Viime viikolla tein ehdottomasti epätieteellisen, täysin subjektiivisen ja  aivan riittämättömällä otannalla toteutetun kokeen. Näin se meni:

Kolme kirjailijaa oli kertonut pystyvänsä irrottautumaan arjestaan ja keskittymään loistavasti työhönsä Tallinnan lautoilla. Näin helsinkiläisenä oli helppoa kokeilla menetelmää itsekin, eivätkä lipun hinnat ainakaan näin talvella pahemmin köyhdytä.

Harmillista kyllä aikatauluissa ei ollut yhteyttä, jolla olisi voinut vain mennä ja tulla poistumatta laivasta. Mutta toisaalta, Tallinna on aina yhtä mukava nähdä, joten en antanut sen liikaa häiritä koettani. Toinen harmillisuus olivat koko ajan nopeammiksi muuttuvat yhteydet. Matka kesti kumpaankin suuntaan vain kaksi tuntia. Perillä piti viipyä matkojen verran, siis neljä tuntia.

Läppärini on olevinaan keveä, mutta kyllä se vaan olkapäillä painoi, sillä neljä tuntia sen oli tietysti oltava mukana. Tämä oli suurin hankaluus. Tosin tallustelin aika suoraan pieneen ravintolaan, missä söin hyvin ja edullisesti. Laivamatkoja en halunnut käyttää muuhun kuin työntekoon.

Totta se muuten oli. Ympärillä olevat matkustajat olivat vain vaimea taustahäly, eivätkä he tosiasiassa mitenkään hälyisiä olleetkaan. Jäiden kirjoma meri sopi hyvin tuijoteltavaksi mietintätuokioina, ja vaikka ergonomia ei ollut paras mahdollinen, ei se mahdotonkaan ollut. Pystyin keskittymään ja työskentelemään. En muistanut yks kaks mitään häiritsevää, jonka oli unohtanut ja vaatisi heti tekemistä, olin irti tästä pahuksen häiriköivästä arjestani.

Teen tämän toistekin, kun arkimitta alkaa olla tapissaan. Ihmisten joukossa olemisessa on sellainenkin hauska puoli, että tajuaa hyvin olevansa vain yksi isosta joukosta. Ei yhtään sen tärkeämpi kuin ympärillä olijat. Oma työkin on vain yksi toisten seassa. Vaikka nyt niin hirveän tärkeää kuin kirjoittamista onkin! En kuitenkaan kanna mukana tätä pöytäläppäriä vaan tabletin. Vähän heikompi kirjoitusalustana mutta keveämpi olkapäillä.

Koe onnistui riittävän hyvin. Kokeile, jos et usko!

Raili