– Tuletko pitämään juhlaamme puheen?
– Tuletko mukaan reissullemme puhumaan bussiin Helene Schjerfbeckistä?
– Tuletko lukupiiriimme kertomaan kirjastasi?
– Tuletko kirjoittajapiiriimme kertomaan työstäsi?
– Tuletko koulullemme elämäkertakurssille?
– Tuletko…
– Ai palkkiota? Ööö…
On mukavaa, kun ihmiset muistavat ja haluavat kuulla kirjailijan työstä. Meillä kaikilla on kuitenkin aikaa rajallisesti. Esiintyminen vie paljon energiaa kaikkineen. Ja sen sumpliminen, mihin menen mihinkin hintaan – vai menenkö jonnekin peräti ilman palkkiota.
Raskasta on myös kerran toisensa jälkeen selittää kirjailijoiden tulojen muodostusta – vakuutella, että esiintyminenkin on työtä. Suklaarasia ja ”näkyvyys” eivät riitä palkaksi. Niillä ei vaikkapa sähkölaskua kuitata.
Suurimpia haasteita tässä työssä on ollut opetella sanomaan ei. Alkaneen vuoden kunniaksi päätin, etten lähde enää mihinkään ilman palkkiota, ja minut täytyy tilata vierailemaan Lukukeskuksen kautta. Joskus huomaan vastapuolen melkein hämmästyvän, kun puhun suoraan rahasta. Mutta pakko se on. Olen myös alkanut pyytää reilumpia korvauksia työstäni. Olisin jo nyt menettänyt paljon tuloja, jos olisin ollut aina liian kiltti enkä olisi tohtinut ottaa raha-asioita puheeksi.
Tarvitsen aikaa ja rauhaa työlleni. Kaiken lisäksi olen introvertti, jota liika sosiaalisuus näännyttää. Onnellisin olen kirjoitustyöni ääressä.
Mila
Grafomania 
6 kommenttia
Comments feed for this article
13 tammikuun, 2018 klo 12:34 pm
kirsti k
”Alkaneen vuoden kunniaksi päätin, etten lähde enää mihinkään ilman palkkiota, ja minut täytyy tilata vierailemaan Lukukeskuksen kautta.”
Onnittelut Mila hyvästä päätöksestä, joka on ryhdikäs ja ainoa oikea. Eiköhän tehdä porukalla sama päätös. Täältä meidät löytää.
Työrauhaa ja kirjoittamisen iloa kaikille!
13 tammikuun, 2018 klo 9:21 pm
Raili Mikkanen
Hyvä päätös, Mila, ja ainoa oikea.
Olen noudattanut jo kauan tuota sääntöä. En selittele sen enempää, kerron vain, että Lukukeskus hoitaa kirjailijoiden vierailut, nettisivuilla on hyvä ohjeet ja tiedot. En muista, onko tilaus jätetty joskus tekemättä, en ole kiinnittänyt asiaan huomiota. Joskus teen poikkeuksen, mutta siihen täytyy olla erityinen syy. Onhan näissä asioissa ajateltava myös toisia
kirjailijoita ja toimittava samalla tavalla koko porukan.
14 tammikuun, 2018 klo 8:38 am
Magdalena Hai
Näistä on hyvä muistuttaa kaikkia aina välillä sekä työn tilaajia että toisia kirjailijoita. Varsinkin esikoiskirjailijana palkkiologiikka ei vielä täysin avautunut, ja Lukukeskuksen könttäpalkkiokin tuntui isolta summalta. Mutta kun siitä maksaa verot ja miettii, miten paljon aikaa yhteen koulukeikkaan loppujen lopuksi menee matkoineen ja valmistautumisineen, palkkio alkaa tuntua varsin maltilliselta, jopa pieneltä. Itse olen viime vuonna kieltäytynyt parista työstä, joissa palkkio olisi verojen jälkeen jäänyt lähinnä symboliselle tasolle (käteen jäävällä summalla olisi saanut kahvilassa kahvin muttei välttämättä enää pullaa). On myös kollegiaalinen teko pyytää työstään hintaa, jolla elää.
15 tammikuun, 2018 klo 9:53 pm
Leena
Loistava uudenvuodenpäätös, Mila!
Rakastan Lukukeskuksen ihmisiä, jotka tekevät kirjailijan elämän paljon helpommaksi.
Olen kertonut sen heille. Välillä tuppaa unohtumaan, että kirjailijan työ on kirjoittaminen. Se vaatii rauhaa ja ryntäilemättömyyttä. Sitä toivon kaikille grafomanialaisille vuonna 2018.
16 tammikuun, 2018 klo 1:35 pm
milateras
Kiitos tsempeistä, kollegat! Kirjailijan työ on tosiaan kirjoittaminen, ja onneksi saan sitä tänäänkin tammikuun taivaan valossa tehdä. Lukukeskuksen kautta keikat hoituvat reilusti ja sujuvasti.
25 tammikuun, 2018 klo 1:03 am
heikkiniska
Minäkin olen oppinut sanomaan ei. Kadun vieläkin, että kerran lähdin Helsingistä Ouluun melkein kaljapalkalla. Tähän sopinee irlantilainen sananlasku: Kokemus on hyvä opettaja, mutta lukukausimaksut ovat kalliit.