You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2017.
Vaikka elämme lokakuuta runoni ja ajatukseni ovat monitulkintaisessa marraskuussa.
Aluksi runo kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta (ntamo, 2012).
Marraskuu
Tuulet virkkuvat ja
taudit lähtevät koloistaan.
Minä, itkusilmä, hytisen
pilvenhatarassa huoneessa.
Nyt lepää jäinen ruoho,
amalgaamikuu ja ampiaiset,
kohmeinen kylä
ja kuurainen paperi.
Harmaa on runoilijan
ja appelsiinin uni.
Vielä pari haikua kokoelmastani Solisevaiset (Sanasato, 2017)
Puoliunessa
kuin luonto, marraskuu on
pitkä sunnuntai.
*
Minutkin peittää
hetkeksi talven sammal,
pehmoisin lumi.
*
En ole yrittänyt kirjoittaakaan muutamaan kuukauteen, silti olen aika levollinen. En ole masentunut tai apaattinen, toteutin ”vain”sydämen saneleman suuren elämänmuutoksen.
Veri alkoi vetää takaisin Helsinkiin. Niinpä seurasin pitkään asuntoilmoituksia netistä ja lehdistä. Kesäkuussa panin oman asuntoni myyntiin, tunteet keikahtelivat laidasta laitaan, yllättävät yksityisnäytöt vain lisäsivät jännitystä.PÄÄTIN silloin etten yritäkään kirjoittaa runoja. Oma luovuuden tilani muistuttaa maniaa, aamut, päivät ja illat sekoittuvat, kun ideoita ryöpsähtelee ja sinkoilee, se on jopa pelottavaa.
Elokuussa asuntoni myytiin, minulle tuli melkein kiire löytää Helsingistä kämppä. Luotin intuitiooni, sain asunnon hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Lähellä on paljon luontoa, silmänkantamattomiin puita, vähän peltojakin, jopa joki. Taas kerran olen saapunut kotiin, lapsen lailla olen iloinen ja utelias. Ehkäpä on luonnollistakin pitää tällaisten suurten mullistusten, muutosten ja tunnemyrskyjen jälkeen taukoa kirjoittamisessa?
Toinen syy kirjoittamattomuuteeni on ollut kustantajan vastausten odottelu. Kustantajalla on ollut kohta vuoden kaksi käsikirjoitustani. Olen kysellyt käsikirjoitusten perään sähköpostitse ja livenäkin syysjuhlissa, vastaus on ollut ensi viikolla tai muutaman viikon päästä. Ainakin minun on tällaisissa tapauksissa vaikeaa aloittaa aivan uusia töitä.
Olen kai kirjoittamisen suhteen jonkinlaisessa kriisissä ja tienhaarassa. Tahdon kirjoittaa runoja, mutta niitä julkaistaan yhä vähemmän. Tarinat ja lyhytproosa ( esim. lapsille) kiehtovat jonkin verran, mutta uusi pelottaa. Vanha tuttu kateussyndroomakin alemmuudentuntoineen kummittelee, kun luin Jens Andersenin kirjan Astrid Lindgren, Tämä päivä, yksi elämä, sekä Leena Kirstinän teoksen Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa.Musta haamu kuiskii: ”Älä edes yritä, et yllä koskaan lähellekään heidän tasoaan. Palaa kokiksi, paitsi ravintolaankin olet jo liian vanha.” Sitten toisena hetkenä lempeämpi hahmo neuvoo: ”Ajattele vaikka kirjoittavasi kummitytöllesi Malinille, niin ei olisi niin paineita. Malin hymyilee ja puhkeaa hersyvään nauruun. Tarinoi ensin vaikka kasetille, jos kirjoittamisen aloittaminen tuntuu vaikealta.”
Tämä tauko kirjoittamisessa päättyy aikanaan, ehkä hyvinkin pian. Jokaisen ei luoja paratkoon tarvitse kirjoittaa viitenä päivänä viikossa, eihän?
kyselee Heikki
Oho, ne alkavat jo huomenna, Helsingin kirjamessut.
Grafomaanikoista lavalla ovat tänä vuonna Mila Teräs ja Kirsti Kuronen.
MILA
Pe 27.10. klo 11-11.30 Tarina-lava
Kirjailija Mila Teräs ja kuvittaja Karoliina Pertamo: Kettu ja värit (Karisto).
Pe 27.10. klo 13.30-14 Mika Waltari -lava
Mila Teräs: Jäljet – romaani Helene Schjerfbeckistä (Karisto). Haastattelijana Anna Kortelainen.
Su 29.10. klo 16-16.30 Takauma-lava
Taiteilijaromaanit – kuinka todellisesta ihmisestä kirjoitetaan? Ellen Thesleffistä romaanin kirjoittanut Kati Tervo, Helene Schjerfbeckistä kirjoittanut Mila Teräs ja Albert Edelfeltistä kirjoittanut Venla Hiidensalo keskustelevat. Järj. Suomen Kirjailijaliitto.
KIRSTI
La 28.10. klo 16-16.30 KirjaKallio-lava
Kirsti Kuronen: Pönttö (Karisto). Haastattelijoina Kallion lukiolaiset.
*
Tulkaahan kuulolle ja juttelemaan!
