You are currently browsing the monthly archive for kesäkuu 2017.

 

Osallistuin menneenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen. Se pidettiin tällä kertaa ihan synnyinsairaalani vieressä, Lahden keskustassa, kauniissa jugendlinnamaisessa kansanopistossa.

kansanopisto.png

Ja miksipä en olisi tullut paikalle, kun kerran kotikonnuillani järjestettiin yksi Euroopan vanhimmista (ja varmasti myös kiinnostavimmista) kirjallisuustapahtumista.

Kokoukseen osallistui kuutisenkymmentä kirjailijaa. Vieraita oli neljästätoista eri maasta: kaukaisimmat olivat matkustaneet Lahteen aina Nicaraguasta ja Japanista saakka.

Alkukesän aurinkoinen Lahti näytti kokoustajille kauneimpia kasvojaan.

Tunnelma oli välitön ja rento. Ensimmäisenä iltana pelattiin perinteinen Suomi vastaan muu maailma –jalkapallo-ottelu Mukkulan kartanon puistossa. Minäkin pelasin parhaani mukaan Suomen joukkueessa. Hauska ottelu päättyi muun maailman voittoon (4-3).

kohtipeliä.png

Minä ja Anna Maria Mäki olimme Suomen kirjailijoiden jalkapallomaajoukkueen naisvahvistuksia.

vesijärvi.png

Jalkapallo-ottelun jälkeen saunottiin, ja moni kävi sinertyvässä illassa pulahtamassa Vesijärvessä.

 

Kulkureittejä hiljennetyn luokse

Puheenvuoroissaan kirjailijavieraat ottivat esiin ajankohtaisia aiheita kuten ydinvoiman, pakolaiset ja nationalismin nousun. Tietysti puhuttiin myös kirjallisuuden merkityksestä ja sen synnyttämisestä.

kokousta.png

Riitta Jalonen kuvaili alustuksessaan ihmisten sisällä olevaa jokea, jossa kirjoittamaton odottaa esiin nostamistaan kuin kivi. ”Kirjaa ei voi suorittaa”, Jalonen painotti.

”Meihin kertynyt aineisto tulee kyllä käyttöön aikanaan. Sitä ei voi pakottaa esille, ja sen tähden kirjoilla ei voi olla ennalta suunniteltua aikataulua, vaan ne tulevat kirjoitetuiksi, kun aika on.”

Olen samaa mieltä – kirjoja ei tehdä liukuhihnalla.

Riitta Jalonen puhui paitsi ajan, myös hiljaisuuden merkityksestä kirjailijan työssä: ”Hiljaisuus ja keskittyminen ovat kirjailijan kulkureittejä hiljennetyn luo.”

 

Maagisia hetkiä

Oli taianomaista kuulla kansainvälisten vieraiden lukevan proosaansa ja runojaan alkukielellä. Säkeitä oli myös suomennettu, mikä oli herkullista. Monen vieraan kokoelman olisin halunnut lukea kokonaan.

Kolmen päivän aikana imin itseeni ajatuksia ja sanoja. Kotiin viemisiksi jäi paljon sulateltavaa.

salainenpuutarha.png

Lahden kansanopiston salaisessa puutarhassa, kukkivien syreenien ja omenapuiden alla kirjailijat eri maista löysivät kollegoistaan juttuseuraa.

Yksi kokouksen kysymyksistä oli, kantaako kuiskaus kauemmas kuin huuto. Näiden päivien jälkeen taidan uskoa entistäkin enemmän kirjan kuiskausvoimaan.

Tästä festivaalista jäi niin hyvä muisto, että haluaisin osallistua siihen seuraavalla kerralla uudestaan. Ja suosittelen Lahtea muillekin – niin kirjallisuuden ammattilaisille kuin muullekin yleisölle. Lahden kansainvälinen kirjailijakokous pidetään taas kahden vuoden päästä.

mukkulantammet.png

Mukkulan tammet ovat nähneet kirjailijakokousvieraita ympäri maailmaa aina vuodesta 1963 lähtien. Joukossa on myös kahdeksan sittemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta.

Mila

Menin viime viikolla Lempäälän kirjastoon hakemaan varaamaani elokuvaa, jonka mukana odotti käsinkirjoitettu lappunen: ”Moi Kirsti, oletko huomannut, että meidän enkkuhyllystä löytyy kokonaan runomuotoon kirjoitettu nuortenkirja The Crossover?” Mahtavaa palvelua! Kiitos vinkistä. On aina mukava törmätä Pöntön lajitovereihin. Siispä kirja lainaan ja lukuun.

