– Tuletko pitämään juhlaamme puheen?

– Tuletko mukaan reissullemme puhumaan bussiin Helene Schjerfbeckistä?

– Tuletko lukupiiriimme kertomaan kirjastasi?

– Tuletko kirjoittajapiiriimme kertomaan työstäsi?

– Tuletko koulullemme elämäkertakurssille?

– Tuletko…

– Ai palkkiota? Ööö…

 

On mukavaa, kun ihmiset muistavat ja haluavat kuulla kirjailijan työstä. Meillä kaikilla on kuitenkin aikaa rajallisesti. Esiintyminen vie paljon energiaa kaikkineen. Ja sen sumpliminen, mihin menen mihinkin hintaan ­– vai menenkö jonnekin peräti ilman palkkiota.

Raskasta on myös kerran toisensa jälkeen selittää kirjailijoiden tulojen muodostusta – vakuutella, että esiintyminenkin on työtä. Suklaarasia ja ”näkyvyys” eivät riitä palkaksi. Niillä ei vaikkapa sähkölaskua kuitata.

Suurimpia haasteita tässä työssä on ollut opetella sanomaan ei. Alkaneen vuoden kunniaksi päätin, etten lähde enää mihinkään ilman palkkiota, ja minut täytyy tilata vierailemaan Lukukeskuksen kautta. Joskus huomaan vastapuolen melkein hämmästyvän, kun puhun suoraan rahasta. Mutta pakko se on. Olen myös alkanut pyytää reilumpia korvauksia työstäni. Olisin jo nyt menettänyt paljon tuloja, jos olisin ollut aina liian kiltti enkä olisi tohtinut ottaa raha-asioita puheeksi.

Tarvitsen aikaa ja rauhaa työlleni. Kaiken lisäksi olen introvertti, jota liika sosiaalisuus näännyttää. Onnellisin olen kirjoitustyöni ääressä.

 

Mila