Harvoin jos koskaan vaikuttuu luita myöten. Nyt kävi niin. Raisa Jäntin runoteos Grand plié (Puru-kollektiivi 2018) pysäytti ja nosti pintaan unohdetut, ruumiiseen syöpyneet. Kirja kertoo kivusta, kehosta ja kiihkosta. Hurmasta ja himosta harrastukseen, joka tatuoituu ruumiiseen ja mieleen iäksi.

Jäntti aloitti baletin viisivuotiaana ja tanssi 15 vuotta. Yhä 39-vuotiaana hän näkee balettiunia. ”Kun aloin kirjoittaa kokoelmaa, unet olivat ihania. Lensin näyttämöllä. Mitä lähemmäksi kirjan painaminen tuli, sitä ahdistavammaksi unet muuttuivat. Olin näyttämöllä enkä osannut mitään.” (Aamulehti 20.2.2018) Tunnistan. Unista ei koskaan pääse, ja miten toden tuntuisia ne ovat; se pakokauhu kun koreografia unohtuu tai grand jeté ei lähde. Mutta jo seuraavana yönä saa liitää halki näyttämön, kun lihaksiin pinttynyt liikemuisti pääsee valloilleen.Voi sitä unihypyn ilmavuutta!

Olemme museoineet ruumiiseemme kaiken. s. 61

Olin jokseenkin Jäntin ikäinen, kun kirjoitin oman balettitestamenttini. Nuortenromaani Piruettiystävyys ilmestyi vuonna 2010. Kerron sen taustat täällä. Tarina oli pakko kirjoittaa, jotta sain rauhan. Vaan sainko sittenkään? Jäntin kokoelman luettuani ymmärsin monta kaihertamaan jäänyttä kohtaa. Jouduin lopettamaan baletin 17-vuotiaana, koska selkäni ei kestänyt. Oli pakko valita: iso leikkaus tai baletista luopuminen. Päätin vaihtaa baletin nykytanssiin, joka on selälle lempeämpää kuin baletti. Kuvittelin vuosikymmeniä, että lopettaminen oli läpihuutojuttu. Ei se ollut. Petin balettiopettajani, joka uskoi minusta vaikka mitä. Petin itseni, unelmani. Luovutin.

mitä nyt, minne kipeät polvemme nyt, s. 103

(ja hän päästää ulos salista,/ei vilkuta perään.) s. 104

koska emme haaveile tämän jälkeen mistään s. 32

Baletti ei salli heikkoutta, eikä yksikään balettia kasvuvuosina kunnianhimoisesti (onko muukin tapa?) harrastanut voi selvitä siitä ehjin nahoin ja sieluin.

viisi kertaa viikossa meidät paloitellaan osiin ja kiireesti me rakennamme/itsemme uudelleen ennen seuraavaa kertaa s. 11

Ruumiinkuva. Peili. Katse.

Asettua vapaaehtoisesti väsymättömän katseen alle, paikkaan jossa mikä/tahansa ajatus minusta on minulle ihan oikein  s. 35

Kun on asunut peilisalissa ei saa koskaan tarpeeksi valoa s. 77

eikä se että sattuu meihin itseemme/ole yhtään mitään. s. 54

ainoa joka ihoani koskettaa on opettajan liikeratojani korjaava käsi/hikisen treenipuvun rajalla s. 89

Luulin pohtivani näitä hautaan saakka, mutta nyt voin lopettaa, koska Jäntti on sanoittanut kaikki vaikeat ja piilottelevat ajatukset niin rehellisen vapauttavasti, ettei minun tarvitse kuin avata Grand plié mistä kohdasta tahansa, antaa muistojen vyöryä ja puhdistaa.

Kukaan kiltti ei selviytyisi,/hymyillen, s. 88

Hymyillen muistelen, ja jaan muutaman murusen.

kun meidät on kerran kasvatettu tänne/voimme yhtä hyvin ojentaa nilkan s. 81. 12-vuotiaana 8.10.1978, variaatio Joutsenlammesta.

Jos tossut saa kulumaan puhki, täytyy varmasti olla olemassa. s. 55. Tanssiva nukkeni 14-vuotiaana 1980 Suvi Elorannan kanssa.

Parasta on ettei kukaan koskaan saa selville miksi me/aloitamme joka päivä uudelleen,/eikä kukaan tiedä että toistoa voi rakastaa, s. 74. 12-vuotiaana 1978, variaatio Gisellestä.

Me eroamme muista,/me opimme,/ keinot jotka ovat olleet meissä aina. s.102. Tästä lähtee Kalinka vuonna 1977 11-vuotiaana, ekalla jalanheitolla olen jo onnistunut kaatamaan kukkapuskan. Vieressä Katri Soini, jolle Piruettiystävyys on omistettu.

keväisin perimme esiintymisasut joihin olemme kasvaneet. s. 103. Mustalaistanssin pyörteessä 14-vuotiaana 1980.

Melkein kaikki kuvani ovat esityksistä, niissä hymyillään aina. Raisa Jäntin runoteos kurkistaa hymyn taakse. Se muistaa takahuoneet ja treenisalit. Pukukopin hien- ja verenhajun, nutturat ja hiusverkot, irronneet varpaankynnet, nurkasta nurkkaan -hypyt (diagonaaliin), lihasvapinat, ojennetut nilkat, revähdykset, tossujen kostutusrätit, jäykät lonkat, aukikierrot, opettajan sanelemat juomatauot, kärkkärinnauhojen sitomistaiteen, helvetillisen développén ja liikesarjojen väsymättömän toiston.

Kaikesta kurista, komennosta ja kivusta huolimatta olen täysin samaa mieltä Raisa Jäntin kanssa: ”En kadu yhtään, että aloitin baletin. Se on tuonut elämääni paljon iloa. Kyse on intohimosta.”

 

Enkä koskaan heitä käyttökelvottomia/tossuja roskikseen Ajattelen ketkä/asuisivat niissä rotat hiiret/hyönteiset Niiden epäreilu keveys s. 60. Tänään 20.2.2018.

 

Onnistuneen pas de bourréen lumossa,

Kirsti

Ps. Pyydän anteeksi, en jaksanut pujotella kärkkäreiden nauhanpäitä piiloon. Sojottavat rumasti.

Mainokset