Kwame Alexanderin säeromaani kertoo koripallosta, joka ei varsinaisesti kuulu suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini, vaan eipä tuo haitannut lukukokemusta. Tarina imi matkaansa sukkana ja pakotti pompottelemaan yhtä kyytiä loppuun. Paitsi koripallosta kirja kertoo perheestä, veljeydestä, esiteinin epävarmuudesta, koulusta, ensi-ihastuksesta, pelaamisen intohimosta, isosta huolesta  ja suruista suurimmasta. Murheen juovasta huolimatta kirja on kevytlukuinen ja vauhdikas. Kertojana on toinen kaksosista, poikaan ei voi olla ihastumatta – sympaattinen herkkis, joka välillä uhoaa ja välillä ujoilee. Kerronta on rytmikästä, reipasta ja itseironista. En muista lukeneeni mitään samalla tavalla mukaansatempaavaa sitten Neropatin päiväkirjan.

The Crossover on saanut kahmaloittain tunnustusta ja lukijat villiintymään. Kirja olisi hitti Suomessakin, pojille napakymppi. Mikähän kustantamo ehtii napata helmen? Toisella kotimaisella kirja näyttää jo löytyvän.

 

Kesälukemista riippumattoon vinkkaa

Kirsti

Kaappeja siivotessani löysin HyväTerveys-lehden (elokuulta 2008). Virpi Hämeen-Anttila kertoi kolmesta voimanlähteestään stressin painaessa päälle.

”Kun tunnen itseni ylen stressatuksi tai ahdistuneeksi, lähden ulos kävelylle. Vaikka olisi kuinka kiire, selitän itselleni, että nyt tarvitsen juuri tätä. Muuten en jaksa. Asumme lähellä luontoa, joten kauniita polkuja metsän ja niittyjen läpi on paljon. Kävelen reippaasti, kiinnitän huomiota hengitykseen, kuuntelen tuulta ja lintujen ääniä, nuuhkin tuoksuja.Yritän tavoittaa luonnon rytmin, sillä se rauhoittaa minut aina.”

Myös eläinten seura ja niiden koskettaminen poistaa stressiä, Hämeen-Anttila kertoo. Tyttären talleilla hän silittää hevosia ja puhuu niille. ”Toisin kuin ihmiset, eläimet kuuntelevat aina ja näyttävät, mitä tuntevat.”

Hämeen-Anttila saa voimaa positiivisista ihmisistä. ”Stressattuna ja masentuneena yritän hakea sellaisia ihmisiä, jotka ovat ilon tuojia: innostuneita, huumorintajuisia ja myönteisiä. Heistä saan voimaa ja he saavat uskomaan elämän merkityksellisyyteen.

Käänteisesti yritän välttää negatiivisia, arvostelevia ja ilkeästi puhuvia ihmisiä, heidän mielipiteitään ja ajatusmaailmaansa.”

Viimeisenä voimanlähteenään Hämeen-Anttila mainitsee musiikin.Se kommunikoi suoraan alitajunnan kanssa, toisin kuin järki ja sanat. ”Eniten minua rauhoittaa klassinen musiikki. Bach ja Mozart ovat takuuvarmoja voimantuojia ja mielialan tasoittajia.

Kun kuuntelen, suljen silmäni ja vajoan jonkinlaiseen transsiin. Palaan tähän maailmaan puhtaana ja virkistyneenä.”

Charles Baudelaire
Muukalainen

-Ketä rakastat eniten, sinä arvoituksellinen mies? Isääsi, äitiäsi, sisartasi vaiko veljeäsi?
– Minulla ei ole isää, ei äitiä, ei sisarta, ei veljeä.
-Ystäviäsi?
-Käytitte sanaa, jonka merkitys on jäänyty minulle tähän päivään saakka tuntemattomaksi.
-Isänmaatasi?
-En tiedä, millä leveysasteella se sijaitsee.
-Kauneutta?
-Rakastaisin mielelläni häntä, kuolematonta jumalatarta.
-Kultaa?
-Vihaan sitä niin kuin te Jumalaa.
-Mutta mitä sinä sitten rakastat, kummallinen muukalainen?
-Rakastan pilviä… pilviä jotka kulkevat ohi… tuolla kaukana… kaukana… ihmeelliset pilvet!

(Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo)
Baudelaire (1821-1867) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Häönen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. Pahan kukat, 2011).

