Hurraa, on palkintojen aika! Nyt vuorossa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteikkäät kirjallisuuspalkinnot.
Topelius-palkinto jaetaan viime vuonna julkaistulle korkeatasoiselle nuortenkirjalle, palkinnon saa Siri Kolu romaanistaan Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016).
Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, rakkaudesta, kasvamisesta, vapauden kaipuusta sekä ihmisen oikeudesta, halusta ja tarpeesta määritellä itsensä ja identiteettinsä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti, tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta ja teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille. Kesän jälkeen kaikki on toisin sopii luettavaksi yhtä lailla nuorille kuin aikuisille: ilmavuus kantaa läpi tarinan ja johdattaa paitsi päähenkilön, myös lukijan kohti maailmaa, jossa kaikilla on oikeus rakastaa ja olla oma itsensä.
*
Ansiokkaalle lastenkirjalle myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon saa Sanna Isto teoksestaan Maan alaiset (WSOY 2016).
Maan alaiset on vaikuttava lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä
yhtäkkiä ryövätään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle maanalaisen kansan joukossa. Metuli tutustuu paitsi erwinien maailmaan, myös itseensä ja ihmisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Mielikuvitus, vaihtoehtohistoria, arki ja fantasia punoutuvat teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos etenee sujuvasti ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Maan alaiset on ajaton kertomus ystävyyden voimasta, uskalluksesta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.
*
Palkintoraatiin kuuluivat erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho (pj), äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio.
Vuonna 2017 sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon arvo on 2017 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.
Grafomania hihkuu ilosta ja onnittelee näitä kahta ihanaa S.U.P.E.R.K.I.R.J.A.I.L.I.J.A.a eli Suunnattoman Upeaa & Päheää Erikoisasiantuntijaa & Raudanlujaa Kirjallisen Ilmaisutaidon Rokkistaraa Joiden Armottoman Intohimon Luomisvoima Ihmiskuntaa Jatkuvasti Autuuttaa! (Lainaus Markku Kestiltä edellisestä kommenttiketjusta.)
Kirsti
2 kommenttia
Comments feed for this article
18 tammikuun, 2017 klo 10:09 am
milateras
Upeaa! Hurjan paljon onnea palkituille!
20 tammikuun, 2017 klo 2:35 am
heikkiniska
Onnea! Pitääpä hieman keväämmällä lukea.