Näin sanoi opettajani Essi Kummu kymmenisen vuotta sitten opiskellessani Limingan taidekoulun kirjoittajalinjalla.
Se tarkoittaa, että kirjoittajan on luettava. Lukeminen on vähintään yhtä tärkeä osa kirjailijan työtä kuin itse kirjoittaminen. Kaikkihan tietävät, että kaikki on jo sanottu. Kyse on siitä, miten sen sanoo. On löydettävä se kuuluisa oma ääni, omat sanat ja omat tarinat. Mikä on juuri minulle tärkeää, mitä juuri minä haluan sanoa?
Kaikki kirjoitettu pohjaa johonkin. Ainakin yhteiseen merkkijärjestelmäämme, kieleen, jonka merkeillä ja niiden muodostamilla sanoilla on jokin yhteisesti sovittu merkitys. On mahdotonta väistää aiemmin kirjoitettua pyrkimällä tekemään jotain tyystin erikoista ja uutta, jos kirjoittaa jollain jo olemassaolevalla kielellä. Muotokokeiluja voi ja kannattaa toki tehdä, mutta ilman yhteistä merkkijärjestelmää kirjoitettu on merkityksetöntä ainakin toisille kuin kirjoittajalle itselleen.
Kirjallisuuskentältä nousee säännöllisesti esiin kirkkaita tähtiä, jotka tekevät jotain hienoa ja uutta, uudistavat kirjallisuutta. Tai tekevät hyväksi havaitulla kaavalla tyylikkäästi taattua laatua ja menestyvät vankan lukijakuntansa sekä parhaassa tapauksessa myös kriitikoiden tukemana. Toiset kulkevat tähtiloiston alla omaa työtään arkisesti puurtaen ja omalla tahdillaan teoksia maailmaan synnyttäen. Molempia laatuja tarvitaan.
Minulle kirjoittajana kirjallinen yhteisö on itsestäänselvästi elintärkeä. Kaikki se, mitä on tehty ennen minua, ja se mitä tehdään juuri nyt. Ne kirjat ja kirjailijat, joiden kanssa saan keskustella. Jos en olisi jo lapsuudessani rakastunut kirjoihin ja kirjoittamiseen, en olisi kirjailija tänä päivänä. Koen tärkeäksi nostaa toisia kirjoittajia, ja yhteisön merkitystä kirjailijan työssä. Myös heitä, ketkä ovat syystä tai toisesta jääneet vähemmälle huomiolle, tai joita ei nykypäivänä lueta suurten suomalaisten joukkoon.
Minulle tärkeitä ja vaikuttavia teoksia ovat olleet esimerkiksi Maria Vaaran ja Marja Kyllösen teokset.
Paltamolainen kirjastonhoitaja Vaara sairasti skitsofreniaa ja kirjoitti 1970-luvulla teoksia, joita luettaisiin nykypäivänä non-fiktiona. Hänen teoksistaan useat kuvaavat omalakisesti kirjoittavan yksinhuoltajan arkea ja mielenterveysongelmien vaikutusta elämään. Etenkin esikoisromaani Likaiset legendat (1974) on vaikuttava näynomainen esitys, jonka soisi löytävän nykylukijoidenkin käsiin.
Marja Kyllösen romaanit Lyijyuuma (1997) ja Rikot (2001) tekivät minuun vaikutuksen omaa sanastoaan luovalla kielellään. Kyllönen todella uudistaa kieltä, ja kestää hetken, että lukija pääsee sisään erikoisella tavalla vanhaa ja uutta sanastoa yhdistävään kerrontaan. Mutta kun se ovi kerran avautuu, on lukija kiehtovan rakennelman sisällä ja vaikutus taattu. Kyllöstä haastateltiin vastikään Nuoreen Voimaan, jossa hän kertoo vaikeuksistaan kirjoittaa ja julkaista kolmatta romaaniaan. Toivon todella, että hän selättää esteet ja pääsen vielä nauttimaan hänen ainutlaatuisesta maailmastaan.
Nämä Vaaran ja Kyllösen teokset ovat tärkeitä, koska olen löytänyt ne juuri oikeassa kohtaa omaa kirjoittajuuttani. Olin etsimässä omaa ääntäni, omia aiheitani ja tapaa, jolla haluan kertoa. Eivätkä nämä kirjailijat suinkaan tipahtaneet eteeni kirjaston hyllystä, vaan heitä suositeltiin minulle. Kirjallisuuden jatkumo kulkee myös suosituksina oikeilta henkilöiltä oikeaan aikaan. Kirjoittajan kammio ei saa kaikua tyhjyyttään vaan sen tulee täyttyä äänistä, niistäkin, jotka ovat avaralta tähtitaivaalta piilossa.