Luonto helpottaa oloa marraskuussakin. Metsät ja vedet ovat minulle erityisen rakkaita. Lähelläni on myös hautausmaa, joka on mielestäni kauneuden ja rauhan valtakuntaa. Eräänä vappuaattona, kun vältin hälinää menin sinne kävelylle.
Musiikki on tärkeä minullekin. Klassiselle musiikille olen avautunut pikkuhiljaa, vaikka yksin ollessani sitä harvoin kuuntelen. Debussy ja Ravel ovat kuulaita. Vanhoja iskelmiä olen rakastanut lapsesta asti. Mitä surullisempaa sen parempi (tai vaihtoehtoisesti oikein riehakasta!). Minulla on Olavi Virran, Laila Kinnusen ja Carolan koko tuotanto. Carolan äänessä on haava, joka saa tunteet pintaan. Itku puhdistaa.

Yhdeksi hyvin tärkeäksi voimanlähteekseni on tullut treenaamisen jälkeen infrapunasauna. Näitä saunoja löytyy mm. kylpylöistä, kuntosaleilta ja hoitolaitoksista.
Infrapunasaunan positiiviset terveysvaikutukset perustuvat pääosin syvälle (n. 4-5 cm syvyyteen)kehon kudoksiin vaikuttavaan lämpösäteilyyn, joka saa aikaan merkittävää aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastumista. Infrapunasaunassa elimistöstä poistuu haitallisia kuona-aineita, se lievittää ja poistaa monenlaisia kipuja, kuten päänsärkyä ja lihaskipuja. Stressi vähenee ja olo piristyy (huomasin positiivisia vaikutuksia jo ensimmäisellä kerralla!).Infrapunasaunaa kannattaa kokeilla vähintään pari-kolme kertaa viikossa vähintään kuukauden ajan. Yhtään liioittelematta infrapunasauna on rauhoittanut minua todella paljon (tämä ei ole maksettu mainos!) Helsinkiin muutonkin edessä olen rauhallinen.

Levollisiin tunnelmiin vielä pari runoa.

Po Chu-i
Joutilas ilta

Varhainen kaskas vaikenee,
valopisteinä kiitelee tulikärpäsiä sinne tänne.
Suitsuke palaa kirkkaana, savuamatta.
Bambukorien reunoilla on kirkasta kastetta.
En mene vielä sisään nukkumaan,
laskeudun portaat, astelen kuistin edessä.
Kuun viistot säteet hohtavat matalaan eteisen,
viileä tuuli täyttää korkeat puut.
Ajatukseni, tunteeni saavat kulkea omia teitään.
Tällaisina hetkinä ihmisen on hyvä olla.
Mistä se johtuu?
Siitä että mieli on tyhjentynyt joutavasta.

(Pertti Nieminen)

Po Chu-i (772-846) oli Tang-dynastian aikainen kiinalainen runoilija. Hänen tiedetään kirjoittaneen n. 2800 runoa. Hänen tuotannostaan on julkaistu Pertti Niemisen suomennosvalikoima Korotan ääneni ja laulan, jonka runot on poimittu kronologisessa järjestyksessä Po´ n kokoelmien varrelta.

Alkman
Pieni yölaulu

Nukkuu vuorien huiput ja laaksot lauhat untaan,
kummut, kuilut rauha peittää.
Mustan maan madot multien uumenissa uinuu,
kauriit uneen vienoon, mettiäiset vaipuu,
verhoo kalain joukot jo aaltojen purppura.
Nukkuu lintujen parvet
siipien suojassa pää.

(Päivö Oksala)

Alkman oli 600-luvulla eKr Spartassa elänyt kuororunoilija.

Mitkä ovat teidän stressin ja ahdistuksen poistajianne ja voimanlähteitänne?
Itse voisin ehkä joskus kokeilla vielä joogaa?
tuumiskelee Heikki

Grafomania onnittelee kesäisin halauksin kirjailija Johanna Hulkkoa, jolle on myönnetty Laivakello-palkinto.

 

 

Palkintolautakunnan perusteita:

”Laivakello-palkinnon saajan tuotanto pohjaa Geoetsivät-sarjaan, jossa kirjailija on onnistunut tavoittamaan monia lapsia kiinnostavia elementtejä yhdellä kertaa. Geoetsivät-sarja ei olekaan pelkkä fiktiota, vaan se sisältää myös tietoa ja sijoittuu lapsille tuttuihin ympäristöihin. Jännitys, yhdessäolo, erilaiset perheet, ulkoilu sekä tyttöjen ja poikien jutut luovat yhdessä lämminhenkisen ja tiukasti otteessaan pitävän kirjasarjan. – – Yksi kirjallisuuden lukemisen perimmäisistä tarkoituksista on oppia elämästä, saada rakennusaineita elämään. Laivakello-palkinnon saajan Geoetsivät-sarja ohjaa lapsia lempeästi ymmärtämään aikuisuutta, ystävyyttä ja elämää yleensä.”

