Lehdessä kriitikko moitti aikuistenkirjaa vertaamalla sitä nuortenkirjaan: ”muistuttaa mustavalkoisuudessaan nuortenkirjaa”.

Minusta niillä, jotka heittelevät tällaista kirja-arvosteluihin, tulisi olla parempi tuntemus kirjallisuuden eri lajeista. Miten kannustamme lapsia ja nuoria lukemaan, jos kuitenkin pidämme heille suunnattuja teoksia jotenkin aikuisten kirjoja yksioikoisempina tai vähempiarvoisina?

Tasaisesti kuulen (hyväntahtoisia) kyselyjä siitä, miksi kirjoitan sekä lapsille, nuorille että aikuisille.

Minulle se on rikkaus ja etuoikeus. Koen, että olen nimenomaan saanut kirjoittaa eri-ikäisille.

Minua kiinnostaa koko ihminen, kaikissa ikävaiheissa. En tahdo liikaa lokeroida lukijoita. Kuvakirjat, lastenromaanit ja nuortenkirjat sopivat hyvin aikuislukijoillekin. Aikuisten kirjat sen sijaan saattavat olla lapsille himpun verran liian pitkäpiimäisiä tai muuten sopimattomia.

Joskus ihmisten rivien välistä paistaa käsitys, että aikuistenkirjaa on varmasti lastenkirjaa haastavampi tehdä.

Mutta koettakaapa kirjoittaa koukuttava, lapsia ja nuoria innostava kirja, jossa on ihmeen tuntua. Sellainen, joka saisi lapset hetkeksi sysäämään syrjään virtuaalipelit.

Ei ole ihan helppo homma.

Mikä saa sitten yrittämään? Ehkä se on se ihmeellinen kirjojen valo, joka väritti lapsuuttani.

Se taikapiiri, jonka sisällä oli turvallista olla niin kuin tai leikissä.

Seikkailujen ja ajatusten sävyt. Ne, joissa ei ole mitään mustavalkoista.

 

Mila