Ei tähän totu. Ensin piinaa, suoraan sanoen kauhua. Viikkojen odotus. Lopulta soi ovikello KLING-KLONG, oven takana postinainen paketin kanssa, pyytää kuittausta. Käsi tärisee, kynä putoaa kynnykselle KOPS. Väkinäinen hymy ja kiitos. Äkkiä ovi kiinni PAM, ei kai kukaan nähnyt. Pahvilaatikko keittiön penkille TUMPS ja teipit irti, repimistä SKRAAP, turhaan, missä sakset? Kädet vatkaavat yhtenä myllynä VIUUH, pian AUUUH, sormeen viilto, verta vuotaa, laastari. Riekaleiksi hakatun laatikon kansi aukeaa FLUP, hengitys pysähtyy STOP, tulee itku BYÄÄH, ja viimeisenä hervoton HI-HI-hihitys.

Pöntöt.

Luna on 18 ja pelkää monia asioita.

Pönttö oli pakko kirjoittaa, se purskahti pitkän kuivan kauden jälkeen, jotenkin näin. Tarinaan ja tunnelmaan täydellisesti sopivan kannen on taiteillut Aino Ahtiainen. Mittaamattoman suuren kiitoksen ansaitsee myös pitkäaikainen kustannustoimittajani Sirja Kunelius Karistolta. Tulkoon kevät, tulkoot linnut, olen valmis. Yhtenä pönttönä.

*********

Eikä tässä vielä kaikki ilo. Ei siihenkään ihmeeseen totu, että omat työt taipuvat toisenlaiseksi taiteeksi. Näin onnellisesti on käynyt vuonna 2011 julkaistulle  Likkojen lipas -runokirjalleni.  Kangasalan Pikkuteatteri on loihtinut runojen pohjalta näytelmän.

Minä-näytelmää esitetään 25. maaliskuuta saakka.

Olin ensi-illassa viime torstaina. Nyt yritän toipua. Siihen voi mennä kauan, esitys oli niin villi ja vimmainen, koskettava ja kaunis. Lipas avautui uusiin ulottuvuuksiin. Sanoista tuli lihaa, verta, hikeä ja huulipunaa. Huh.

Ensi-illan huumassa pääsin kuvaan ihanien näyttelijälikkojen kanssa. Vasemmalta oikealle Angelica Lewis, Lotta Rahkonen, Sanni Sipola ja Marleena Aalto. Ja onhan siellä joukossa myös ohjaaja ja dramatisoija Mika Eerola. Suloinen kiitos teille kaikille hienosta työstä ja rohkeudesta tarttua runokirjaan! (Kuva: Merja Palin)

Kirsti

Mainokset