Kaksi koiraa

Intiaanitarina kahdesta koirasta on varmaan monelle tuttu. Naputtelen tähän mielestäni yhden parhaista versioista.

Kaksi intiaania istui iltanuotiolla. Toinen intiaaneista oli nuori ja innokas. Utelias oppimaan uutta. Toinen intiaaneista oli monia kesiä nähnyt. Hiuksissa harmaata, mokkasiinit jo kuluneet. Vanhempi intiaani kertoi, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa ja ne kamppailevat keskenään. Toinen koirista haukkuu ja moittii häntä. Ei sinusta ole mihinkään, et kuitenkaan onnistu. Ei kannata yrittää. Olet ruma ja vanha. Koira näkee negatiivisia asioita myös muissa ja kaikkialla ympäristössä. Toinen koira on toista maata. Se kehuu vanhaa intiaania komeaksi ja charmikkaaksi. Uskoo aina tämän kykyihin ja mahdollisuuksiin. Kannustaa, vaikka jokin olisikin mennyt pieleen. Uskoo hyvää myös muista ihmisistä ja näkee positiivisia asioita kaikkialla.

Ilta painui mailleen.Intiaanit menivät nukkumaan ja nuorempi intiaani katseli tähtiä ja pohti. Mietiskeli vanhemman intiaanin sanoja. Viimein hän rohkaisi mielensä ja kysyi vanhemmalta intiaanilta. Kuule, kerroit niistä sisälläsi olevasta kahdesta koirasta, jotka kamppailevat keskenään. Kumpi niistä koirista on nyt voitolla?

Vanhempi intiaani vastasi: Se kumpaa minä ruokin.

Kirjailijan urankin aikana olen valitettavan usein ruokkinut tuota itseäni moittivaa koiraa. Nytpä selätin ja selätän sen!
Kaksi hylsyä marraskuussa saatuani nousin maasta. Otin yhteyttä useaan kustantajaan, kerroin parista lastenrunokokoelmastani vähän varovaisesti heille. Ilahduin, kun jopa WSOY:n kustannustoimittaja pyysi lähettämään ne hänelle. WSOY:tä vuosi sitten kartoin, koska heillä ja Tammella oli osin samoja kustannustoimittajia (Tammelta sain muutaman hylsyn ja minut poistettiin heidän kirjailijasivuiltaan).

Haamu Kustannusta lähestyin, vaikka heidän sivullaan lukee, että käsikirjoituksia ei tällä hetkellä oteta vastaan. Kerroin sähköpostiviestissäni olevani pohojalainen jääräpää ja yrittäväni silti, koska minulla on noita-aiheinen käsis.Kas kummaa, Haamu kirjoitti, että kiinnostus hieman heräsi, ”lähetä vain käsikirjoitus meille.”

Myös Karisto ja Minerva suhtautuivat käsikirjoituksiin myönteisesti. Kaivoin kaapista lähes kymmenen vuotta vanhan tarinakokoelman. Kolme kustantajaa hylkäsi sen aikoinaan, mutta nyt sain voimia hioa sitä. Tarinakokoelma on ihan omanlaisensa, pähkähullu hyvässä mielessä, ehkäpä se vain aikoinaan päätyi tosikoiden kustannustoimittajien pöydälle. Nyt tarinat ovat pitkän tauon jälkeen uudella kustantajalla. Ehkäpä nyt kokoelmalle näytetään vihreää valoa.

Ensi vuonna tulen kirjoittamaan aivan uusia tarinoita lapsille. Uskaltaudun varmaan kirjoittamaan suoraan koneella. Runoilijana olen kirjoittanut säkeet tähän päivään asti lyijykynällä paperille. Hallitkoon minua nyt tuo iloinen koira!

Peloista vielä muutama rivi.

Parhaita hetkiä elämässäsi tulevat olemaan ne, jotka tuntuvat melkein liian vaikeilta, melkein liian pelottavilta. Kun vain uskallat astua rajan yli ja unohtaa, mitä muut ajattelevat, valinnat kantavat. Riko kaavaa ja pidä huolta itsestäsi. Älä ole kuin muut, koska heitä on jo niin paljon.

Anna Perho

Rohkea tekee, vaikka pelkää, kuten minä.