Oikeastaan on aika hassua, joskin kivaa, että kun eläimet vetäytyvät koloihinsa, linnut auraavat lämpöön, me kirjailijat lähdemme kaikkein vilkkaimmin ulos koloistamme. Kirjat ovat ilmestyneet, on kirjamessujen ja kirjailijavierailujen aika. Tällä viikolla olin Järvenpään kirjastossa ja ilahduin kuulijoiden määrästä. Keskusteluakin syntyi. Jännitin etukäteen, sillä kun Hiljan jälkeen on ilmestynyt jo Sirkka ja olen sukeltanut seuraavaan, pelkäsin, etten muista mitään kaikesta siitä valtavasta tietomäärästä, johon Hiljankin taustoiksi kaivauduin. Sieltä ne kuitenkin kumpusivat tiiviin kertauksen jälkeen. Puhun Hiljasta niin kovin mielelläni, sillä enhän minäkään hänestä etukäteen tiennyt oikeastaan yhtään mitään, mutta työn mukana tutustuin todella valtavasti aikaan saaneenseen naiseen.
Messuillut olen Turussa, niin kuin kerroinkin, Helsingissä en esiinny, mutta tietenkin siellä käyn. Tietokirjailijoilla on lauantaina aamuseminaari, ja sen jälkeen tutustun messujen antiin.
Tosin, se on myönnettävä, sekoan aina vähän messuilla. Päätän tehdä sitä ja tätä, käydä kuulemassa heitä ja heitä, tutustumassa tähän ja tähän osastoon. MUTTA messuhulina saa minut aina sekoamaan aikeistani. Kun lopulta lievästi näännyksissä raahustan kotiin, huomaan, etten ole toteuttanut aikeistani montakaan.
Jos siis näette minut, nykäiskää hihasta tai jakun/puseron liepeestä tai mistä vain. Toivon tapaavani mahdollisimman monta tuttua tai tuntematonta. Tapaamisista saa aina jotain. Ne muistaa jälkeenpäin hulinankin keskeltä.
Tässä viikonvaihteessa olen tarkastanut seuraavaksi ilmestyvän kirjani taittoa. Lastenkirja tulee ensi vuoden puolella Minervalta ja siinä on minulle uusi kuvittaja Sirkku Linnea, elävien ja varmasti lapsille perille menevien kuvien taitava tekijä.
Juuri nyt lensi ikkunani ohi iso parvi entiedämitä lintuja. Kun näkee vain mustan silhuetin, tietää kyllä että noin voisivat lentää ainakin ne ja ne, mutta ei voi mitenkään varmistaa, mitkä siellä todella juuri nyt muodostavat lentokuviotaan. Tunnen aika paljon lintuja, mutta olen silti täysi amatööri siinä lajissa. Isäni taisi tuntea kaikki Suomen linnut, ainakin hänen veljensä tunsi joka ikisen. Äiti opetti luonnonoppia, mutta hävisi isälle huomattavasti enemmän kuin rinnan mitalla. Niitä kuitenkin tarkkailtiin ja niistä puhuttiin koko perheen kesken. Se on rikkaus, mistä olen vanhemmilleni kiitollinen.
Ylipäänsä opin kotona tarkkailemaan luontoa kaiken aikaa. Mieheni on syntyperäinen stadilainen. Kun minä ajan autoa, ja hän istuu vieressä, minä olen se, joka huudahtelee: Katso, hiiri/kana/jokinhaukka, sejase lintu. Tien varresta näen eläimet, niin elävät kuin kuolleet. – No, ihan varmasti en kaikkia, mutta aika monia kuitenkin. Hän ei ole koskaan huomannut ensimmäisenä yhtään eläintä. – Ja hei! juuri nyt on koko taivaan peittävien harmaiden pilvien joukossa yksi pieni vaaleanpunainen, toivon pilvi.
Tämän jälkeen olikin syytä liittää mukaan oma sielunmaisemani, joista Mila puhui tuossa aiemmin. Voisiko tuo suomalaisempi olla. Se on näkymä mökiltämme, jossa jo koululaisina opimme juuri tuota luonnon tarkkailua.
Kaunista, luonnollista syksyä itse kullekin!
Raili
Turun kirjamessuilla Nuorisokirjailijoiden osastolla oli viime viikolla esillä kuvia kirjailijoiden sielunmaisemista.
Omat kuvani näyttivät varsin samanlaisilta kuin muidenkin: luonto auttaa kosketuksiin sielun kanssa.
Toki tunnistan sielunpaikkoja ja -seutuja ympäri maailmaa, mutta vaitelias kylätie on arjessani useimmiten läsnä. Se tarjoaa kävelyretken ajan hiljaisuutta, palautumista, ajatusten selkeytymistä ja uusia ideoita. Hiljainen maalaiskylä auttaa havainnoimaan maailmasta voimaa tuovia yksityiskohtia.
Lokakuinen lampi Orimattilassa.
Taas pimenevät illat auttavat nekin yhteyteen sisimpien ajatusten ja tunteiden kanssa.
Myös kirja on kylätien kaltainen hiljaisuuden paikka ärsykkeitä tulvivassa maailmassa. Sen kanssa voi keskustella. Parhaimmillaan lukiessaan löytää itsestään ja maailmasta jotakin uutta. Sivuilla, kirjan rivien välissä on tilaa omaehtoiseen ajatteluun, keskittymiseen ja asioiden yhdistelyyn.
Missä on sinun sielunmaisemasi?
Mila

