Musteensinisiä tähtitaivaita

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Takanani on ahkera vuosi kirjojen ja muidenkin tekstien äärellä. Talvipäivänseisaus kietoo meidät tummaan täkkiinsä – ja hellästi muistuttaa, että on aika rauhoittua.

Joulussa parasta on juuri paastoaminen kiireestä, pysähtyminen hiljaisten asioiden äärelle.

Lapsenakin joulun tuntu syntyi usein seisahtumisesta ja ihmettelystä. Kuten siitä, kun kävin illalla salaa halaamassa joulukuusta. Sain puun tuoksua kasvoilleni ja tunsin koko ruumiissani joulun taian.

Muistan myös huiman musteensinisen tähtitaivaan katselun ja paperinvalkoisen lumen nirskahtelun jalkojen alla.

Tältä joululta toivon ainakin rauhallisia hetkiä kirjojen parissa. Ajan hidastamista kirjojen taajuudelle ja rytmiin.

Lasten, jouluisten laulujen ja vaikkapa korttienkin avulla kokee välähdyksiä satujen maailmasta.

Se tuntuu siltä kuin tulisi kotiin, lapsuuteen.

 

(Kuvassa tonttu lukee Tuula Korolaisen kokoelmaa Kuono kohti joulua, 2006.)

 

Hannele Huovi on yksi lempirunoilijoistani. Lainaankin tähän yhden säkeistön Huovin runosta Joululaulu (Matka joulun taloon, 2001):

 

Tänään taivas säihkyy mustaa tulta,

pimeä päätä kietoilee.

Pieni tähti puhkoo taivaankannen –

niin pientä on lämpö,

niin pientä on valo.

 

Pieniä, suloisia jouluhetkiä kaikille Grafomanian lukijoille!

Mila

 

*

Kiitos Mila kauniista ja tunnelmallisesta joulutervehdyksestä. Tähtitaivaat ja lumen narskahtelu nostavat hellän kaipauksen lapsuuteen, kun lunta oli kaulaan, hiippalakit vilahtelivat ikkunan takana ja kuusessa lepattivat aidot kynttilät. Nuo muistot voi aina kaivaa esiin, varsinkin näin vesikelijouluina – ja nopeasti sitä huomaakin olevansa tulvillaan jouluonnea.

Toivotan kaikille hyrisevää, kehräävää joulumieltä!

Kirsti

Pihakurre marraskuun hiutaleissa.

 

 

Advertisement