Psykoterapeutti Tarja Santalahti

Intiaanitarinan loppuun yllätys, yllätys pari intiaanirunoa kirjasta Juoksu Yönmaahan (Otava, 1977)

kuljen asuntoon, tuttuun asuntoon
kuljen tuttuun asuntoon, hänen asuntoonsa
kuljen hänen asuntoonsa, sinun asuntoosi
kuljen sinun asuntoosi, rakkaani asuntoon
jonain yönä tulen luoksesi, jonain yönä
yöllä tulen luoksesi, yöllä
tulen luoksesi talviyössä, tänä yönä
tulen luoksesi yössä, rakas, tässä yössä

Chippewa

VUODENTULO

sammutetaan vanhat tulet
sytytetään uudet
hajoitetaan vanhat kapineet
veistetään uudet

Zuni

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2018,
t. Heikki

Advertisement

Kenen historiaa

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, kenen historiaa tämän Suomen satavuotisjuhlinnan merkeissä oikein on kerrottu. Lähinnä miesten, niinhän se on. Ikään kuin meillä tosiaan vain miehet olisivat olleet tekemässä ja päättämässä yhteisistä asioistamme. Naisemme, nuo maailman ensimmäiset eduskunnassa, aloittivat siellä kuitenkin jo 10 vuotta ennen itsenäisyytemme alkamista. Naiset ja miehet yhdessä ovat rakentaneet Suomeamme maaksi, mikä se nyt satavuotiaana on.

Turhan usein nostetaan tasa-arvosta puhuttaessa esiin vain se, että meillä naiset saivat äänioikeuden kolmansina maailmassa. Meillä nimittäin naiset myös käyttivät sitä niin, että heti sen saatuaan naiset myös äänestivät naisia. Australiassa niin olisi voinut tapahtua jo ennen meitä, mutta tosiasiassa ensimmäiset naiset pääsivät siellä päättämään vasta 1950-luvulla.

Puhisin  asiasta jo 70-luvulta, mutta vasta 1990 ilmestyi ensimmäinen nuorille suunnattu tunnetuista naisistamme kertova historiallinen romaani nuoresta Ida Aalbergista, Teatteriin! Sen jälkeen olen kertonut nuorille Miina Sillanpäästä (Karhun kumarrus), Aurora Karamzinista (Aurora, keisarinnan hovineito), Aino Kallaksesta (Ei ole minulle suvannot) ja Katri Valasta (Runokirje). Lisäksi on kahdeksan naisen tarinaa selkokirjassa Suomalaisia suurnaisia. Viimeisimpäni, aikuisille suunnattu, on Hilja Pärssisestä (Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä).

Väitän siis kovasti yrittäneeni nostaa esiin naisia, jotka sen ovat ehdottomasti ansainneet. Hyvin jäi mieleeni sekin, että sain pontevasti perustella selkokirjani nimeksi Suomalaisia suurnaisia sarjaan, jossa jo oli kirja Suomalaisia suurmiehiä.

Onneksi en ole ainoa, joka on kirjoittanut naisistamme niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Hyviä, tärkeitä kirjoja on monta, viimeisimpiä niistä grafomaanikkomme Mila Teräksen ihana kirja Jäljet, joka kertoo Helene Schjerbbeckistä.

Olen hurjan iloinen siitä, että tämä historiamme vääristymästä on nyt puhuttanut näinkin paljon. Joskus olen uskaltautunut hetkeksi kuvittelemaan, minkälainen maamme olisi, jos naiset eivät olisi ottaneet osaa päätöksentekoon. Kauan sitä ei kuitenkaan jaksa miettiä, ja onneksi niin ei ole. Kunhan nyt emme vain unohda koko asiaa tähän vuoteen.

Kirjoittamisiin ja vallankin lukemisiin näin joulun aikoihin! Toivon kaikille monia kovia paketteja pukin konttiin ja kontista!

”Pönttö” kisaa Topeliuksesta

Grafomaanikko Kirsti Kurosen säeromaani Pönttö (Karisto) on valittu Topelius-ehdokkaaksi.

Raadin perustelut:

”Kauniisti kirjoitettu säeromaani kuvaa nuoren tytön äänellä kokemuksia aikuiseksi kasvamisesta. Teos käsittelee herkkävireisesti seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, eikä Kuronen kaihda vaikeitakaan teemoja. Pönttö maalaa kuvia sanoin: samastuttavia ja lähelle tulevia. Säkeiden väliin jää tilaa myös lukijalle ja hänen omille ajatuksilleen ja kokemuksilleen.”