Grafomanian Mila tuoreen kuvakirjansa Kettu ja värit kanssa Kariston osastolla. Taustalla kirjan herkullisen kuvituksen taiteillut Karoliina Pertamo vihreässä kaulahuivissaan.
*

Raili kertoi Kallas-lavalla historiallisesta romaanistaan Hilja – Yksi maailman ensimmäisistä. Teos valottaa kiinnostavasti mm. naisen aseman kehitystä Suomessa. Haastattelijana Robustoksen Heikki Savola.
*

Meikätyttö ja Pönttö Turun seudun äidinkielenopettajien osastolla. Ysiluokkalaisten Siirin ja Lotan huomiot kirjasta olivat oivaltavia. Kiitos hyvistä kysymyksistä ja koskettavasta keskustelutuokiosta! Kuva: Hannu Peltonen.
’

Ansu Kivekäs ja hurmaava Totoro-viuhka!
*

”Montako kirjaa olet kirjoittanut?” Lukukeskuksen järjestämässä ohjelmassa Tuula Kallioniemi vastaili tyttöjen kiperiin kysymyksiin. ”Noin sata, veikkaan”, Tuula arveli ja lupasi selvittää asian.
*

Leena Lehtolainen innostui muistelemaan, miltä tuntuu, kun kaulalla luikertelee boa. Käärme liittyy Leenan uusimpaan romaaniin Viattomuuden loppu.
*

Suomen Nuorisokirjailijoitten osastolla pääsi kurkistamaan kollegojen sielunmaisemiin. Meriä, järviä, metsiä, tuntureita… Luonto virittää.
*

Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen, Venla Hiidensalo ja Rosa Liksom keskustelivat railakkaasti kustanusalan murroksesta 120-vuotiaan Suomen Kirjailijaliiton järjestämässä ohjelmassa. Tätä lisää, kiitos!
*
Lopuksi haluan nostaa maljan juuri korviini kantautuneelle iloiselle uutiselle: Suomen Kirjailijaliiton jakama Tirlittan-palkinto on myönnetty kirjailija Esko-Pekka Tiitisille! Tuhannesti onnea tinkimättömälle, ihanalle Esko-Pekalle, joka ymmärtää, että aikuisen täytyy nousta lapsen tasolle.
Raportoi
Kirsti
Kolmipäiväiset Turun kirjamessut alkavat perjantaina. Viimeistään nyt grafomaanikotkin astuvat ulos kesästä ja jalkautuvat tapaamaan lukijoita.
Täällä heidät tapaa:
RAILI MIKKANEN
La 7.10. Kallas klo 14.20-14.40
Raili Mikkanen: Hilja – Yksi maailman ensimmäisistä (Robustos). Romaani Hilja Pärssisestä, joka oli ensimmäisen eduskunnan ensimmäisiä naiskansanedustajia. Haastattelija: Jouni Lehtinen.
La 7.10. Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osasto A/17 klo 15.45
Tutkivia ääniä
Liisa Lauerma ja Raili Mikkanen.
*
Uusimmat kommentit