Ehkä joku teistä löytää Vaarasta tai Kyllösestä uuden keskustelukumppanin.
Keiden teoksia sinä pidät omalle kirjoittajuudellesi tärkeinä?

dav
-Minna
10 kommenttia
Comments feed for this article
15 syyskuun, 2018 klo 6:57 am
Nimetön
Hieno kirjoitus, kiitos!
Kyllösen teksti teki myös minuun vaikutuksen nuorena kirjallisuudenopiskelijana. Toivon myös, että saisimme vielä nauttia hänen lahjoistaan.
On paljon kirjailijoita, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat työhöni. Runouden lukeminen on minulle erityisen tärkeää. Ja myös esim. ulkomailta löytyneiden, romaanin perinteistä muotoa rikkovien nuortenromaanien.
15 syyskuun, 2018 klo 6:58 am
Nimetön
Ja edellinen kommentoija on Mila, olen nyt reissussa enkä siksi kirjautuneena.
21 syyskuun, 2018 klo 7:44 pm
minnaeveliina
Kiitos Mila!
Olisi hauskaa kuulla mitä teoksia olet löytänyt ja ovatko ne ehkä englanniksi, että voisin tutustua? En harmikseni osaa muita vieraita kieliä tarpeeksi hyvin lukeakseni kaunokirjallisuutta.
Runous on kyllä tärkeää vaikka kirjoitankin proosaa. Runous kulkeutuu kehossa eri alueille, on kielentakaista tavallaan. Ei-ymmärtäminen on itselleni runoutta lukiessa tärkeää, se vapauttaa kokemaan jotain toisin kuin proosan parissa.
15 syyskuun, 2018 klo 10:48 am
kirsti k
Kiitos Minna, kiinnostuin heti Maria Vaarasta, minulle tuntemattomasta. Sen muistan, miten Kyllösen Lyijyuuma ravisteli.
Nostan tähän kaksi romaania ja kaksi runoteosta, joilla lienee ollut voimakkain vaikutus tapaani kirjoittaa.
Merja Otava: Kävelyillat (WSOY 1963)
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Teos 2004, suom. Liisa Ryömä)
Vilja-Tuulia Huotarinen: Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY 2004)
Catharina Gripenberg: Sinä siellä kaukana näytät tutulta (Teos 2005, suom. Kristiina Lähde)
Jokaisen kohdalla paitsi häikäistyin myös oivalsin: näinkin voi!
21 syyskuun, 2018 klo 7:38 pm
minnaeveliina
Oi, Fagerholm on myös minun suosikkejani! Huotarisen Valoa valoa valoa on huikea, tuota mainitsemaasi en ole lukenut. Ja aion etsiä käsiini Otavan ja Gripenbergin, kiitos siis myös sinulle!
Pirkko Saision Punainen erokirja oli aikoinaan minulle oivallusten oivallus, juuri tuo, että ai näinkin voi!
24 syyskuun, 2018 klo 8:56 am
Nimetön
Minna, viime aikoina olen innostuneena lueskellut Edinburghista löytynyttä nuorten säeromaania nimeltä ”The Poet X”, kirjailija on Elisabeth Acevedo. Sukua Kirstin säeromaaneille.
Mila
1 lokakuun, 2018 klo 8:14 pm
MunMenkat
Kiitos jotenkin rauhallisen inspiroivasta tekstistä! Ehkä luen näitä kirjailijoita syksyn ratoksi. Olen vain kovin laiska lukemaan. Ehken ole vielä löytänyt omia tyyppejäni.
4 lokakuun, 2018 klo 9:14 am
minnaeveliina
Olepa hyvä!
Uskon, että ne omat tyypit sinullekin vielä löytyvät. Minkä tyyppisestä olet tykännyt kun olet jostain tykännyt? Voisin ehkä vinkata jotain 🙂
19 lokakuun, 2018 klo 5:33 pm
MunMenkat
Maarit Verrosen jostain totta ja epätotta sekoittelevasta oon tykännyt. Ja usein huomaan tykkääväni akateemisen tausta omaavista kirjailijoista vaikka en kirjoja valitessa oo siihen kiinnittänyt huomiota. Nälkäpeli-kirjasarja on mulle ollut viimeisin semmonen oksat pois -koukuttava 🙂 leffoja katsellessakin tunnun usein kääntyvän jonkinlaisten dystopioiden suuntaan.
5 marraskuun, 2018 klo 12:56 pm
minnaeveliina
Siri Kolun Pelko ihmisessä & Ihmisen puolella voisivat iskeä 🙂 Ja Siiri Enorannan teokset myös! Menevät YA-kategoriaan, mutta minä ajattelen, että kategorioista viis. Nautinto ja laatu edellä!