Muut Topelius-ehdokkaat:

Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva (WSOY)

Arja Puikkonen & Emma Puikkonen: Äänihäkki (Otava)

Elina Rouhiainen: Muistojen lukija, Väki 1 (Tammi)

Tuuli Vuorma: Caapparin kääty, Roistoakatemia 1 (Kvaliti)

 

Arvid Lydecken -ehdokkaat:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba (Otava)

Karin Erlandsson: Pärfiskaren. Helmenkalastaja. (S&S)

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa (Karisto)

Leena Parkkinen: Pikkuveli ja mainio harharetki (Teos)

Laura Ruohonen: Tippukivitapaus (Otava)

 

Luettavana satoja kirjoja

Raatiin kuuluivat tänä vuonna erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, FT Myry Voipio.

Tänä vuonna Topelius- ja Lydecken-raati  sai luettavakseen satoja kirjoja. Ehdokkaita kummassakin kategoriassa on viisi.

– Jokainen kirjavuosi on erilainen, summaa raadin opettajajäsen Ida Hartikainen. – Tänä vuonna varsinkin satu- ja fantasiaromaani-tyyppisten lastenkirjojen taso on erittäin kova, ja olemme joutuneet jättämään ehdokaslistan ulkopuolelle todella hyviä kirjoja.

Raatityössä otetaan huomioon monia asioita. – Erinomaisen kaunokirjallisen tason lisäksi olemme pyrkineet huomioimaan monenlaisia lukijoita houkuttelevia kirjoja ja eri-ikäisille suunnattuja teoksia, toteaa raadin kolmas jäsen, lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio. – Samastumispintaa on yhtä lailla tytöille, pojille kuin itseään vaikkapa queeriksi tai gender-blenderiksi kutsuville.

Vuoden Topelius-ehdokkaissa näkyy esimerkiksi vaikeiden aiheiden ennakkoluuloton käsittely osana sekä realistista perinnettä että fantasiakirjallisuutta. Lydecken-ehdokkaat puolestaan puhuvat paljon ystävyyden, rakkauden ja mielikuvituksen tärkeydestä osana elämää. Raadin mukaan tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjoista kaikkineensa välittyy vahva sanoma ystävyyden ja rakkauden merkityksestä. – Tärkeitä ovat myös kysymykset identiteetin etsinnästä, erilaisuuden kohtaamisesta ja uskalluksesta kohdata omia pelkoja.

”Kuka löytää kirjan ilman vinkkiä?”

Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta uutisoidaan Topelius- ja Lydecken-raadin mukaan turhan vähän: – Vuoden suurin huomio kohdistuu yleensä lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaisiin, vaikka vuosittain julkaistaan paljon huikean hyviä ja tärkeitä aiheita käsitteleviä teoksia. Tieto näistä kirjoista olisi ensiarvoisen tärkeää niin lasten ja nuorten vanhemmille kuin heidän kanssaan työtä tekeville. Kuka löytää uuden kirjan ilman tietoa tai vinkkiä, jos ei jo valmiiksi seuraa alaa?

Lapset ja nuoret haluavat lukea kirjallisuutta myös omasta ajastaan ja nykykielellä. – Usein vanhemmat suosittelevat itselleen rakkaita kirjoja, mutta lasta tai nuorta kiinnostaisi enemmän jokin uusi, puheenjohtaja Erho pohtii. – Klassikkojen arvoa tämä ei tietenkään vähennä.

Nostamalla esiin enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja voitaisiin lisätä myös kiinnostusta lukemisharrastusta kohtaan. – Mitä enemmän on tietoa tarjonnasta, sitä helpommin kaikenikäiset voivat löytää itseään kiinnostavia tarinoita.

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnot jakaa vuosittain Suomen Nuorisokirjailijat ry. Topelius-palkinto myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Lydecken ansiokkaalle lastenkirjalle.

Palkintojen saajat julkistetaan 12.1. 2018.

 

Grafomania onnittelee kaikkia ehdokkaita –

erityislämmin onnenhalaus Kirstille!

 

Mila