”Katos katos, kirjailija ite!”

”Terve.”

”No, sinä se vaan kirjottelet vieläkin vai mitenkä?”

”Joo, minä se vaan kirjottelen. Vieläkin.”

”Millonkas meinaat semmosen oikeen kirjan kirjottaa?”

”Tarkotat varmaan, että kirjotanko semmosta Aikuisten Kirjaa.”

”Niin niin, että meinaatko semmosta kirjottaa?”

”No minun mielestä nämä minun kirjat on ollu tähänkin asti ihan oikeita kirjoja. Mutta joo, kyllä minä semmosen Aikuisten Kirjankin oon kirjottanu. Se tullee joskus ens syksynä myyntiin.”

”No sillä lailla. Sitä pittää vaan koittaa saaha arvostusta ja sitten semmosta läpimurtoo tehtyä. Ei taija ne lastenkirjat oikein myyä.”

”Ne on kyllä nuortenkirjoja mitä minä oon kirjottanu. Ja on ne itse asiassa myyny ihan hyvin. Monta uusintapainostakin on otettu ja vieläkin tekkeevät kauppansa ihan hyvin.”

”Niin niin mutta niillä oikeilla kirjoilla voi saaha arvostusta ja menestystä sitten.”

”Minusta tuntuu, että minua ja minun kirjoja kyllä arvostettaan jo nyt ihan tarpeeks. Ja menestystäkin on tullu. On ollu palkintoja ja ehokkuuksia ja lukijat tykkää ja minua pyyvetään paljon vierailuille ympäri Suomee ja on tulossa musikaalia ja tv-sarjaa ja vaikka mitä.”

”Jaa jaa, vai niin, enpä oo kuullukkaan. Mutta ei sitä kyllä passais ylpistyäkkään liikaa, ei sen puoleen. Vaikka eipä tuota taija vielä olla aihettakkaan. Mutta oishan se toista jos se oikee kirja sitten huomattas. Jos ois tarpeeks hyvä.”

”En haluais olla mitenkään hankala, mutta kyllä ne nuortenkirjatkin on ihan oikeita kirjoja. Ja lastenkirjat. Kaikki kirjat on oikeita kirjoja.”

”Niin niin mutta kun ei niitä kukkaan missään huomaa eikä lue.”

”On niitä monikin lukenut.”

”Niin niin mutta kun et sinä nyt ymmärrä. Kun onhan se nyt ihan eri asia kirjottaa oikee kirja kun semmonen lastenkirja. Helppohan se on semmonen lyhkänen lastenkirja kirjottaa kun niissähän on suurin osa vaan kuvia mutta oikeissa kirjoissa mennee paljon kauemmin ja se on paljon vaikeempaa.”

”Ei se oikeestaan oo yhtään eri asia. Sitä paitsi niissä minun kirjoissa on yhtä paljon sivuja kun niissä sinun aikuisten kirjoissakin. Onhan ne erilaisia, mutta ei toisen kirjottaminen oo yhtään sen helpompaa kun toisenkaan.”

”Elä yritä. Kyllä minä tiijän. Ne on vaan isolla fontilla tehty ne lastenkirjat. Ja sitä paitsi sinun kirjoissa on liian paljon sivuja. Ei ne kato nykynuoret jaksa lukkee mittään pitkiä kirjoja. Etkö sinä nyt tuommosta tiiä? Kirjota lyhempiä tai sitten niitä oikeita kirjoja. Ei kun anteeks, korjaan, aikuisten kirjoja, ettei nyt herra kirjailija vaan loukkaannu.”

”Selvä. Eipä tässä mittään. Minun pittää nyt mennä. Oli mukava nähhä. Hei sitten.”

”Ei tullu linnaankaan kuhtua tänä vuonna.”

”No ei tullu. Minulla on tosiaan vähän kiire jo, pittää mennä.”

”No ei sitä aina voi onnistua. Kirjota vaan kuule niitä oikeita kirjoja niin ehkä se sitten vielä tullee.”

”En minä koe että minä oisin mitenkään epäonnistunu, päinvastoin.”

”No niin niin, vitsi vitsi.”

”No niin. No, hei sitten.”

”Heipä hei vaan. Mulukku.”

”Mitä?”

”Ei mittään. Hei hei vaan. Yritähän kirjotella.”

”Joo, kiitti, minäpä yritän kirjotella.”

Mainokset