusivustolla kommentoidaan, että ”joltain puuttuu keittiöstä verhot”. (Kuva: Yle Areena)

Nyt naurattaa, mutta valmisteluvaiheessa ei. Haluankin lopuksi kiittää jokaista juhlavalmisteluihini osallistunutta – te suloiset ihmiset autoitte, rohkaisitte ja tuitte minua enemmän kuin arvaattekaan!

Kirsti

Advertisement