Laivakello-palkinnon jakavat vuorovuosin Kotkan Pekkas-akatemia ja Rauman Väinö Riikkilä -seura. Palkinto voidaan myöntää joko yksittäisestä teoksesta tai ansiokkaasta urasta. Palkintoa on jaettu kotimaiselle nuortenkirjallisuudelle vuodesta 1996 alkaen.

Johanna, jos luet tämän, käypä kertomassa meille, oletko jo päättänyt, mihin ripustat komean messinkisen laivakellon?

 

Kirsti

Täällä taas istuskelen epämukavasti huonolla tuolilla kirjoittamassa, kirjoituslomalla ulkomailla. Tämän tosin jo tiedän tullessani: kaikkea ei voi saada. Kirjoitusrauha täällä sentään on, se pääasia. Poissa silmistä, poissa mielestä, siis ne päivittäiset kotitekemiset ja huolet, asiat, joilla ei ole muuta tekemistä kuin muistutella syyttävästi, mitä oikeastaan pitäisi olla tekemässä. Kun kumminkin haluaisin vain keskittyä kirjoittamiseen.

Jos joku tietää sellaisen edullisen hotellin jossain kaukana kotoa, siis koko kotomaasta, jossa kirjoittajan ergonomia on kohdillaan, kertokaa. Kiitollisena vastaanottaisin tiedon, ehkä se auttaisi muutamaa muutakin.

Helsingissä on yhdeksän astetta lämpöä, täällä juuri nyt 22 enemmän. Läähättelin päivälenkin, mutta muuten istun hotellin aulassa varjossa. Vuokrasin pyörän huimalla 24 eurolla viikoksi, sillä täällä Kosilla on loistavat pyörätiet. Tänään oli kuitenkin liian kuumaa siihen, olisi pitänyt pystyä polkemaan varjossa.

Kaiken tuon narinan jälkeen on sentään kiva tunnustaa, että kirjoittaminen on sujunut. Täällä Hiljan, painossa olevan kirjan puolesta jännittäminen on vähän unohtunut, ja Sirkka saa ansaitsemansa jakamattoman huomioni.

Sirkka on tosiasiassa hyvin kiinnostavaa ja monipuolista elämää elänyt nainen, jota kohtalo on heitellyt sinne ja tänne. Pidän hänestä kovasti. Silti olen luvannut itselleni, että en enää koskaan ota tilaustyötä, jollaista en ole ennen tehnytkään. Kun kirjan päähenkilö lukee itse kirjan aikanaan, se asettaa pikku yksityiskohdille turhan paljon vaatimuksia.

Onneksi Sirkka perheineen on paljon lukeneita, kirjoja rakastavia ihmisiä, joten olen sopinut, että he hyväksyvät kirjailijan vapauteni. Saan kuvitella juuri sellaisia kohtauksia,  kuin mielessäni muodostuu. En olisi tähän lähtenytkään, ellei tuttu Sirkan tunteva kustannustoimittaja olisi sitä pyytänyt. Miten monella on tämän tapaisia kokemuksia? Miten työ on sujunut? Kertokaa. Tai vaikka ei olisikaan, uskaltaisitteko ruveta tämmöiseen.

Suurin ongelma ainakin minulle tässä on saada kirjaan draaman kaarta. Ei sillä, etteikö Sirkan elämässä draamaa riittäisi, mutta kun tapahtumat tulevat elämässä omaa tahtiaan, joka ei aina sovi kirjan vaatimuksiin. On tehtävä valintoja, karsittava ja korostettava toisia tapahtumia toisten kustannuksella. Sitä täällä nyt pähkäilen.

Huomenna kotiin. Toivottavasti kirjoitusvauhti siellä jatkuu. Kesää, kirjojen ystävät! Ai niin. Luin nyt vasta niin hillittömän hauskan kirjan, että lämmin kesäkirjasuositus. Tai mikävaan kirja, se on niin mainio: Torgny Lindgrenin Akvaviitti. Olen pitänyt kaikista hänen kirjoistaan, mutta tämä osui nyt jotenkin juuri oikeaan hetkeenkin. Harmi, ettei niitä enää tule, jos ei jokin vielä postuumisti.

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Löytö
annelitre artikkeliin Lauri Pohjanpään eläinrunoja
kirsti k artikkeliin Italia kirjailijan silmin
Arja Palonen artikkeliin Lempeä rauha
heikkiniska artikkeliin Kesäonni on..

Arkistot