On se vaan suuri. Sain nauttia tekemisen iloa, tosin välillä hampaat vähän irvessä, kuukausia yhteen menoon. Silloin en juuri lue muuta kuin asiaan liittyviä tekstejä. Muiden romaanit saavat jäädä, vaikka miten tekisi mieli edes vähän kurkistaa. En niinkään pelkää saavani tyylitartuntaa, mutta ajattelemisen aihettahan kirjat aina antavat, joskus niinkin paljon, että oma kirjoittaminen häiriintyy pahasti. Kun sattui vielä olemaan kiire, en uskaltanut ottaa riskiä.

Nyt olenkin sitten likipitäen rellestänyt kaiken rästiin jääneen parissa: sienestänyt, marjastanut, kuivattannut, hillonnut ja lukenut. Lukenut joka päivä pitkän tovin. Ja nauttinut. Hyvää on tehnyt.

Onhan tuota jatkunut jo kolmisen viikkoa, mutta nyt alkaa tuntua vahvasti siltä, että voisin varovasti alkaa kurkistella töiden suuntaan. Ei kuitenkaan niin vahvasti, etteikö lukea vielä voisi. Ja vähän sienestää. Tänään on jo pakko ajella mökille tarkastamaan sienitilanne. Nousevatko niemellemme tänä vuonna männyn tuoksuvalmuskat eli japanilaisten suuresti himoitsemat matsutaket. Ne ovat vähän oikullisia, mutta niin hyviä, että niillä on varaa oikutteluun. Odotteluhan vain lisää riemua, kun niitä aina välillä on enemmänkin.

On täällä ennenkin keskusteltu aiheesta luetko muiden kirjoja silloin, kun kirjoitat omaasi, mutta olisi kiva kuulla taas toisten kokemuksia. Eivätkös nämä kirjoihin ja lukemiseen liittyvät keskustelut ole aika samanlaisia vuodesta toiseen, niin kuin ovat musiikkiin, kuvaamataiteisiin, teatteriin ja vaikka lastenkasvatukseenkin liittyvät.

Miten voi säilytttää  Niin kuin muuten tämäkin aihe:

Kirjassa on monia kiinnostavia ohjeita, joita tekisi mieli kokeilla. Esimerkiksi sitä, missä jokaista naista kehotetaan ottamaan kerran viikossa joutopäivä, jolloin vain maataan sängyssä tai lojutaan sohvalla verhot himmentämässä liikaa valoa. Palvelija (puoliso?) tuokoon kevyttä ruokaa ja hedelmiä muutaman kerran päivän mittaan. Mieto viini on sallittua. Kaunistaa, lupaa kirja.

Miten mahtaisi onnistua?